Olen naisten heterohomo

  • Walter de Camp

En voi käsittää miehiä, jotka eivät halua lähteä naisystävänsä mukaan vaateostoksille. Haloo! Eikö teitä oikeesti kiinnosta vaikuttaa siihen, miltä naisenne näyttää? Haluatteko te todella jättää mielihyvänne kohtalon armoille?

Naisten pukeutuminen on näyttävimmillään erittäin ekshibitionistista ja paljastavaa. Se vaatii naiselta rohkeutta. Naisen on vaikea uskaltaa yksin ollessa tehdä kaikkein radikaalimpia ostopäätöksiä.

Jos nainen taas lähtee ostoksille yhdessä jonkun toisen naisen kanssa, se ei myöskään tuota kaikkein parasta tulosta, koska naisystävä ei halua että hänen ystävänsä on paremman näköinen kuin hän itse. Sen tähden nainen neuvoo toista naista ostamaan aina joko saman tapaisia vaatteita kuin hän itse tai vähän heikompia.

Naisten ei kannattaisi ottaa tyylivinkkejä muilta naisilta. Kilpailijoilta.

Monet naiset yrittävät selviytyä vaateostoksista hankkimalla homoystävän, jonka kanssa voi käydä ostoksilla ja saada häneltä tyylineuvoja. Minun tapauksessani se ei ole välttämätöntä, koska en jätä naisystävääni pulaan. Olen hänelle HETEROHOMO.

JOTEN

naisystäväni ovat vuosien varrella nopeasti tajunneet, miten hyvä mäkkyrä heillä on käynyt, kun he voivat jättää pukeutumisensa minun huolekseni.

Kuka voisi paremmin neuvoa heitä? Kertoa mikä sopii minkäkin kanssa jne.? Kuin minä! Hahahahaha!!!

Peruslinjani on tietenkin lyhentää helmaa ja kohottaa korkoja, mutta hallitsen myös hillitymmän tyylikkyyden.

Kun nainen ulos lähtöä tehtäessä kyselee mieheltään, että onks tää hyvä, niin, jätkät, on järjetöntä vaan mutista koko ajan että joo joo nn, nn, ihan okei.

Nainen on erittäin tyytyväinen, jos hän saa ennen ulos lähtemistä selkeän vakuutuksen mieheltä, että ei tuota, vaan tuo. Silloin nainen astuu baanalle rauhallisella ja varmalla mielellä vaikka miten uskaliaassa asussa.

YKSI ESIMERKKI

Eräs kenkäkauppaketju yritti muutama vuosi sitten myydä leopardikuvioisella päällysteellä varustettuja naisten korkonilkkureita. Ne eivät menneet ollenkaan kaupaksi. Ehkä naiset ajattelivat, että leopardikuvio on so last season tai vastaavaa. Kehotuksestani eräs nainen osti sellaiset kengät, ja hän on sen jälkeen saanut osakseen valtavaa ihailua missä ikinä on kulkenut ne jalassa.

Seuraavana vuonna kenkäkauppaketju yritti epätoivoisesti päästä niistä nilkkureista eroon 15 euron hintaan/pari. Naisia ei kiinnostanut.

Heillä ei ollut miestä, joka olisi todennut heille yksinkertaiset lauseet: "Osta noi heti. Sä näytät niissä hyvältä."

10 kommenttia

Anonyymi

8.2.2010 20:36

Minäkin taidan olla sellainen HETEROHOMO!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.2.2010 00:06

Mä taidan haluta heterohomon!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ensoniq

9.2.2010 02:50

Tuttua juttua:) mä oon jopa sellanen heterohomo joka antaa naisille sisustusvinkejä,parisuhdevinkkejä ja kaiken maailman muitakin vinkkejä;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.2.2010 10:43

Tahtoo kanssa tuommoisen! Oma mies tulee pitkin hampain mukaan ja lässähtää tuolille ja aloittaa syväänhuokailun arviolta 5 minuutin päästä siitä, kun astumme kauppaan sisälle. Tietenkin sillä seurauksella että minä panikoidun heti ulko-ovella, koska siis tiedän että minulla on vain 5 minuuttia aikaa löytää jotain kivaa.

Jännää kyllä että jos menemme ostamaan miehelle jotain hän viihtyy kaupassa tuntitolkulla. Tasa-arvon nimessä on sitten minun vuoroni huokailla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.2.2010 11:22

miks hemmetissä oman naisen pitäs näyttää syötävän hyvältä jos hän menee ilman minua ulos? sehän on ihan itsemurhaa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.2.2010 14:52

Kun saiskin naisensa vaatekauppaan. Pitää vain vanhaa villatakkia ja farkkuja. Silmäni näkevät tankokaupalla hyviä vaatteita mutta kokeillaanko niitä edes ......eiiii, vanha kelpaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.2.2010 16:57

Miksi pitää shoppailla seurassa? Helpompaa ja nautinnollisempaa se on yksin, ilman frendejä tai puolisoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.2.2010 23:14

Tietenkin pitää olla mukana ohjaamassa hankintoja oikeaan suuntaan. Kaikista lyhymmät minihameet yms. jäisi muuten helposti ostamatta.

Lisäksi kannattaa muistaa että vaatekaupoissa on usein muutenkin ihan mukavasti katseltavaa - aktiivisesti vaatteita ostavat naiset ovat muita paremman näköisiä ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.2.2010 08:45

Valtteri haluaa naisestaan horatsun näköisen? Kukin tavallaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

10.2.2010 12:38

Et kai leimaa helsinkiläisiä vaatekauppoja huoravarustamoiksi? Yökerhoja bordelleiksi? Muotinäytöksiä huora-walkeiksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi