Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tyttö.

Ilta oopperassa: tuplapenis  1

Yhden rakkaan lukijani ansiosta pystyn - vihdoin! - viemään oopperakirjoitteluni kokonaan vyön alapuolelle. Hän kiinnitti huomioni Lännen tytön toisen miespäähenkilön nimeen: Dick Johnson.

Tässä alkaisiksi hänen 24.2. 04:19 lähettämä kommentti (huomioikaa ansiokas kellonaika):

"mä kävin myös katsomassa lännen tytön. oli ihan mukava esitys, jotenkin erilainen tutumpiin oopperoihin verrattuna. rance veti alkupuolella komean rakkauden tunnustuslaulelman, jengi sai ujutettua pikaiset taputukset siihen väliin. mäkin tajusin taas kerran ja tällä kertaa juuri tämän oopperan aikana että tärkeintähän näissä oopperoissa on suuret tunteet, upea musiikki komeat lavasteet, kaikki ylikorostetun mahtipontisesti toisiaan tukien. tunnelma talossa on aina miellyttävä, kahvi ja konjakki sopivat erinomaisesti väliajan kyytipojaksi siemailtavaksi samalla kun voi lepuuttaa silmiään tyylikkäästi laittautuneiden kauniiden suomalaisten naisten lipuessa ohitse. oopperaillan päätyttyä pois lähtiessä jää aina sellainen mukava olo että on kokenut jotain arjesta poikkeavaa.

mutta yllätykseni oli moinen kun suurista suurin auktoriteettimme herra de Camp ei ollenkaan kiinnittänyt huomiota yhteen seikkaan lännentytössä. nimittäin kuka ihmeessä voi nimetä näytelmän yhden päähenkilöistä dick johnsoniksi?! kyseessä lienee alan sisäpiirivitsi tai jotain. mutta asiaa tämän enempää tarkastellaksemme ehkä joku asianharrastaja voisi hieman tarkemmin valaista pornoskenen kehittyneisyyden astetta sata vuotta sitten?

jatkossa aion ottaa herra de Campista mallia ja valita itselleni oman pysyvän hauskan narikkatytön. nyt meni kiireessä jollekin harakalle.

mutsi kävi katsomassa sen katri helenan musikaalin. ei valittanut. stadihan sinänsä on jo maalaisia täynnä.

-d"

Muistan hämärästi Dick Johnson -nimen humahtaneen pääni lävitse, mutta se katosi saman tien johonkin oopperausvaan, enkä ryhtynyt pohtimaan asiaa. Paha moka. Etunimi Dick (kulli) oli varsin suosittu pojan etunimi Amerikassa vuonna 1920, jolloin Lännen tyttö tuli ensi-iltaan. Etunimenä Dick saavutti suosionsa huipun vuonna 1930. Yhdysvaltain taannoinen ulkoministeri Dick Chaney syntyi 1941, jolloin kulli oli vielä kohtuullisen suosittu. Sehän on sinänsä lempinimi Richardista, joka tarkoittaa vahvaa ja kovaa ("hard"). Ric(hard).

Toinen miespäähenkilö on Jack Rance. Dick ja Jack ovat olleet englanninkielisessä maailmassa sellaisia miesten etunimiä, joita voidaan puhekielessä käyttää yleisesti miestä tarkoittavana sanana. Suomessa vaikkapa urpo, tauno...

Mutta koko tarinahan ei ole tässä.

Lännen tytön lainsuojattoman miespäähenkilön Dick Johnsonin, joka - huom! - saa lopussa omakseen naispäähenkilö Minnien, sukunimi Johnson tarkoittaa amerikkalaisessa slangissa myöskin penistä. Giacomo Puccinin päähenkilö on nimeltään tuplamuna! Muistamme vertailukohtana koripallotähden, jonka nimi on Magic Johnson! Taikaletku.

Pornokuvio oli 1920-luvun alkaessa jo kohtuullisen laajalle levinnyttä toimintaa, mutta vain miesten keskuudessa. Miehet kokoontuivat vain miehille sallittuihin tapaamisiinsa ja saattoivat katsoa jonkin lyhyen mustavalkoisen pornofilmin.

Dick alkoi puhekielessä tarkoittaa kullia vuoden 1890 tienoilla.

Puccini ei itse keksinyt sankareidensa nimiä. Lännen tytön pohjana toimi amerikkalaisen näytelmäkirjailijan David Belascon vuonna 1905 valmistuneen näytelmän The Girl of the Golden West käsikirjoitus. Kaikki nimet ovat peräisin siitä, myös naispäähenkilön nimi Minnie, mikä sekään ei ole ihan streitti.

Tässä on sen suuntainen tilanne kuin jos suomalaisessa näytelmässä päähenkilöt olisivat Vuokko ja hänen kosijansa Jorma ja Yrjö. Italialaisena Puccini ei ehkä käsittänyt nimiin sisältyviä vivahteita.

Lämpimät kiitokset anonyymille kommentoijalle. Jos lähetät minulle nimesi ja sähköpostiosoitteesi, järkkään sinulle JONKIN EPÄMÄÄRÄISEN AJAN SISÄLLÄ kutsun johonkin mukavaan tilaisuuteen.

walterdecamp.pressi@gmail.com

PS. Maltan tuskin odottaa seuraavaa oopperaensi-iltaa, joka on 3.3. Antonin Dvorákin Rusalka. Siinä on pääosassa vedenneito! Pääsen näkemään, miten kovan hinnan joku neito on valmis maksamaan saadakseen prinssin!

Ihan huikeaa! Aikaisempina keväinä odotin vain formuloiden alkua.


Ilta oopperassa: laulavat lynkkaajat  2

Tähän mennessä on tapahtunut: Walter on käynyt katsomassa jo kolme oopperaa. Niiden jälkeisinä öinä hän ei ole pystynyt nukkumaan, koska musiikki on soinut hänen päässään.

Lue koko sarja:

www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120242/

www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120255/

www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120317/

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/120584/

Ja nyt Ilta oopperassa, 5. jakso: laulavat lynkkaajat

Vien aina takkini samalle ruskeahiuksiselle narikkatytölle, narikan lämpiön puoleiseen päähän, ja olen ottanut hänet (lupaa kysymättä) sydämeeni omaksi narikkatytökseni. Olen päättänyt olla hänelle uskollinen, ja luvannut mielessäni olla koskaan antamatta takkiani kenellekään toiselle narikkatytölle. Amen.

Nyt kuitenkin havaitsin heti pääovesta sisään astuessani narikan Mannerheimintien puoleisessa päässä hauskan näköisen vaaleahiuksisen narikkatytön. Pitäisikö minun viedä välillä takkini tälle tapaukselle? Vaihtelu virkistää, man. Ei, torjuin ajatuksen. En voisi pettää omaa narikkatyttöäni. Kuljin narikan toiseen päähän, mutta voi kauhistus. Siellä ei ollut narikkatyttöäni! Hän oli poissa. Jouduin jättämään takkini jollekin tuiki tuntemattomalle narikkaihmiselle (koska en viitsinyt enää kävellä narikan toiseen päähän vaaleaverikön luo). Tämä oli uskollisuuden palkka.

Oli alkamassa italialaisen Giacino Puccinin vuonna 1910 New Yorkin Broadwaylla ensi-iltansa saanut ooppera Lännen tyttö, La fanciulla del west (fanciulla on suomeksi tyttölapsi). Hetkinen! Tämähän oli jo toinen Puccinin ooppera, jonka näkisin. Edellinen oli La rondine, viime joulukuussa. Sen lopussa koettu naispäähenkilön tempaus jättää miespäähenkilö oli suistanut minut tolaltani useiksi päiviksi.

Ja nyt tämä narikkatyttöni katoaminen.

Paikalla oli taas kaikenikäisiä katsojia, joiden joukosta bongasin heti noin kolmekymppisen naisen. Hän oli hoikka, vaaleahiuksinen suomalaisnainen, jollaisten olemassaoloon perustuu maailmanlaajuinen käsitys Pohjolan naisten suurenmoisuudesta ihmisinä, elämänkumppaneina, äiteinä, keittäjinä ja seksiobjekteina. Hän oli pukeutunut lanteita ja reisiä myötäilevään, hieman kiiltelevästä kankaasta valmistettuun mustaan kynähameeseen ja mustaan tiukkaan puseroon sekä korkeakorkoisiin kenkiin. Hänestä teki aivan poikkeuksellisen hänen täydellinen ja luonteva ryhtinsä. Ei vähäisintäkään hartiakyssyä, kun hän tyynen rauhallisena lipui korkeakorkoisilla kengillään lämpiöön saapuneen väen keskellä. Pää meidän kaikkien kyyristelijöiden yläpuolella. Yksikin hyväryhtinen ihminen saa huomaamaan, että kaikki muut ovat huonoryhtisiä. Meikäläisen kohdalla ryhdistä ei koskaan ole voinut puhuakaan.

Suoraryhtinen meni ensimmäiselle parvelle, minä tutusti omalle paikalleni rivin päähän permannolle. Olen jo oppinut, ettei esitettä ehdi lukea ennen oopperan alkua. Ihmettelin vain muutamien edessäni istuvien naisten uskomattomia permanenttikampausviritelmiä ja lukaisin nopeasti esitteen ensimmäiset rivit: "Tapahtuu Sierra Nevadan vuorilla Kaliforniassa vuosien 1849-50 suuren kultakuumeen aikana. I näytös: Sheriffi Rancen hallitsema kullankaivajayhteisö kokoontuu työpäivän jälkeen Minnien emännöimään kanttiiniin."

Kuva Lännen tyttö -oopperasta
Kuva Lännen tyttö -oopperasta

Sheriffi Jack Rance

Lännen tyttö on siis italialaisen oopperasäveltäjän tekemä länkkäriooppera. Villin lännen kullankaivajat, kapakanpitäjä Minnie, sheriffi Jack Rance ja lainsuojaton Dick Johnson puhuvat asioistaan laulaen italian kielellä italialaisten oopperasävelien mukaan. Näistä lähtökohdista syntyy niin outoa kamaa, että jokaisen oudoista asioista kiksejä saavan kannattaa rynnätä katsomaan tämä ooppera. Mitään näin outoa ei joka päivä ole tarjolla. Tapahtuipa sinun elämässäsi ja lähipiirissäsi miten outoja juttuja tahansa, se on pientä verrattuna Lännen tyttöön.

Tavallaan ei edes tekisi mieli mennä yksityiskohtiin. Sheriffi Rance ja lainsuojaton Johnson rakastuvat molemmat Minnieen. Minnie torjuu Rancen ja rakastuu Johnsoniin. Sheriffi Rancea ottaa päästä. Hän kokoaa kullankaivajat pyydystämään lainsuojattoman Johnsonin ja yllyttää heidät lynkkaamaan hänet. Laulavat lynkkaajat sitovat köyden Johnsonin kaulaan. Tässä vaiheessa on käyty kaksi kertaa väliajalla, ja olen juonut vakioteeni ja syönyt vakiosuklaaleivokseni ja kulkenut ympäriinsä lämpiössä etsien suoraryhtistä naista.

Elokuvan alalla on tehty noin 600 ns. italowesterniä. En ole nähnyt niistä ainoatakaan. Sen sijaan tuttavani toimittaja Lauri Lehtinen, joka suunnittelee filmisarjoja Elokuva-arkiston näytöksiin, on nähnyt niistä noin 300. Hän on viettänyt suurimman osan elämästään italowesternejä katsellen. Soitin hänelle ja kysyin, ovatko myös italowesternit outoja. Hänen mielestään kysymykseni oli outo.

Hän aloitti luennon italowesterneistä: Estetisoidaan asioita, ei suoraa suhdetta historiaan, ei patrioottisuutta, paetaan todellisuutta länkkärisfääriin, usein ironista, vittuilevaa. Italialaiset usein cooleja, toisaalta roomalainen mentaliteetti, ironinen mutta digataan esim. oopperaa. Kysyin häneltä, ovatko italowesternit uskottavia. "Päätän uskoa", hän vastasi.

Pitääkö oopperaa katsoessa päättää uskoa? Ei, ymmärtääkseni. Oopperat ovat kaiken uskottavuus-problematiikan tuolla puolen. On outoa, että vasta Lännen tyttö sai minut ajattelemaan asiaa. Eihän myöskään jossain oopperassa, joka tapahtuu muinaisessa Egyptissä, ole mitään realistisuutta. Hei, nyt mä käsitän! Vain tunteiden pitää olla oopperassa uskottavia! Ja musiikin hyvää. Kaikki muu on samantekevää! On päinvastoin hienoa, jos mikään muu kuin tunteet ei ole uskottavaa eikä normaalia! Jess! Mä tajuun!

Minnie on Lännen tytön keskeinen hahmo. Alusta alkaen on selvää, että Minnie on vahvempi kuin yksikään näistä miehistä. Hän pystyy saamaan kullankaivajamiehet tekemään juuri niin kuin haluaa. Lopussa hän pelastaa rakkaan Johnsoninsa lynkkaajien käsistä uhkaamalla ampua itsensä ja Johnsonin. Karskit lynkkaajat käsittävät nopeasti, ettei heidän ole sopivaa pahoittaa Minnien mieltä.

Puccinin Lännen tytön ensi-ilta 10.12.1910 tukki liikenteen Broadwaylla. Jenkkiyleisö hurmaantui. Kansallisoopperan tekemässä Lännen tytön esitteessä kerrotaan, että joidenkin ensimmäisten esitysten jälkeen Lännen tyttö on jäänyt Puccinin muiden oopperoiden varjoon. Puccinillahan on valtavia menestysoopperoita kuten La Bohème ja Madame Butterfly.

Oopperan esitteessä sanotaan, että heikohko menestys on johtunut siitä, että Lännen tytössä ei ole juuri lainkaan erillisinä aarioina tunnetuiksi tulleita numeroita. Eikö ole hienoa? Oopperan omissa esitteissä käsitellään teosten ongelmallisia piirteitä ja kerrotaan avoimesti, että tietyt oopperat eivät ole menestyneet kovin hyvin. Ei voi kuvitellakaan, että Helsingin kaupunginteatterin Katri Helena -musikaalin esitteessä pohdiskeltaisiin asiaan liittyviä kriittisiä seikkoja. Kuten esimerkiksi kysymystä, mitä järkeä on kuluttaa helsinkiläisten rahoja tekemällä musikaali maalaisten diggaamasta Katri Helenasta.

Aariat tosiaan puuttuvat Lännen tytöstä. Katsojat eivät voi osoittaa suosiotaan. Kullankaivajayhteisön miehet ja Minnie vain laulavat vuoropuheluaan, sinänsä hienon musiikin mukaisesti.

Lännen tytön esityksen päätyttyä jumituin norkoilemaan Kansallisoopperan aulaan. Ihmiset pukeutuivat ulkovaatteisiin ja valuivat pikku hiljaa ulos. Minullakin oli jo talvipalttoo päällä, mutta en halunnut lähteä kotiin! Olin niin kotiutunut oopperaan ja Oopperataloon. Tuleeko ilta, jolloin minut pitää kantaa ulos, mietin. Siinä tapauksessa minusta tulee käänteinen hahmo kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle, joka pitäisi kantaa sisään.

Seuraava yö: Lännen tytön musiikki ei aarioiden puutteen takia soinut mielessäni. Sen sijaan näin aamuyöstä järkyttävän unen: joku mies yritti uhkailemalla viedä minulta naisystäväni. Sheriffi Rance!!!

Ilta oopperassa, 6. jakso: vedenneidon valinta

ilmestyy maaliskuun alkupuolella.

Kerää koko sarja!

PS. Ilmaisen oopperalipun voitti muuan Jenni. Saammekohan jonain päivänä lukea, millainen oli hänen Ilta oopperassa?

PPS. Tänä keväänä on tulossa vielä kaksi klassista oopperaa: tsekkiläisen Antonin Dvorákin Rusalka, jossa on mm. kuuluisa Laulu kuulle, ja uutena ensi-iltana Claude Debussyn ainoa ooppera Pelléas ja Mélisande. Jälkimmäinen on varmasti todella hieno. Kyseinen teos on viimeksi esitetty Suomessa 60 vuotta sitten. Sen ohjaa, lavastaa ja valaisee Marco Arturo Marelli, joka on tehnyt sen myös Berliinin Deutsche Operaan. Hän aikoo tuottaa lavalle 30000 litraa vettä. Keskeisissä rooleissa laulavat kovat nimet ja orkesteria johtaa Mikko Franck.