Thimphu - mystisen Bhutanin pääkaupunki

Seikkailu kohti mystistä ja sulkeutunutta Bhutania alkoi mukavalla yllätyksellä. Noustessani Finnairin koneeseen, minulle lykättiin kouraan uusi lentolippu, joka oikeutti pääsyyn bisnesluokkaan. Leveää penkkiä pystyi säätämään vaakatasoon, joten sain nukuttua erinomaisesti lähes koko lennon ajan. Myös tarjoilut olivat economy-luokkaa paremmat. Tähänhän voisi vaikka tottua! :-)

Saavuin Delhiin aamuviideltä, eli keskellä yötä Suomen aikaa. Netti toimi huonosti ja odottelua oli peräti kuutisen tuntia, sillä lento Bhutanin Paroon lähtisi vasta lähempänä puolta päivää. Odotin mielenkiinnolla lentoa Royal Bhutan Airlinesin koneella Paroon, sillä ennakkotietojen mukaan lentokenttä sijaitsee laaksossa, jonne laskeutuminen onnistuu vain hyvissä sääoloissa ja kuuleman mukaan vain kourallisella lentäjiä on lupa laskeutua tänne yhteen maailman vaarallisimmista kiitoteistä.

Kone kaarteli hieman laaksossa, mutta laskeutui ongelmitta pilvisestä säästä huolimatta. Paro ja 55 kilometrin päässä sijaitseva pääkaupunki Thimphu ovat noin 2400 metrin korkeudella merenpinnasta ja lämpötila huiteli noin 24 asteessa. Kentällä oli yksi toinenkin lentokone ja tunnelma oli hyvin rauhallinen. Nyt ei ole sesonkiaika ja koneita tulee maahan vain 3-4 päivässä kun niitä parhaimmillaan tulee 8-9. Nepalissa hiljattain tapahtunut maanjäristys tuntui myös täällä vaikkei vahinkoa syntynytkään – paitsi paikalliselle turismille, jossa järistys näkyi turismimäärän laskuna.

Maahantulomuodollisuudet sujuivat nopeasti ja paikallisopas oli minua vastassa tuloaulassa. Bhutaniin ei voi matkustaa yksin vaan paikalliselta operaattorilta on ostettava matkapaketti. Tällä kertaa minun ryhmässäni ei ollut yhtään muuta seikkailijaa, joten kierrämme maata viisi päivää oppaan ja autonkuljettajan kanssa. Oma privaatti kiertomatka on kyllä aika luksusta, vaikka toisaalta ei parin hengen ryhmäkään huono vaihtoehto olisi ollut.

Bhutan on pieni ja eristäytynyt maa, jossa asuu vajaa 800 000 ihmistä. Pääkaupunki Thimphussa asukkaita on n. 120 000 ja paikallisen mittapuun mukaan vilskettä ja vilinää. Tosiasiassa täällä on todella rauhallista, tuntuu että aika on pysähtynyt vaikka toki täälläkin nuorisolla on käsissään älypuhelimet ja autoja liikkuu teille kohtuullisesti. Internetiä on tarjolla siellä täällä, eikä sen käyttöä rajoiteta tai sensuroida. Muutenkin oppaan mukaan sensuuria ei ilmene, mutta näissä maissa sensuurin käsite voi tietysti hieman vaihdella.

Hallitus rajoittaa maahan saapumista ja korottamalla autoveroa viime vuosina, se on halunnut myös hillitä autokannan kasvua. Näillä keinoilla Bhutanissa halutaan pitää kiinni perinteisestä buddhalaisesta kulttuurista. Maahan saapuu vuodessa vain noin 60 000 turistia sekä noin 40 000 intialaista, jotka eivät tarvitse erikseen viisumia. Buddhalaisuus on täällä valtauskonto (70%), mutta myös hinduja on merkittävästi (30%). Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan mainita myös se, että televisiolähetykset sallittiin täällä vasta 1999 ja televisioiden määrä on alkanut kasvamaan vasta 2000-luvun puolenvälin jälkeen.

Bhutanilla on pitkä historia. Maassa tapahtui kuitenkin suuri muutos vuonna 2008 kun maan 5. kuningas päätti siirtää vallan parlamentille ja pääministerille. Maa siirtyi demokratiaan ja ensimmäisissä vaaleissa maalle valittiin ala- ja ylähuoneet, joissa on yhteensä käsittääkseni vähän toistasataa edustajaa. 35-vuotias kuningas on edelleen suuresti arvostettu sovittelija, mutta suurta valtaa hänellä ei enää ole. Oppaan mukaan siirtyminen demokratiaan oli hyvä juttu ja se on mahdollistanut myös asioiden kritisoimisen, sillä kuningasta ei ollut sopivaa arvostella toisin kuin parlamenttia tai hallitusta. Toisaalta täällä kansalaiset ovat hyvin rauhallisia ja maltillisia eikä esimerkiksi erityistä protestoimisen kulttuuria ole.

Toisin kuin monissa muissa vierailemissani maissa, täällä englantia puhutaan laajalti ja se on kouluissa jopa pääkieli. Oppaani puhuu myös erinomaista ja hyvin ymmärrettävää englantia.

Maa on köyhä ja se näkyy, vaikkei toistaiseksi suoranaisia hökkelikyliä ole vastaan tullutkaan. Itse asiassa talokanta on ollut varsin hyvää ja monet talot ovat ulkoasultaan perinteisen bhutanilaisen rakennuskulttuurin mukaisia ja näyttävät hienoilta. Timphussa kaksion saa vuokralle n. 8000 ja kolmion 10 000 rahalla. Minimipalkka on noin 4000 ja vastavalmistuneen palkka lähtee noin 8000 ylöspäin. Työttömyysturvaa ei ole. Toisaalta opiskelu ja sairaanhoito on maksutonta.

Kiersimme keskiviikkoiltana muutamia temppeleitä. Yksi oli Memorial Chorten, josta on tullut vanhempien ihmisten kokoontumispaikka. Paikalliset kiertävät temppeliä ympäri parittoman määrän samalla rukoillen. Kiireisimmät kiertävät temppelin yhden kerran, mutta yleensä kolme kertaa. Innokkaimmat pyörivät jopa toista sataa kertaa kerrallaan!

Piipahdimme myös Tashi Choe Dzongin linnassa. Saavuimme linnaan hieman ajoissa ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia sen aukeamista. Linnassa työskentelee valtion virkamiehiä ja työpäivän päätyttyä linna avataan ulkopuolisille. Upea linna on rakennettu osittain 1600-luvulla, mutta laajennettu 1960-luvulla, jolloin alkoi Bhutanin modernisointi ja kehittäminen. Tuolloin maahan rakennettiin myös ensimmäinen asfaltoitu tie.

Pitkän päivän ja reissaamisen jälkeen saavuin takaisin hotellille hieman ennen iltaseitsemää. Pakettiini kuuluu ruokailut, joten kävin syömässä hotellin ravintolassa paikallista olutta maistellen. Vaikka olin jo aivan valmis nukkumaan, niin päätin vielä pyörähtää hotellin lähistöllä sijaitsevassa karaokebaarissa, jossa paikallista nuorisoa näkyikin hieman. Ilta oli pimentynyt ja pienen pyörähdyksen jälkeen menin huoneeseen nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään, jolloin jatkaisimme matkaa 70 kilometrin (2-3h) päähän entiseen pääkaupunkiin Punakhaan.

Lisää kuvia ja muita reissubloggauksia www.mikkonurminen.fi