Vain ämpärisuomalainen tuntee kateutta syövästä

  • Sara Lohjelm

Missä kulkee raja, saako kuolevaa ihmistä arvostella?

Olen viime aikoina seurannut tapausta Janita Lukkarinen. Kyseessä ovat TV:stä tutut kauniit kasvot. Janita sairastaa parantumatonta syöpää. Muistan lukeneeni tästä jo noin vuosi sitten, jolloin syöpä todettiin ensimmäisen kerran. Sittemmin Janita parani, mutta syöpä uusiutui. Janita on saattokodissa. Hän on 26-vuotias.

Ajatukseni Janitasta eivät olleet yhtä lämpimät ennen syöpädiagnoosia. Ajattelin, että taas yksi silikooneilla ja hiustenpidennyksillä varusteltu realitybimbo. Järkytyin siitä huolimatta lukiessani syövästä ensimmäistä kertaa. Pyysin mielessäni kaikkia pahoja ajatuksia anteeksi ja toivoin, että kaikki kääntyy hyvin päin. Ei kääntynyt.

Janita on ollut ajatuksissani paljon, sillä Janita sairastaa syöpää julkisesti ja törmään aika ajoin hänen haastatteluihinsa. Arvatkaa mihin muuhun törmään? Julkaisuihin Facebookissa. Naistenhuone-nimisessä ryhmässä ilmestyy vähän väliä arvostelevia ja vähätteleviä postauksia Janitasta. Lyhyesti: juttu on nähkääs niin, että Janita kerää lahjoituksia, jotta voisi vielä käyttää viimeisetkin oljenkorret pysyäkseen hengissä. En allekirjoita täysin Janitan toimintatapoja, mutta mitä sitten? Janita KUOLEE. Kuinka moni asiasta mielipiteensä ilmaiseva ihminen tietää, millaista on elää sen tiedon kanssa, että kuolee pian? 26-vuotiaana! Voiko ihminen ajatella sellaisessa tilanteessa johdonmukaisesti? Syöpää sairastavan ihmisen kivutkin ovat luultavasti niin kammottavia, että potilas on lääkepöllyissä suurimman osan aikaa. Kuka meistä on siinä asemassa, että voi sanoa tämän "menevän yli"? Janitan Instagram-tilille on sadellut tuhansia kommentteja. "Ei syöpää sairastava näytä noin hyvältä" ja "onkohan koko syöpä edes totta?". Olen joutunut lukemaan näitä kommetteja moneen kertaa, sillä sen verran uskomattomia ja vastenmielisiä ne ovat. Helvetin haaskalinnut!

Kuoleva ihminen saa mielestäni tehdä melkeinpä mitä vain. En toki tarkoita, että kuolevalla ihmisellä on oikeus aiheuttaa toiselle kärsimystä, siinä menee raja, mutta vuoratkoon vaikka saattokodin seinät ulosteella, jos siltä tuntuu. On hieman epävarmaa, onko Janitan rahankeruu laillista, mutta vain Sääntö-Suomessa on mahdollista, että syöpäsairaan ihmisen epätoivoisia yrityksiä pysyä hengissä katsotaan kieroon. Kuinka moni todella sanoisi esimerkiksi omalle kuolevalle lapselleen, joka yrittää epätoivosesti saada lisää elinaikaa, että ethän hei riko lakia?

Mikä ihme saa mollaamaan syöpäsairasta, kuolevaa tekevää ihmistä? Eikö tässä maailmassa tosiaan mikään enää ole pyhää? Mitä jos vaikka keskittyisitte elämään omaa elämäänne, kun teillä sellainen vielä toistaiseksi on!

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus