TeppoSyvarila

Päihdepolitiikka,kieltolaki,lääkekannabis,luonto,yhteiskuntakritiikki,tasa-arvo ja kannabis.:)

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on päihteet.

PÖLLYSSÄ TÖISSÄ?  1

Kannabiksen käyttö lisääntyy. Pitäisikö siihen varautua myös työpaikoilla?

”LIKI 20 PROSENTTIA suomalaisista on ainakin kerran kokeillut kannabista, miehet yleisemmin kuin naiset. Kannabis liittyy erityisesti nuoriin ikäluokkiin: 25–34-vuotiaiden keskuudessa sitä kokeilleita on lähes 40 prosenttia. Alle 35-vuotiaat käyttävät kannabista Suomessa enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.
Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemaan raporttiin Suomen huumetilanteesta.
– On järkevää miettiä, missä töissä kannabis on riski, kun sen käyttö näyttää arkipäiväistyneen. Tämä on iso kysymys Yhdysvalloissa, jossa keskustellaan myös lääkekäytöstä ja laillisuudesta. Miten työnantajat suhtau-tuvat mahdollisuuteen, että ihmiset ovat psyykkisesti työkyvyttömiä tekemään tiettyjä tehtäviä? sanoo sosiaalipsykiatrian professori, psykiatri Sami Pirkola Tampereen yliopistosta.
Jotkin Yhdysvaltojen osavaltiot ovat laillistaneet kannabiksen käytön. Usea työnantaja on USA:ssa päätynyt kieltämään työntekijöiltään kannabiksen käytön sekä työajalla että työajan ulkopuolella.
Pirkola korostaa, että kannabiksen vaikutuksista pitäisi keskustella asiapohjalta, vaikka aihe herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan.”

Painotan asiapohjata, kuinka moni pössyttelee kun tekee töitä, kuinka moni on kännissä? Krapulassa varmasti moni!

Bensaa ei jalosteta päissään
”Kannabiksen vaikutusta työturvallisuuteen ei ole Suomessa tutkittu. Toisaalta Tapaturmavakuutuskeskus ei ole tilastoinut yhtään kuolemaan johtanutta työtapaturmaa, jossa kannabis olisi ollut osallisena.
Neste Oyj:n työntekijät muun muassa jalostavat tulenarkaa polttoainetta, kuljettavat sitä ja tankkaavat säiliö-autoja, lentokoneita sekä laivoja. Yrityksen palkkalistoille pääsee vain huumetestauksen kautta. Kiinni jääneitä on ollut joitakin, yleisin huume on ollut kannabis.
– Jos näissä testeissä jää kiinni, henkilöä ei palkata. Siitä ei enää keskustella, Neste Oyj:n johtava työterveyslääkäri Bernt Savonius sanoo.
Lisäksi tehdään päihtymysepäilyihin liittyviä testejä, mutta niitäkin on Savoniuksen mukaan tarvinnut tehdä erittäin harvoin.
– Viime vuosien aikana on ollut aivan yksittäisiä tapauksia. Alkoholi on sata kertaa suurempi ongelma tuo-tantopuolella, jossa riskit ovat suuremmat.
Savoniuksen mukaan kannabiksen käyttöön voi kuitenkin liittyä sellaisia elämäntapoja, jotka lisäävät työta-paturmien riskejä.
Hän ei usko, että lisääntynyt kannabiksen käyttö on työturvallisuusongelma Suomessa.
– Meillä tutkitaan ja tarkastellaan työtapaturmia hyvin tarkasti. Minulla ei ole sellaista kuvaa, että työtapa-turmat meillä millään tavalla liittyisivät huumeisiin.”

Juu, bensaa ei jalosteta kannabispäissään, eikä kännissä, kankkusessa toki. Suurin osa kannabiksen käyttäjistä tiedostavat, että työ on työtä ja vapaa-aika on omaa aikaa. Niin alkoholi on se suurempi riski ja sen tunma kankkunen.

Turvallisuus tärkeintä

”VR:n ylilääkäri Otso Ervasti kertoo, että yhtiössä on nollatoleranssi päihteiden käytölle.
– Säännöt ovat hyvin yksiselitteiset: työskennellessä elimistössä ei saa olla mitään päihdettä tai huumausainetta. Matkustaja- ja tavaraliikenteessä turvallisuus on niin tärkeä asia, Ervasti toteaa.
Yhtiön päihdeohjelma on tehty yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Ervasti kiittää, että työntekijät ovat myös hyvin sitoutuneita siihen. Päihdeongelmien tunnistamista ja hoitoonohjausta painotetaan, jotta hoitoa tarvitseva sitä myös saa.
Yhtiö teettää työhöntulotarkastuksessa huumetestin, ja muutamalla pyrkijällä tulos on ollut positiivinen. Lisäksi huumetestejä tehdään aina liikenneturvallisuustyöntekijöille onnettomuus- ja vaaratilanteiden yhteydessä. Niissä kiinni jääneiden määrää Ervasti ei halua kommentoida.
Ervasti seuraa aktiivisesti huumausaineiden laillistamisesta käytävää keskustelua.
– Olen vähän huolissani. Jos kannabis tai jokin muu huume laillistetaan, meidän turvallisuuskriittisillä aloilla pitäisi pystyä varautumaan siihen etukäteen. Ilman muuta linjana on jatkossakin ehdoton päihteiden nollatoleranssi.”

Vitsi sinänsä, kankkusessa voi olla junaa kuljettamassa, kukaan ei sitä estä, jos puhallat nollat mittariin. Pössyttelijät ovat sentään sen verran järjissään , että ei hiisaa ennen töitä.

Kymmeniä testejä vuodessa

”Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUS:ssa ei ole käytössä säännönmukaista huumetestausta työhöntulon yhteydessä. Yli 22 000 työntekijän yhteisössä on myös paljon vuokra- ja keikkatyöntekijöitä, joten kaikkien testaaminen olisi vaikeaakin.
– Huume-epäilyjä ja todettuja tapauksia on ilmennyt, mutta niistä ei pidetä erikseen tilastoa. Sen vuoksi en osaa sanoa tarkkoja määriä. Kyllä niitä ilmenee aina silloin tällöin. Otamme vuodessa kymmeniä huumetestejä, kertoo HUS:n johtava työterveyslääkäri Leena Forss-Latvala.
Hänen mukaansa huumeena käytetyt lääkeaineet vaikuttavat olevan terveydenhuoltoalalla muita huumeita suurempi ongelma.
– Huumeidenkäyttäjää ei voi katsoa terveydenhuoltoalalle sopivaksi. Esimiehet ratkaisevat, miten työsuhteen osalta toimitaan, Forss-Latvala toteaa.”

Huumetesti ovat sinänsä vitsi koska kovat huumeet poistuvat elimistöstä parissa päivässä.

Huumeet vievät työkyvyn

”Leena Forss-Latvala pitää huumeasenteiden lieventymistä huolestuttavana.
– Olen aika järkyttynyt niistä tilastoista. Kannabiksen käyttöä ei pidä vähätellä, koska siitä voi seurata vakaviakin terveyshaittoja ja osa käyttäjistä siirtyy myöhemmin koviin huumeisiin.
HUS:n työterveyshuolto tekee nykyisin huumetestejä muun muassa työkykyongelmia selvittäessään.
– Olemme huomanneet, että joskus työkykyongelman taustalla on päihteiden käyttö. Päihdeongelmien hoito on vaativaa eikä aina onnistu. Siksi päihteiden käytön ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää, Forss-Latvala painottaa.”

Joo, alkoholi vie usein työkyvyn, kannabis sitä ei tee, kuin hyvin harvoin. Kovista huumeista ei voi oikein samaan aikaan puhua. Ja porttiteoria tuli taas esille, huokaus, Muistakaa että kannabista käytetään myös lääkkeenä.

Tää löytyi TTT.-lehdestä –
PÖLLYSSÄ TÖISSÄ?
kannabis
Marjaana Anttila
päihteet
terveys
työturvallisuus

Julkaistu myös Lohari.net


Tutkimus kumoaa käsityksen kannabiksen käytön yhteydestä mielenterveysongelmiin  1

Mielenkiintoinen tutkimus joka on julkaistu JAMA Psychiatry -lehdessä.

Lähde: JAMA Psychiatry 2016;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2015.3229

Toivottavasti myös asia herättää keskustelua, jotta pikkuhiljaa saadaan myytit murrettua ja esim valistus saadaan vastaamaan tätä päivää ja perustumaan faktoihin eikä tunnepitoisiin tarinoihin!

"Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä kannabiksen käyttö on useissa tutkimuksissa yhdistetty masennukseen ja muihin mielialahäiriöihin sekä muun muassa psykoosien riskiin. Kaikissa tutkimuksissa tällaisia yhteyksiä ei kuitenkaan ole havaittu."

Vaikka kannabiksen käyttöä pidetään mielenterveyden häiriöiden riskitekijänä, tässä tutkimuksessa kannabis ei suurentanut riskiä sairastua mielialahäiriöihin kuten masennukseen, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, ahdistushäiriöihin tai paniikkihäiriöön.

Analyysissa huomioitiin osallistujien sosiaalinen ja taloudellinen tilanne, monet perhetaustaan liittyvät seikat ja stressitekijät, mutta ne eivät selittäneet tuloksia.

Tulokset vahvistavat tutkimusnäyttöä kannabiksen käytön ja muiden päihdeongelmien yhteydestä, mutta ne eivät osoita yhteyden johtuvan vain ja ainoastaan kannabiksesta"

Myös suomalainen media on noteeranut tutkimuksen:

Yle - Kannabista käyttävät alttiita monille päihdeongelmille

Verkkouutiset - Uusi tutkimus kannabiksesta: Ei ehkä altistakaan mielenterveysongelmille

Terve.fi - Tutkimus kumoaa käsityksen kannabiksen käytön yhteydestä mielenterveysongelmiin


Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis  1


Kumpa poliittiset päättäjät myös havahtuisivat tosiasioihin ja tekisivät järkipäätöksiä. Kannabiksen käyttö ja kotikasvatus pitäisi vähintään tulla lain mukaan sallituksi! Rangaistukset eivät ole tätä päivää, eikä niitä myöskään voi kansanterveydellisillä syillä perustella!

"Saksalaiset ja kanadalaiset tutkijat käyttivät uudenlaista menetelmää väestön kuolleisuuden mittaamiseen ja vertailemiseen. Heidän tuore tutkimuksensa vahvisti sen, mistä on saatu viitteitä jo aiemmissa tutkimuksissa:
Kaikista ihmisten käyttämistä päihteistä – niin laillisista ja laittomista – eniten kuolemantapauksia aiheuttaa alkoholi.
Alkoholin jälkeen tulevat nikotiini, kokaiini ja heroiini. Kaikkein vähiten vahinkoa aiheuttavat kannabistuotteet, kuten hasis ja marihuana.
Tutkijat toteavat, että yhteiskunnassa olisi syytä keskittyä enemmän alkoholin ja tupakan negatiivisiin vaikutuksiin ja jättää laittomat aineet vähemmälle huomiolle."

Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis

Edit: 2008 uutisoitiin EU:n raportissa näin:
EU-raportti: Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa


Kielletty lääke!  1

Taas yksi video, joka kertoo karusta todellisuudesta. Kun olet sairas et saa välttämättä apua laillisista lääkeistä, jota lääkeyhtiön kauppiaat kauppaa(lääkärit).

Totuus on se että kielletty kannabis voi olla monille hyödyksi sairauksien hoidossa ja elämänlaadun parantamiseen myös.

Eija Kalso








LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri kirjoittaa omassa jutussaan seuraavaa:

Kuka hyötyy lääkekannabiksesta?


Kannabis ei ole portti vahvempiin huumeisiin  1

Tälläinen kirjoitus tuli vastaan Newsweek sivustolla vastaan. Hyvä kirjoitus miksi porttiteoria ei pidä paikkaansa, linkkien kera.

Suomessahan ei tälläistä sulateta virallisella tasolla, huumevalistajista puhumattakaan.Myös poliisin kanta on sama, kannabis on porttihuume.
Koska saisimme kuulla oikeaa tietoa kannabiksesta viranomaisten, eli kansanedustajien suusta. Ministeritkin jauhavat asian tiimoilta muunneltua totuutta, siis valehtelevat.

Marijuana Is Not, Repeat Not, a Gateway Drug

Lisäys Klo 12.15:

"Rankaiseva huumepolitiikkamme ei ole estänyt nuoria käyttämästä ja kasvattamasta kannabista, mutta se on vienyt tutkitusti tehokkaan lääkkeen sairailta ja vanhuksilta. Vuosituhansia käytetyn lääkkeen riistäminen sairailta ja vanhuksilta on rikos ihmiskuntaa vastaan."