Toptaste

Tervetuloa ihmettelemään ruokatrendejä, tapaamaan mielenkiintoisia ravintola-alan ihmisiä, viihtymään ja nauttimaan herkullisista ruokakuvista. Tämä on Toptaste.fi blogi, joka asustaa nyt myös täällä Cityn ytimessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ravintolat.

Neljä syytä Friends & Brgrsin kiistattomaan suosioon  1

Friends & Brgrsin ovet ovat olleet avoinna 5 minuuttia, mutta jonoa on ehtinyt kertyä jo 25:n ihmisen verran. Ensimmäinen lounastaja upottaa hampaansa Aioli Burgeriin. Takaan, että hänen silmänsä ummistuivat hetkeksi tyytyväisyydestä samaan aikaan. Viereisestä pöydästä vilkuillaan kateellisena ja tuijotetaan pick up -luukkua, josta seuraava burgeri putkahtaa esiin hetkenä minä hyvänsä.

Jotta voisin syvästi ymmärtää ovesta sisään tunkevaa massaa, on syytä istahtaa alas Suomen maapäällikön Isakin ja Mikonkadun ravintolapäällikkö Michellen kanssa sekä tietysti muiden paikalle juuri saapuneiden vieraiden tapaan nauttia tuhti lounas.

Niille, joille Friends & Brgrsin tarina ei ole tuttu kerrottakoon: Friends & Brgrs on suomalainen burgerketju, joka sai alkunsa Pietarsaaressa, kun kuuden hengen kaveriporukka tajusi, ettei jenkkiläisen Shake Shackin kaltaisia rentoja ja tuoreuteen nojaavia burgeripaikkoja löydy vielä Suomesta. Ajatus muuttui ravintolaksi. Toinen ravintola avattiin Helsinkiin Aikataloon vuonna 2015. Näiden muutaman vuoden aikana on avattu yhteensä viisi ravintolaa ja jatkoa on luvassa noin 1-2 ravintolan vuositahdilla. Muun muassa Pasilan Mall of Triplassa maistellaan Friends & Brgrsin burgereita vuonna 2019. Suunnitelmissa on myös ravintolan avaaminen Kööpenhaminan lisäksi jonnekin muualle päin Eurooppaan, sillä kunnianhimoinen joukkorahoituskampanja toi hurjat miljoona euroa. Vauhti on niin kova, että heikompaa hirvittää.

Takaisin Mikonkadun perjantailounaalle, jossa lounasjono kasvaa. Muutaman minuutin juttelu Isakin ja Michellen kanssa paljastaa, että he ovat vähintään yhtä innoissaan Friends & Brgrsistä kuin taustalla mutustavat lounastajat. On pakko kysyä, miksi paikasta on tullut niin suosittu heidän mielestään.

Tuoreus tulee ensimmäisenä esiin. Tuoreus on tuotu kaikkien nähtäväksi. Lasin takaa voit katsella, kuinka kokit valmistavat ruoka-annoksia. Avokeittiössä ja tuoreudessa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, joten on pureuduttava syvemmälle. Tuoreus tarkoittaa heille parhaita raaka-aineita, jotka ovat 98% suomalaisia ja mahdollisimman paljon lähituotettua. Sämpylät leivotaan itse paikan päällä joka päivä. Suomalainen liha jauhetaan itse paikan päällä. Kastikkeet valmistetaan itse paikan päällä. Ranskalaiset - sama juttu. Esillä olevista perunapusseista voit tarkistaa perunan alkuperän. Suomalaista on. Ja kaikki on suurimmaksi osaksi lisäaineetonta. Pakko sanoa, että olen vakuuttunut, etenkin kun miettii annosten edullista hintaa.

Paikan nimen alkuosa paljastaa toisen syyn suosioon. Friends. Tunnelma ravintolassa on rento, kuten kavereiden kesken kuuluukin. Palvelu on aina ystävällistä, kaverillista. Asiakkaat otetaan kaverille kans -mentaliteetin mukaisesti mukaan Euroopan valloitukseen joukkorahoituskampanjan avulla. Asiakkaat puhuvat kavereilleen hyvistä burgereista ja kaverit tulevat myös maistamaan, jonka jälkeen heidän kaverinsa tulevat maistamaan. Kavereita on niin paljon, että lisäravintoloille on aidosti tarvetta.

Kolmantena syynä on mainittava reagointikyky ja jatkuva kehitys. Kun puhun valmiista tuotteesta, minua korjataan välittömästi: “burgeri on todella hyvä, mutta siinä on pari pikkujuttua, joita voisi kehittää eli se ei ole vieläkään täysin valmis.” Asenne josta tykkään. Jos ravintolan porukka toteaa, että majoneesi kaipaa ripauksen lisää suolaa, sitä on kaikissa heidän majoneeseissa heti huomenna. Kuinka voisikaan kehittyä, jos todetaan, että kaikki on jo riittävän hyvää?

Neljäs pointteri: maku. En lähde poikkeuksellisesti erittelemään jokaisen annoksen makua, mutta sanotaanko, että ymmärrän jo toista tuntia jatkuneen lounasryysiksen loistavasti. On tunnustettava, että myös minun silmäni ummistuivat (ihan vain hetkeksi) upottaessani hampaani omaan suosikkiini Veganiin.

Jätän nämä kuvat tähän loppuun. Toivottavasti ei ole nälkä ;)

-Reetta

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Friends & Brgrs Helsinki

Mikonkatu 15

Facebook

Instagram