Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2016.
Edellinen

Suomen Rivelino

KYSYMYS: Mikä Markku Kanerva on miehiään?

VASTAUS: Markku ”Rive” Kanerva on saavuttanut valmentajana paljon sellaista, mitä kukaan muu suomalaisvalmentaja ei hevillä saavuta. Päällimmäisenä muistetaan, että hän johdatti alle 21-vuotiaat EM-kisoihin syksyllä 2008. Jatkopeleissä Itävalta kaatui ikimuistettavasti rangaistuspotkukilpailussa. Itse EM-turnauksessa pistesarake jäi nollaan alkulohkossa Englantia, Saksaa ja Espanjaa vastaan. Silti pitää muistaa, että esimerkiksi Saksan joukkueessa pelasivat muun muassa Manuel Neuer, Mesut Özil, Sami Khedira ja Benedikt Höweness – pelaajat, jotka muodostavat Saksan nykymaajoukkueen rungon.

Miesten A-maajoukkueessa Kanerva on ollut kahteen otteeseen väliaikainen valmentaja. Ensin Baxterin potkujen jälkeen alkukeväällä 2011 kolmen ottelun verran ja Mixu Paatelaisen potkujen jälkeen syksyllä 2015. Syksyllä 2015 Suomen saldo neljästä viimeisestä karsintaottelusta oli päätähuimaavat 8 pistettä – kirkkaasti EM-paikkaan vaadittava vauhti! Vain Olli Huttusella on parempi tilasto, kun hän oli päävalmentajana yhden ottelun ajan Suomi-San Marino-ottelussa syksyllä 2010.

Vuonna 2008 Kanerva valittiin Suomen urheilugaalassa vuoden valmentajaksi ja samana syksynä Markku-liitto valitsi Kanervan Vuoden Markuksi – saavutuksia joihin harva valmentaja yltää.

Merkittävänä ”saavutuksena” voidaan myös pitää sitä, että Markku Kanervan lempinimen lähde on Rivelino. Pikkujunnuna kaikki muut halusivat olla Pelejä, MUTTA Markku Kanerva halusi olla Rivelino, Brasilian vuoden 1970 mestaruusjoukkueen hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Vaikka Kanervan keskuspuolustajan taituruus oli kaukana brasilialaisen Rivelinon pallokosketuksesta, on häntä siitä lähtien kutsuttu Riveksi. Toisaalta harva tietää tai muistaa Riven pelanneen nuoruusvuotensa sekä kärjessä että liberona ja nousseen Klubin miesten ryhmään nimenomaan hyökkääjänä, ennen kuin Jyrki Heliskoski pudotti hänet keskikentän kautta keskuspuolustukseen.

Monen muun valmentajan tavoin Kanerva on taustaltaan opettaja. Rive tunnetaankin tarkkana ja pedanttina miehenä, mutta ei hän pelkästään sitä ole. Osa muistaa, että Rive pelasi yhden kauden lainalla FinnPa:ssa Ruotsin vuosiensa jälkeen, eikä siinä porukassa mikään harmaa virkamies olisi kyllä pärjännyt. Entinen ammatti kyllä vilahtaa hänen tuolloisten joukkuetovereidensa kuvaillessa, miten Rivestä kuoriutui täysin erilainen mitä päältä päin luulisi, kun hän riisui opettaja-villapaitansa. Kaudeksi 1994 Rive palasi tuttuun ja turvalliseen HJK:hon ja pelasi siellä uransa loppuun asti. Viimeinen kausi huipentui historialliseen Mestareiden Liigan lohkopaikkaan ja luottotopparin kelpasi siirtyä kentän laidalle.

Tätä toista puolta Rive tarvitsi myös valmentaessaan itähelsinkiläistä Viikinkejä ja tarina kertoo pedantin miehen jättäneen kerta toisensa jälkeen anopilta saamansa villatakin milloin mihinkin, mutta huoltajan palauttaneen takin kerta toisensa jälkeen hölmistyneelle valmentajalle.

Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Vuoden upeimmat torjunnat: top 5

KYSYMYS: Kauden hienoimmat torjunnat?

VASTAUS: Jalkapallon puolella Tuomari on tällä kaudella nähnyt toinen toistaan huimempia torjuntoja. Joka vuosi nähdään uskomattomia paraatipelastuksia, tuplatorjuntoja ja lähes epäinhimillisiä venymisiä. Tässä kauden 2015-2016 viisi kovinta torjuntaa, jotka saivat hyökkääjät kyyneliin ja jättivät yleisön monttu auki.

5. Christian Limousin, Ferro

Argentiina Primera B:ssä nähtiin uskomaton viivapelastus. Kotijoukkue Patronato yrittää vimmatusti tehdä avausmaalia. Veskari ehtii viime hetkillä vielä pelastamaan varman maalin.

4. Yang Qi Peng, Tianjin Teda

Kiinan Super-Liigan kärkimatsissa nähtiin mahtava triplatorjunta. Yang Qi Peng lukee vaparin hivenen väärin, mutta saa näppinsä silti väliin. Peliväline jää tilanteessa elämään, ja mestari hoitaa tilanteen vielä kahdella näyttävällä torjunnalla.

3. Franco Armani, Atletico National

Vastustaja saa kolme avopaikkaa ja astelee kokoajan maaliviivaa lähemmäs, mutta aina välissä on Franco Armani. Kovaa ja näyttävää duunia argentiinalaiselta maalivahdilta.

2. Alessandro Caparco, CSMS Lasi

Yhdessä hässäkässä huimat neljä torjuntaa italialaiselle veskarille. Caparco oli päättänyt, ettei pallo mene tänään hänen taakseen. Uskomattomia pelastuksia. Ehkä vuoden kovin.

1. Jordan Archer, Millwall

Pakin pudotus alaspäin lähtee hivenen liian kovaa ja korkealle. Archer on kuitenkin päättänyt, ettei palloon kosketa käsin. Kaverille ei anneta epäsuoraa vaparia. Loistava pusku hienosti yli maalin.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


EM-kisahistorian suurimmat yllätykset

KYSYMYS: Kumpi on EM-kisahistorian suurin yllätys - Tanskan vai Kreikan mestaruus?

VASTAUS: Tanskan ja Kreikan EM-kullat ovat ylivoimaisesti EM-kisahistorian suurimmat yllätykset. Puntaroidaanpa hieman näitä uskomattomia suorituksia ja miten joukkueet niissä onnistuivat!

Tanska – viikon varoajalla kisoihin ja kohti mestaruutta

Lähdetään liikkeelle siitä, että Tanskan ei pitänyt edes pelata näissä kisoissa. Joukkue sai ennakkosuosikki Jugoslavian paikan, kun maa suljettiin kisoista sodan takia. Tanskalaiset saivat kuulla pelaavansa EM-kisojen lopputurnauksessa vain viikko ennen EM-kisojen alkua. Joukkueen valmistautuminen turnaukseen jäi suorastaan naurettavan lyhyeksi, sillä tanskalaisfutarit viettivät kesälomiaan autuaan tietämättöminä vain viikko ennen kisojen alkua. Päävalmentaja Richard Möller-Nielsen kasasi joukkueensa viisaasti valitsemalla paljon Tanskan sarjassa pelanneita pelaajia kisatiimiin. Joukkue osoitti hienoa sitoutumista, joka päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen lopulta suorastaan absurdiin tilanteeseen – Tanskasta tuli euroopanmestari. Brian Laudrup, Kim Cristofte ja Peter Schmeichel olivat kirkkaimmat tähdet, jotka pääsivät nostamaan pokaalia, kun finaalissa kaatui upeasti Saksa lukemin 2-0.

Kreikka – kaikki lähti ensimmäisestä ottelusta...

Saksalaisen valmentaja Otto Rehhagel aloitti Kreikan valmentajana 2000-luvun alussa ja joukkue kynsi hänen johdossaan alkuun pahasti. Esimerkiksi Huuhkajat voittivat Olympiastadionilla 2001 Kreikan peräti 5-1-lukemin. Saksalaisvelhon opit alkoivat tuottaa tulosta ja jotain tapahtui. Vain kolme vuotta myöhemmin maa nousi Euroopan mestaruuteen uskomattomalla tavalla. Kreikkalaiset puolustivat suurella tunteella ja Angelos Charisteas kävi tekemässä tarvittavat maalit. Alkulohkosta Kreikka eteni jatkoon rimaa hipoen tehtyjen maalien perusteella, ja pudotuspeleissä kaatuivat vuoron perään niin Ranska, Tsekki kuin Portugalikin. Kaiken lisäksi jokainen kolmesta pudotuspeliottelusta päättyi Kreikan 1-0-voittoon, ja loppu on historiaa.

EM-kisahistorian suurin yllätys
Kreikan euroopanmestaruus oli äärimmäisen hieno temppu. Tosin tapa, jolla joukkue voitti, ei hivellyt silmiä. Kreikan 1-0 -voitot kisojen pudotuspeleissä olivat jäätävää katsottavaa ja herättivät katsojissa suuria tunteita. Mestaruudessa oli myös tiettyä sokkiarvoa, sillä joukkue meni taktiikallaan päätyyn saakka. Kukaan ei uskonut maan onnistuvan siinä.

Tanskan voitto puolestaan oli sensaatiomaisen kova suoritus. Jos miettii koko valmistautumisproessia, joukkueen suoritusta ja sitä, että voitetaan euroopanmestaruus naapurimaassa, ei juuri suurempaa tuhkimotarinaa ole olemassakaan. Totuus on aina tarua ihmeellisempää. Tanskan yli 20 vuoden takainen suoritus antaa jollain tapaa toivoa, että ehkä ne Huuhkajatkin vielä joskus tekee jotain suurta...

Juuri tämän takia Tanskan mestaruus on EM-kisahistorian suurin yllätys.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Hymyilevä Hradecky

KYSYMYS: Kuka suomalainen pelaaja on tärkein omalle seurajoukkueelleen?

VASTAUS: Vaikka kysyttäisiin kolmea tärkeintä pelaajaa, niin Tuomarilla on tähän kysymykseen helppo vastaus: Lukas Hradecky, Lukas Hradecky, Lukas Hradecky.

Huiman debyyttikauden Saksan Bundesliigassa pelannut Hradecky on sementoinut paikkansa joukkueensa ykkösvahtina. Hradecky oli tärkeä lenkki siinä, että Eintracht Frankfurt säilytti paikkansa Saksan ylimmällä tasolla. Hradecky mainitaankin nyt yhtenä Saksan kivikovan sarjan parhaista maalivahdeista ja on kunniaksi hienolle suomalaisella jalkapallomaalivahtiperinteelle.

Hradeckylla on kaikki nykyaikaisen maalivahdin ominaisuudet. Hänellä on hyvä reaktiokyky, ja jalalla pelaaminen on kehittynyt vuosien aikana erittäin paljon. Suomalaisvahti oli Bundesliigassa sarjan nopein pelipaikallaan. Opta kellotti miehelle huippunopeudeksi liikkeissään 32,8 km/h. Kakkonen jäi 0,3 km/h Hradeckystä ja muut kauaksi taakse. Aktiiviset ja nopeat maalivahdit voivat estää monien vaarallisten tilanteiden synnyn ryntäämällä katkomaan läpisyötöt alueensa ulkopuolelle.

Saksassa pelataan hyökkäävää peliä verrattuna esimerkiksi Tanskaan, mikä sopii Hradeckylle erittäin hyvin. Hän pääsee pelaamaan jaloilla entistä enemmän ja saa olla enemmän osallisena pelissä kuin monet muut maalivahdit.

Hradecky oli puolitoistavuotias, kun hänen vanhempansa vuonna 1991 muuttivat Bratislavasta Turkuun, jossa hänestä kasvoi futistähti. Nuorena Lukas pelasi aina veljiensä Tomaksen ja Matej´n kanssa kaikkea mahdollista: jääkiekkoa, lentopalloa, salibandya, tennistä, futista. Veljille ei koskaan saanut hävitä ja sieltä kumpuaakin voittamisen nälkä. Nyt 26-vuotias Hradecky on rakentanut uraansa taiten. Hän teki rohkean ja jälkikäteen ajateltuna fiksun liikkeen ja lähti 19-vuotiaana TPS:stä Tanskaan Esbjergiin. Pari ensimmäistä kautta sujuivat kakkosvahtina, mutta kaudesta 2011–2012 tuli hänen läpimurtokautensa, kun hän torjunnoillaan nosti Esbjergin takaisin pääsarjaan. Seuraavalla kaudella Hradecky torjui muun muassa 16 nollapeliä 33 ottelussa ja voitti Esbjergin kanssa Tanskan cupin. Kaudeksi 2013–2014 Hradecky siirtyi Tanskan suurseuraan Brøndbyyn.

Viime kaudella Hradeckyn yksi unelmista täyttyi, kun suomalainen siirtyi Bundesliiga-joukkue Eintracht Frankfurtiin. Maalivahtina täytyy tehdä paljon töitä, jotta edes saa mahdollisuuden tolppien väliin ja tilanne täytyy käyttää hyväksi silloin kun sen saa. Hradecky oppi sen viimeistään Esbjernissä, jossa hän oli penkillä kaksi ensimmäistä vuotta. Frankfurtissa Hradecky valtasikin ensimmäisen tilaisuuden saatuaan ykkösmaalivahdin paikan, eikä luopunut siitä missään vaiheessa.

Hradecky on aina hymyilevän positiivinen ja hänellä on pilke silmäkulmassaan. Hradeckylle jalkapallo on harrastus, joka on samalla hänen ammattinsa. Edelleen hän ammentaa iloa pelaamisesta ja pelailusta aivan kuten lapsena veljiensä kanssa pihapeleissä. Ei ihme, että Lukas Hradeckyn neuvot nuorille pelaajille ovat samoja, joita hän itse noudattaa ja jotka ovat vieneet hänet urallaan pitkälle: nauttikaa nuoruudestanne, pitäkää futiksen parissa hauskaa ja pitäkää kipinä futikseen hengissä! Kickerin haastattelussa Hradecky sanoi, että ei turhaan stressaa, elää vain elämäänsä, rentoutuu eikä mieti ainoastaan pelejä. Pelaahan hän Bundesliigassa jalkapalloa ja se on cooleinta, mitä hän tietää.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


EM-kisojen hienoimmat maalit kautta aikojen

KYSYMYS: EM-jalkapallon historian hienoimmat maalit?

VASTAUS: Jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut on järjestetty vuodesta 1960 lähtien. UEFA:n järjestämässä turnauksessa on vuosien saatossa nähty uskomattoman hienoja maaleja, jotka ovat jääneet historian kirjoihin. Tässä viisi hienoin maalia, mukana todellisia helmiä. Mikä sinusta on paras?

A. Karel Poborsky vs Portugali, 1996


Tsekki hurmasi vuoden-1996 Englannin kisoissa hienolla pelillä. Karel Poborsky oli koko turnauksen pelipäällä. Tässä miehen parasta osaamista Portugalia vastaan. Hieno tsippi yli hölmistyneen Portugalin veskan.

B. Danny Welbeck vs Ruotsi, 2012


Welbeck matkii hienosti Rautavuorta. Komea oivallus hivenen taakse jääneeseen syöttöön. Upea maali.

C. Zlatan Ibrahimovic vs Ranska, 2012


Zlatan ei jätä ketään kylmäksi tällä maalilla. Iso ruotsalainen heittää kroppansa poikittain ja nappiosuma palloon. Yksi EM-historian parhaista.

D. Paul Gascoigne vs Skotlanti, 1996


Gascoigne kyykyttää Skotlantia huolella. Colin Henryä viedään pahasti. Gascoigne laittaa peliin hienon vale vedon, johon Skotti toppari lähtee liian helposti. Nätti harhautus ja komea laukaus.

E. Marco van Basten vs Neuvostoliitto, 1988


Monien mielestä EM-kisahistorian hienoin maali. Van Basten laukoo lähes nollakulmasta uskomattoman maalin. Harva edes lähtisi yrittämää tuosta kulmasta. Aikansa paras tekee mitä tahtoo. Rautainen maali.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Perparim Hetemaj – hienojen maalien mies


KYSYMYS: Miten Perparim Hetemaj päätyi Serie A:han?

VASTAUS: Perparim Hetemaj, 29, lähti kesäkuussa 2006 HJK:sta maailmalle. Ura vei pidemmälle kuin monet skeptikot uskoivat. Nimittäin kymmenen vuotta myöhemmin Hetemaj on maajoukkueen kokeneinta kaartia ja pelannut Serie A:ssa 188 ottelua. ”Il gladiatore finlandese” on kantanut Chievo Veronan joukkueessa myös kapteenin nauraa.

Suomalainen ei ole mikään maalinsylkijä, vaan hänen arvonsa on muualla. Kentän ulkopuolella Hetemaj´ta pidetään todella ystävällisenä, mutta kentällä hän taistelee, antaa kaikkensa - ja on todella ärsyttävä. Raastavasta pelityylistään tunnettu Hetemaj onkin vuodesta toiseen yksi Serie A:n eniten rikkovista ja eniten rikotuista pelaajista.

Toissa kaudella hän oli Euroopan viiden parhaimman sarjan rikotuin pelaaja, kun häneen kohdistui 4,3 rikettä ottelua kohden. Kuluneella kaudella hän teki yhdenneksitoista eniten rikkeitä ottelua kohden (2,5) huippusarjojen pelaajista.

Hetemaj on itse sanonut, että jos yrittää tehdä maalin, silloin pitää vetää ihan jonnekin muualle kuin mihin oikeasti haluaisin pallon menevän. Siitäkin huolimatta tai juuri sen takia on Hetemaj tehnyt urallaan muutaman maalin. Kaikki maalit, jotka hän on viimeistellyt, ovat kohtuullisen näyttäviä. Hetemaj iski uransa ensimmäisen Serie A -maalinsa syyskuussa 2010 AC Romaa vastaan. Samalla hänestä tuli ensimmäinen suomalainen, joka on tehnyt maalin Italian korkeimmalla sarjatasolla. Hetemaj oli tuolloin vasta 23-vuotias.

Toisen osumansa niin ikään Brescian paidassa syntyi Bolognaa vastaan 3-1-voitto-ottelussa.

Sen jälkeen alkoi pitkä maaliton kausi. Hetemaj ehti pelata neljä vuotta ja 130 Serie A ottelua Chievossa ennen kuin hän vihdoin onnistui maalinteossa. Syyskuussa 2015 Hetemaj tykitti pallon ohi, ei enempää eikä vähempää, kuin Gigi Buffonin 1-1-tasapelissä Juventusta vastaan.

Maajoukkueessa Hetemaj on osunut neljästi, hienoimpana vaparimaali Pohjois-Irlantia vastaan.

Vaikka Hetemaj ei ole koskaan voittanut mitään (HJK:ssa hän tuli toiseksi, Kreikasta on muutama kakkossija ja cupin finaalin tappio), on hän Suomessa ihan liian aliarvostettu. Mies pelaa illasta toiseen täysiä minuutteja Serie A:ssa. Siihen ei moni futari pysty.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Shefki Kuqi ja Lentävä härkä


KYSYMYS: Tällä hetkellä Shefki Kuqi tunnetaan Suomessa värikkäästä valmentajapersoonastaan. Maailmalla, varsinkin Englannissa, Kuqi muistetaan peliurastaan ja lentävästä tuuletuksestaan. Mistä kyseinen tuuletus on lähtöisin?

VASTAUS: Shefki Kuqi saapui Suomeen pakolaisena Kosovosta 1990-luvun alussa. Hänen pelaajauransa alkoi Mikkelin Kissoista, josta Kuqi siirtyi ensin Mikkelin Palloilijoihin ja siitä pääkaupunkiseudulle ja pariksi kaudeksi HJK:hon. Kuqin läpimurto tapahtui Veikkausliigajoukkue FC Jokereissa kaudella 2000, kun hän voitti 19 maalilla Veikkausliigan maalipörssin. Tuolta kaudelta on monta sattumusta, joista ainakin muistetaan Kuqin rangaistuspotku. Kuqi ampui VPS:ää vastaan rangaistuspotkun niin rankasti yli maalin, että se sujahti silloisen Finnair Stadionin takaseinästä läpi. Legendatarinoissa pallo lensi yli koko stadionrakenteiden eikä palloa ole koskaan löytynyt.
Samaisella kaudella syntyi myös kulttimaineeseen noussut tuuletus. Alun perin tuuletus lähti ihan vain fiiliksestä dyykata nurmelle. Vuosien saatossa Kuqi yritti saada hyppyyn yhä enemmän ilmavuutta, joten syntyi nimitys Flying Finn ja Lentävä härkä.

Vuosina 2004–2005 Kuqi pelasi erinomaisen kauden Englannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla Ipswichissä Townissa. Tuuletus nousi framille, kun Kuqi iski kauden aikana peräti 19 maalia. Silloin se valittiin myös vuoden tuuletukseksi ja seuran kannattajat valitsivat Kuqin suosikkipelaajakseen. Ipswichin manageri Joe Royle pyysi Kuqia kauden aikana pariinkin otteeseen lopettamaan tuulettamisen, sillä hän pelkäsi, että joukkueen ykköskärki loukkaantuu. Lapset olivat myös alkaneet matkia tuuletusta, ja loukkaantuivat yrittäessään samanlaista ilmalentoa kuin esikuvansa. Mutta Shefki itse rakasti tuuletustaan ja jatkoi sen tekemistä - varoitteluista huolimatta.

Mikään turha jätkä Kuqi ei Englannin kentillä ollut. Debyyttikaudellaan Valioliigassa 2005–2006 Blackburn Rovernsin paidassa Kuqi teki seitsemän maalia ja oli siten sarjan paras suomalainen maalintekijä ennen Mikael Forssellia, joka joutui tyytymään kolmeen osumaan. Nykyään suomalainen Valioliigajoukkueessa olisi pienoinen ihme, saati sitten seitsemän maalin tekijä.

Kuqin pallokosketusta voisi kuvailla louhikkoiseksi, mutta miehen asenne kentällä oli rautaa. Maaleja Englannin sarjoissa syntyi 102, ja kaikkiaan peliuransa aikana pelaamassaan 586 ottelussa hän viimeisteli huikeat 167 osumaa. Suomen maajoukkueessa Kuqi esiintyi 62 kertaa ja viimeisteli 8 osumaa. Ikimuistoisin niistä taitaa olla voitto-osuma Azerbaidzhania vastaan Olympiastadionilla 2007.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Ne, jotka saavat aplodeita myös vieraskentillä

KYSYMYS: Ketkä tähtipelaajat ovat saaneet yleisöltä suosionosoitukset vieraskentällä?

VASTAUS: Ronaldinho ja Iniesta lienevät isoimmat starat, jotka on palkittu aplodein vieraskentällä, mutta vuonna 2004 eräs suomalainenkin sai kokea tämän hienon tapahtuman, lähes jokaisessa Veikkausliigan vierasmatsissa.

Litmanen palasi Suomen Veikkausliigaan ja kotikaupunkiinsa kuopatun kasvattajaseuransa Reippaan seuraajaan FC Lahteen huhtikuussa 2004 yksivuotisella sopimuksella. Kuningas-Litmasen paluu veti mukavasti Veikkausliiga-katsomot täyteen. Kansallissankari Litti ehti pelata vain 11 ottelua vaivojen vuoksi, mutta jätti pysyvän jäljen Veikkausliiga-historiaan. Kukaan ei ollut kokenut vastaavaa Suomessa ja tuskin vastaavaa saadaan kokea pitkään aikaan.

Vaikka Real Madrid vihaa Barcelonaa, osaa se myös arvostaa ylivoimaa. Santiago Bernabeun yleisö ei tunnetusti suhtaudu kovin positiivisesti FC Barcelonaan. Aika ajoin Real Madridin kannattajat ovat kuitenkin kunnioittaneet Barca-pelaajia aplodeilla. Kymmenen vuotta sitten Ronaldinho pelasi maagisen El Clasicon ja sai suosionosoitukset Bernabeun yleisöltä. Tällä kaudella Andres Iniesta sai kokea saman.

Barcan pelintekijä pelasi matsissa 73. minuuttia. Sinä aikana taikuri syötti Neymarin 2-0 maalin ja viimeisteli hienon kuvion päätteeksi 3-0-osuman. Barcelonan pelaaja syötti omille komealla 95 prosentin tarkkuudella. Lisäksi Iniesta haastoi onnistuneesti neljä kertaa ja katkoi hienosti vastustajan yritykset. Suvereeni esitys, jonka Valkoinen meri palkitsi aplodein.

Iniestan ja Ronaldinhon lisäksi Barcelonan pelaajista Diego Maradona on saanut Bernabeun yleisöltä aplodit jäätävistä otteista. Barcelonan pelaajien lisäksi vain yksi pelaaja on saanut seisaaltaan aplodit Bernabeunalla. Madridin yleisö on antanut suosionosoitukset Juventuksen Alessandro Del Pierolle kaudella 2008-2009. Italialainen oli ottelun tähti, kun Juventus haki hienon vierasvoiton lukemin 2-0.

Iniestaa rakastetaan myös Barcelonan kaupungin toisessa joukkueessa Espanyolissa. Espanja voitti MM-kisojen loppuottelussa vuonna 2010 Hollannin maalein 1-0. Espanyolin paidassa pelannut ja Iniestan ystävä Dani Jarguelle menehtyi sydänkohtaukseen vuotta ennen MM-kisoja. Hyvänä ystävänä ja vanhana juniorimaajoukkuekaverina Andres Iniesta omisti loppuottelun 2010 voittomaalin Dani Jarguelle. Iniestan paidassa luki: aina kanssamme Dani Jargue. Iniesta saa joka vuosi aplodit vieraillessaan Espanyolin kotiluolassa.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Englannin maajoukkue Richard Leijonanmielen jalanjäljissä

KYSYMYS: Miksi Englannin maajoukkuetta kutsutaan Kolmeksi Leijonaksi?

VASTAUS: Nimi Kolme Leijonaa tulee Englannin Jalkapalloliiton (FA:n) vaakunamallisesta tunnuksesta, jossa on kolme leijonaa ja kymmenen tudor-ruusua. Sama vaakuna on Englannin maajoukkueen pelipaidoissa.

Englanti pelasi ensimmäisen maaottelunsa 30.11.1872 Skotlantia vastaan. Peli muuten päättyi maalittomaan tasatulokseen. Jo silloin englantilaisten pelipaitoja koristi Richard Leijonanmielen vaakuna. Vuosina 1189–1199 hallinneen ritarin ja pidetyn hallitsijan Rikhard Leijonanmielen vaakunassa oli allekkain kolme sinistä leijonaa. FA perusteli valintaa sillä, että kolmea leijonaa pidettiin voimakkaana symbolina, joka oli aikoinaan johtanut Englannin ristiretkille ja oli siten myös hyvä taisteluun käyvälle joukkueelle.

Vuonna 1949 FA halusi tunnuksen, joka erottuisi krikettimaajoukkueesta, joka myös käytti kolmea leijonaa. Täten FA lisäsi tunnukseensa Englannin kansalliskukan, tudorin ruusun. Punainen ruusu, jossa on valkoinen keskus, symboloi kahden suvun Lancesterin (punaisen) ja Yorkin (valkoisen) yhdistymistä. Yhdistyminen tapahtui Henrik VII:n naidessa Yorkin Elisabethin ja lopetti silloin kolmekymmentä vuotta kestäneen Ruusujen sodan (1455–1485). Englannin rugby-joukkueen vaakunassa on yksi ruusu, joten FA lisäsi vaakunaansa kymmenen. Yksi ruusu jokaista FA:han kuuluvaa sarjaa kohti ja ne on vielä aseteltu hopeiselle kilvelle.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Mikä ihmeen Helmarit?

KYSYMYS: Miksi naisten jalkapallomaajoukkuetta kutsutaan nimellä Helmarit?

VASTAUS: Tuntuu, että yhdessä vaiheessa oli muotia, että kaikille joukkueille piti keksiä joku lempinimi. Huuhkajien nimen tarinanhan kaikki tuntevat: Belgia-peli, Bubi-huuhkaja ja Suomen 2–0-voitto. Koska miesten A-maajoukkueelle oli syntynyt sattumusten kautta hieno nimi vuonna 2007 ja alle 21-vuotiaat olivat luontevasti Pikkuhuuhkajat, piti naisten maajoukkueellakin olla omansa. Naisten maajoukkue valmistautui EM-kotikisoihin vuonna 2009 ja silloin toimittajat kyselivät ahkerasti pelaajilta, mikä olisi hyvä lempinimi joukkueelle. Huuhkajattaret, Naaraspöllöt ja mitä niitä nyt silloin pyöriteltiin. Mikään ei tuntunut luontevalta, eikä sitä voi väkisin vääntää, vaan se syntyy, jos on syntyäkseen.
YLE päätti pyytää yleisöltä nimiehdotuksia EM-kisojen aikaan. Niitä tuli paljon ja monenlaisia, joista Helmipöllöt kuulosti sopivimmalta. Nimestä muotoutui Helmarit, jota käytettiin ensin vitsinä joukkueen sisällä. Kuten usein hyville nimille käy, levisi se nopeasti laajempaankin käyttöön. Nykyään Helmarit liihottavat nimikartalla vähintään yhtä lennokkaasti kuin Huuhkajat.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

Edellinen