Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on formulat.

Vanhat radiosäädökset takaisin, FIA!

Kuva: braverabbit / Fotolia
Kuva: braverabbit / Fotolia

KYSYMYS: Viekö radioliikenteen tiukentaminen mielenkiintoa Formula 1:stä?

VASTAUS: Kyllä! Kansainvälinen autoliitto FIA uudisti täksi kaudeksi radiosäännöt niin, että se sallii kuljettajien ohjeistamisen turvallisuuteen liittyvissä asioissa sekä erilaisten väliaikatietojen kanssa, mutta muuten radiokeskustelujen sisältöä on rajoitettu. Säännön uskottiin auttavan etenkin kokeneempia kuskeja, mutta samalla sitä kritisoitiin, koska valvominen on vaikeaa.

Eikä tässä tiukennuksessa vielä kaikki. FIA:n mahtavat pomot norsunluutornissaan päättivät ruuvata ruuvia vielä hieman kireämmälle ennen Unkarin osakilpailua. Jatkossa talleja kielletään antamasta kuljettajalle minkäänlaisia ohjeita auton ajamiseen radiossa. Jos talli kertoo kuljettajalle teknisestä ongelmasta autossa, tämän on välittömästi ajettava varikolle keskeyttämään tai korjaamaan ongelmaa. Enää ei siis voi neuvoa radiossa kuljettajalle toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi – edes aikasakon uhalla, mikä olisi todennäköisesti varikkopysähdystä parempi vaihtoehto kuljettajan tuloksen kannalta.

On hienoa, että FIA yrittää keksiä itseään uudelleen, mutta radioliikenteen rajoittaminen on floppi. 1) Tallit viivyttelevät viimeiseen saakka ennen kuin ilmoittavat ongelmasta – kuskien turvallisuus on vaarassa, 2) Miksi kuskeille annetaan äärimmäisen monimutkaista teknologiaa sisältävä auto, jos he eivät voi tehdä mitään ilmaa omaa ”muistia”. Kuskien pitäisi keskittyä ajamiseen eikä muistipelin pelaamiseen siitä, mikä nappula korjaa minkäkin vian, 3) Vapaammat radiokeskustelut olivat yleisölle kisalähetysten helmiä, samoin jännitys siitä pystyykö kuski korjaamaan softapuolen vian radiosta tulevien ohjeiden avulla.

– Mielestäni kaikki radiosäädökset ovat vitsi, rykäisi Sebastian Vettel Unkarin GP:n jälkeen.

Tuomari on ”puolisuomalaisen” Vettelin kanssa täysin samaa mieltä. Vaadimme takaisin vapaan radioliikenteen, sillä haluamme jatkossakin kuulla Kimin radiokeskustelua.

Tässä TOP 10 Kimin osalta.

Eikä ole ihme, että kauden 2015 parhaista radiokeskusteluista vastasi myös Räikkönen.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Isä-poika-duo: Niko ja Keke

KYSYMYS: Jos Keken poika Nico Rosberg voittaisi F1:n maailmanmestaruuden, tulisiko heistä ensimmäinen isä-poika-pari, joka on voittanut MM-pytyn?

VASTAUS: Ei olisi. Iso-Britannian Graham ja Damon Hill ovat ainoa isä-poika-pari, jonka molemmat osapuolet ovat voittaneet maailmanmestaruuden. Graham hoiti Formula 1-sarjan maailmanmestaruuden vuosina 1962 ja 1968. Poika Damon Hill voitti MM-kultaa vuonna 1996.

Toisen sukupolven F1-kuljettajia on nähty suuri määrä historian aikana. Hillien lisäksi muita menestyneitä isä-poika-pareja ovat kanadalaiset Gilles ja Jacques Villeneuve sekä mainitsemasi suomalais-saksalaiset Rosbergit. Monikertaiset maailmanmestarit ja F1 legendat Jack Brabhamin, Nelson Piquet`n ja Emerson Fittipaldin poikien Formula ykkösten ajot jäivät lyhyiksi ja urat kuninkuusluokassa vaatimattomaksi.

Yhtäaikaa radalla ei ole nähty isä-poika-paria F1 historiassa, mutta jenkkilässä IndyCar-sarjassa entiset F1 kuskit Mario ja Michael Andretti ottivat mittaa toisistaan vuosikausia. Michael ehti myös kilpailla oman poikansa Marcon kanssa Indy 500:ssa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Kuinka vaikeaa voi olla ajaa formulaa?

KYSYMYS: Kuinka vaikeaa voi olla ajaa formulaa?

F1 Steering Wheel
F1 Steering Wheel

VASTAUS: Periaatteessa se on kuin pyörällä ajoa, kerran kun sen oppii… Eikun hetkinen. Se ei todellakaan ole pyörällä ajoa. Ratissa on 35 erilaista nappia, valoa tai kytkintä. Siitä vaihdetaan vaihdetta, käytetään kytkintä, säädellään varikkonopeutta, ERS:iä, DRS:ää, yli- ja aliohjausta ja niin edelleen.

Ratin kanssa on meininki kuin avaruusaluksen ohjaamossa, mutta niin on myös muun fiiliksen puolesta. G-voimien, 300 kilometrin tuntinopeuden ja kuumuuden aiheuttama vääntö on kuskeille niin härski kokemus, että he pudottavat keskimäärin neljä kiloa reilussa tunnissa kisan aikana. Singaporen 30 asteen helteessä vettä lähtee kropasta litratolkulla, joten tankkaaminen on välttämätöntä.

Formuloiden ajamisen vaikeudesta puhuttaessa ei voi unohtaa taktista puolta. Valitun strategian noudattaminen läpi kisan voi olla yllättävänkin raastavaa, etenkin jos muut tuntuvat toimivan toisella tavalla. Formulakuskit mitataan kuitenkin puhtaassa ajo-osaamisessa. Siitä parhaat näytöt saadaan ohitustilanteissa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar