Huono, huonompi ja Huuhkajat..

  • Tuomari

KYSYMYS: Miksi seuraan Suomen futismaajoukkuetta?

VASTAUS: Koska in Finland we have this thing called sisu!

Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajilla tuota mystistä tahdonvoimaa ja lannistumattomuutta on vaikka muille jakaa, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa tämän hetken Huuhkajista. Tilanne on äärimmäisen hankala, koska kaksi vuotta sitten käynnistyneet kaikkien aikojen karsinnat olivat ne, joista Suomella piti olla realistiset mahdollisuudet edetä glorifioituihin arvokisoihin saakka ja tehdä unelmista totta. Ei vain pelattu sillä omalla tasollamme ja lopputulos on traaginen farssi, joka traumatisoi jo entuudestaan pettymyksiin tottunutta kotimaista futisyleisöä.

Siinä missä fanit elävät tunteella mukana, Huuhkajat vastaavat huutoon nössöllä huhuilulla, joka tiivistyy tahtotilattomaan peliin kentällä. Ei oteta Kosovolta pois mitään – joukkue pelasi hyvin ja olisi jopa ansainnut voiton – mutta Suomen maajoukkueen yhteispeli loisti poissaolollaan, suuret yksilöt epäonnistuivat ja joukkueella ei ollut minkäänlaista peli-ilmettä. Turhauttavinta suomalaisen futisfanin näkökulmasta on se, että vasta pelipäivänä kasaan saatu, yhden ottelun aiemmin pelannut Kosovon joukkue oli yhtenäisempi ja taistelevampi kuin Huuhkajat. Ruotsalaisvalmentaja Hans Backen luotsaama nippu puolestaan oli ennen eilisiltaa pelannut seitsemän ottelua kuluneen vuoden aikana ja tehnyt niissä yhden maalin. Pöyristyttävintä oli julkisuuteen myönnetty tieto, että maajoukkue on keskittynyt lähinnä puolustuspelaamiseen ja hyökkäys ”tulee itsestään”. Ei muuten tullut, eikä tule. Ikävintä on se, että Backen pelikirja ei näyttänyt menneen perille pelaajille sitten yhtään, sillä joukkue oli todella huonosti organisoitu. Tai sitten taktiikka oli surkea. Pahimmassa tapauksessa molemmat.

Suomen maajoukkuetta vaivaa peikko. Peikko, joka tiivistyy kahteen tekijään – epävarmuuteen ja epäonnistumisen pelkoon. Huuhkajiin kohdistuvat paineet ovat kovat, mutta se ei vielä itsessään selitä mitään. Monet maajoukkueen vakikokasvot ovat seurajoukkueissaan avainrooleissa ja luottopelaajia. Siksi onkin niin vaikea käsittää, miten Venäjän liigan parhaaksikin pelaajaksi tituleerattu Roman Eremenko tulee edustamaan Huuhkajia ja epäonnistuu lähes joka kerta kun on pallossa. Niin ikään huippuvireessä Brøndbyssa loistanut Teemu Pukki höntsäilee kentällä ja maajoukkueessa hyökkääjän kuiva kausi on venynyt jo yli kahden vuoden mittaiseksi.

Suomen jalkapallomaajoukkue tarvitsee kipeästi onnistumisenkokemuksia. Toivon mukaan Huuhkajat nappaa vierasvoiton heti seuraavassa karsintaottelussa Islannista ja lähtee siten valamaan kivijalkaa murennetulle itseluottamukselle. Se on kuitenkin huippu-urheilussa kaiken a ja o. Voitoilla joukkue yhtenäistyy jos joukkue saa oikean vaihteen silmään, se voi kantaa yllättävän pitkälle. Näissä karsinnoissa on edettävä ottelu kerrallaan, sillä lohko itsessään on yksi kovatasoisimmista.

Ai miksikö seurata Huuhkajia? Koska kaikki haluavat nähdä sen päivän, kun maajoukkue menee kisoihin. Suomen maajoukkueen kannattajat ansaitsevat sen kaikkien näiden lukuisten kärsimysnäytelmien jälkeen.
Aluksi vain pitää peitota yksi julmetun iso peikko.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.

1 kommentti

Ackwell

6.9.2016 15:36

Olen ihmetellyt sitä miten se kuuluisa Sisu loistaa poissaolollaan kaikessa suomalaisessa huippu-urheilussa. Sisun puute oli hirveää katseltavaa erityisesti Rio kisoissa. Onneksi sitä sisua löytyy löytyy kun jaksaa kaivella vähän sen glorifioiduimman pintaliitourheilun taakse. Onneksi huomenna alkavat Rio paralympialaiset, urheilutapahtuma joka perinteisesti on suomalaisen sisun näytösluontoinen ylistys. Ja sitä ennen sopii katsoa parin vuoden takaa kun miesten maajoukkue tulee kuolemanpelissä reilusta tappioasemasta ohi ja varmistaa säilymisensä ylemmässä lohkossa. Lajina muuten sellainen että sekin on kuin luotu sille suomalaiselle sisulle miksi onkin ihme ettei se ole täällä ottanut nykyistä enempää jalansijaa vaikka onkin yksi Suomen nopeimmin kasvavista palloilulajeista: https://youtu.be/eZLwLNfBcVg

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi