Joko NHL aukeaa Julius Hongalle?

  • Tuomari
Kuva: Texas Stars
Kuva: Texas Stars

KYSYMYS: Mihin hävisi Julius Honka?

VASTAUS: Kesällä 2014 NHL:n ykköskierroksella varattu Julius Honka on takonut kovaa tulosta Dallas Starsin farmijoukkueen Texas Starsin riveissä tällä kaudella. Honka on saanut kehittyä rauhassa farmin puolella ja tulokset alkavat puhua suomalaisen puolesta. Ensimmäinen näyttöpaikka NHL:ssä voi aueta yllättävän nopeastikin ja ensi kaudella se on otettava.

Texas Starsin Julius Honka on noussut tällä kaudella AHL:n parhaiden viivapelotteiden joukkoon. Toista kautta Texasin farmissa tahkova puolustaja pelaa huippu kautta, sillä suomalainen teki 72 ottelussa mukavat 44 pistettä ja miehen kokonaisvaltainen pelaaminen on ottanut suuria askeleita eteen päin. Viime kausikin meni mukavasti pisteiden valossa, mutta tällä kaudella Honka on saanut lihaa luitten ympärille, mikä näkyy myös miehen peliajassa.

Honka on pelaajatyypiltään kevytrakenteinen kiekollinen puolustaja. Dallasin johtoryhmä on ollut kärsivällinen suomalaislupauksensa kanssa, sillä Hongan kaltaisen kiekollisen taiturin kiirehtiminen NHL:ään pienille kolmosparin minuuteille ilman ylivoima-aikaa olisi virhe.

Honka on muodostanut Texasin toimivimman puolustajaparin Mattias Bäckmanin kanssa. Puolustajaparin selvä roolijako on helpottanut Hongan omaa pelaamista. Bäckman puolustaa ja Honka rakentaa peliä. Texasin toisessa pakkiparissa samassa kiekollisessa roolissa pelaa myös toinen suomalainen Esa Lindell, joka pelaa myös hyvää kautta. Molemmat tulevaisuudessa varmoja NHL-miehiä.

Ykköskierroksen pelaajan varaan on rakennettu paljon ja aikaa on annettu. Dallasin puolella tiedetään varmasti milloin on oikea hetki nostaa mies ylös NHL:n, mutta jos vielä ensi kaudella ura jatkuu farmissa, joku muu poimii Hongan tehot itselleen. Edessä Hongalla on pitkä ja menestykäs ura NHL:ssä.

Kumpi valtaa NHL:n ensin, Texasin Julius Honka vai Esa Lindell?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi