Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on maali.
Edellinen

Katso tästä Veikkausliigakauden upeimmat maalit

KYSYMYS: Veikkausliiga saatiin päätökseen ja IFK Mariehamn mestariksi. Mitkä olivat kauden komeimmat osumat?

VASTAUS: Päättyneellä Veikkausliigakaudella tehtiin kaikkiaan 459 maalia. Se tekee 2,31 maalia ottelua kohti. Eniten maaleja teki HJK, 52, ja vähiten Inter 28. Tuomari listasi 5 kauden komeinta osumaa.

5. Pekka Sihvola, IFK Mariehamn – HIFK 7.8.2016

HIFK pelasi uuden valmentajansa, Antti Muurisen, alaisuudessa ensimmäisen vierasottelun saarella. Stadilaiset pitivät tulevaa mestari IFK Marienhamnia pilkkanaan. Ottelun herra ja hidalgo oli Pekka Sihvola, joka nakutteli knallin. Ensimmäisessä maalissaan hän ohjasi hyppyliukkarilla Nnaemeka Anyamelen keskitykseen maaliin.

4. Micha Mravec, RoPS- PS Kemi 10.8.2016

Jänkhäderbyssä RoPS johti jo 2-0, ja Micha Mravecilla oli aikaa katsoa minne pallon laukoo. RoPS:in Slovakkitähden tarkkaakin tarkempi kaukolaukaus viuhui oikeaan yläkulmaan.

3. Mikko Kuningas, FC Lahti- FC Inter 9.6.2016

Kuningas oli kuningas, kun lahtelainen täräytti 30 metristä vastapalloon alakulmaan. Maalilla Jukka Lehtovaara oli voimaton moisen pommin edessä. Ottelu päättyi 1-0 ja Kuninkaan hymy oli leveä taiston tauottua.

2. Roope Riski, SJK-KuPS 20.9.2016

Kauden aikana 17 maalia paukuttaneen Roope Riskin repertuaariin kuului myös komeat maalit. Yksi niistä nähtiin Seinäjoella syyskuun lopussa KuPS:ia vastaan. Riski karkasi hyvään pystyjuoksuun, harhautti pakin ja pamautti pallon vasurilla ylänurkkaan. Maalintekijän maali, sanoisi joku.

1. Odu, HJK – PK-35 Vantaa 24.7.2016

Odu ja HJK murskasivat kotiottelussaan PK-35 Vantaan. Odu vei kotijoukkueen jo 4-0-johtoon, kun peliä oli pelattu vasta 17 minuuttia. Muutamalla syötöllä klubilaiset halkaisivat vantaalaisten puolustuksen kuin kirvesmies kuivan halon ja Odulla oli helppo työ napauttaa pallo maaliin.
Maali alkaa videolla ajassa 5.15.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Elias Mastokangas on Suomen maajoukkueen nopein maalintekijä – kuka kaikista nopein?

KYSYMYS: Elias Mastokangas teki Suomen maajoukkueiden historian nopeimman maalin. Tätä kaverin kanssa ihasteltiin ja alettiin pähkäilemään maailman nopeinta osumaa. Eikös se ole hallussa Nicklas ”Lord” Bendtnerillä? Olenko pahasti väärässä?

VASTAUS: Suomen alle 16-vuotiaitten poikien maajoukkue pelasi Pohjois-Irlantia vastaan kaksoismaaottelut ja haki molemmista matseista hienot voitot. Avausottelussa nähtiin Suomen maajoukkuehistorian nopein maali. Pikku-Huuhkajien Elias Mastokangas teki todellisen salamamaalin, kun KaaPon kasvatti haistoi Pohjois-Irlannin puolustuksen epävarman syötön jo seitsemän sekunnin pelin jälkeen. Nopean häkin tehnyt Mastokangas oli molemmissa otteluissa muutenkin tulilla. Kaarinan poika teki otteluissa yhteensä hienot kolme maalia ja sai myös kehut valmentaja Kai Nyyssöseltä.

Vaikka Mastokangas tekikin suomalaista historiaa, jää hieno suoritus vielä reilusti ennätyslukemista, sillä listoilta löytyy peräti neljä pelaajaa, jotka ovat tehneet maalin jopa alle kolmessa sekunnissa. Kaikki neljä pelaajaa laukoivat pallon suoraan maalia kohden aloitussyötön jälkeen. Joidenkin listojen mukaan ykkönen on saudiarabialaisen Nawaf Al Abedin Al-Hilalille Al Shoalahia vastaan 2,1 sekunnin kohdalla laukoma maali. Joidenkin listojen mukaan laukaisu kesti kuitenkin yli 2,3 sekuntia. Muut kolme, jotka ovat laukoneet alle kolmen sekunnin ovat: serbialainen Vuk Bakicil 2,2 sekuntia, englantilainen Marc Burrows 2,6 sekuntia ja brasilialainen Ricardo Oliveira 2,8 sekuntia. Alla olevan 20 nopeinta maalia videopätkän nopeimmaksi on merkitty Vuk Bakical. Sekuntikello käteen, jos haluat tarkan vastauksen. Kaikkien suoritukset ovat kerrassaan huimia.

Uskon jatkossa tulevan alle kahden sekunnin suorituksia, koska nykyisillä säännöillä saa aloituksen potkaista suoraan aloituksesta eteenpäin. Näissä edellä mainituissa maaleissa joukkue on joutunut tekemään pienen siirron ennen laukausta. Sadasosat pois ja suomalaiset kamerat pyörimään. Nyt olisi paikka päästä Guinnessin ennätysten kirjaan.

Mietin hetken aikaa ja ihmettelin, mistä sinä Nicklas Bendtnerin tähän listaan oikein kaivoit. Kunnes välähti lamppu pään päällä. Lordilla ei ole hallussa maailman nopein maali aloituksesta, vaan nopein maali kentälletulon jälkeen. Tanskan väriläiskä ennätti olla kentän puolella vaihdosta tultuaan ainoastaan 1,8 sekuntia ennen hienoa puskuosumaansa. Bendtner kirmasi suoraan vaihdosta puskemaan Cesc Fabregasin antaman kulman maaliin. Arsafanit muistavat maalin aina, tulihan se rakasta vihollista Tottenhamia vastaan. Näin tullaan vaihdosta kentälle, ykkösellä sisään!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Valioliigan suomalaismaalit

Kuva: BillionPhotos.com / Fotolia
Kuva: BillionPhotos.com / Fotolia

KYSYMYS: Suomalaiset ovat tehneet Valioliigassa yli 100 maalia, mutta ovatko suomalaiset koskaan onnistuneet tekemään maalia vastakkain pelatessa?

VASTAUS: Kyllä ovat. Tämä ihme nähtiin kerran 2000-luvun alkuvaiheessa, joka oli todellista kulta-aikaa suomalaisessa jalkapallossa Valioliigan osalta.

Valioliigassa on historian saatossa pelannut yhteensä 16 suomalaispelaajaa. Matseja sinivalkoisilla on alla noin 1500 ja maaleja omat pojat ovat tehneet yhteensä 107. Maalinteossa on onnistunut 10 eri suomalaispelaajaa. Viimeisestä maalista on jo aikaa, ja viimeisin pelaajakin pelasi Valioliigassa viimeksi kaudella 2014-2015 (Jussi Jääskeläinen).

Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Teemu Tainio, Mikael Forssell, Antti Niemi, Jussi Jääskeläinen ja Jonatan Johansson. Siinä hieman suomalaisia Valioliigassa vuosituhannen alussa. Nimiä, jotka olivat samalla suomalaisia, mutta myös tähtipelaajia omalle joukkueelle. Enää liigassa ei edes ole miehiä vaihtopenkillä. Afrikkalaiset ja aasialaiset vievät nykyään suomalaisten pelipaikat, ja todellisuudessa meidän pelaajakehityksemme jauhaa paikallaan. Muualla mennään lujaa ja tehdään asioita meitä paremmin. Kylmä fakta, mutta totta.

2000-luvun alussa lähes joka toisessa Valioliigaottelussa pelasi suomalainen, ja maalejakin syntyi tasaiseen tahtiin. Sami Hyypiä teki Liverpool-urallaan yli 20 maalia ja Mikael Forssellkin mätti parhaalla kaudellaan Birminghamin paidassa huimat 17 maalia. Kaudella 2000-2001 Charlton Athleticin väreissä Jonathan Johansson teki 14 maalia ja olisi ollut kovemmassakin vireessä, jos loukkaantumiset eivät olisi sotkeneet kautta.

Samalla kaudella Jonathan Johansson teki suomalaista jalkapallohistoriaa nykyisen SJK päävalmentajan Simo Valakarin kanssa, joka edusti samaan aikaan Derby Countya. 2-2 päättyneessä matsissa nimittäin molemmat onnistuivat maalinteossa. Tämä on ainut kerta, kun samassa ottelussa onnistui maalinteossa kaksi eri suomalaista. Ensin maalinteossa onnistui Simo Valakari, joka siirsi Derbyn 2-0 johtoon hienon seinän päätteeksi. Tarkka laukaus alakulmaan oli myös Valakarin ainut maali Valioliigassa. Ottelun tähti Jonathan Johansson tasoitti toisella puoliajalla pelin loppulukemiksi 2-2. Tintti ehti myös syöttää Charltonin ensimmäisen maalin.

Toivottavasti tämä ei ole ainoa kerta, kun kaksi suomalaista tekee maailman kovimmassa sarjassa maalin. Voi olla, että seuraavaa maaliakin voidaan odottaa kauan. Vai voisiko esimerkiksi Glenn Kamara rikkoa kuparisen jo ensi kaudella?

Jalkapallon EM-kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


EM-kisojen hienoimmat maalit kautta aikojen

KYSYMYS: EM-jalkapallon historian hienoimmat maalit?

VASTAUS: Jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut on järjestetty vuodesta 1960 lähtien. UEFA:n järjestämässä turnauksessa on vuosien saatossa nähty uskomattoman hienoja maaleja, jotka ovat jääneet historian kirjoihin. Tässä viisi hienoin maalia, mukana todellisia helmiä. Mikä sinusta on paras?

A. Karel Poborsky vs Portugali, 1996


Tsekki hurmasi vuoden-1996 Englannin kisoissa hienolla pelillä. Karel Poborsky oli koko turnauksen pelipäällä. Tässä miehen parasta osaamista Portugalia vastaan. Hieno tsippi yli hölmistyneen Portugalin veskan.

B. Danny Welbeck vs Ruotsi, 2012


Welbeck matkii hienosti Rautavuorta. Komea oivallus hivenen taakse jääneeseen syöttöön. Upea maali.

C. Zlatan Ibrahimovic vs Ranska, 2012


Zlatan ei jätä ketään kylmäksi tällä maalilla. Iso ruotsalainen heittää kroppansa poikittain ja nappiosuma palloon. Yksi EM-historian parhaista.

D. Paul Gascoigne vs Skotlanti, 1996


Gascoigne kyykyttää Skotlantia huolella. Colin Henryä viedään pahasti. Gascoigne laittaa peliin hienon vale vedon, johon Skotti toppari lähtee liian helposti. Nätti harhautus ja komea laukaus.

E. Marco van Basten vs Neuvostoliitto, 1988


Monien mielestä EM-kisahistorian hienoin maali. Van Basten laukoo lähes nollakulmasta uskomattoman maalin. Harva edes lähtisi yrittämää tuosta kulmasta. Aikansa paras tekee mitä tahtoo. Rautainen maali.

Jalkapallon EM -kisat Sports Bar Casino Helsingissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Hienoimmat jääpallomaalit

KYSYMYS: Jääpallossa tehdään hienoja maaleja. Omat suosikkini ovat pitkät soolomaalit. Mitkäs on Tuomarin suosikkeja?

VASTAUS: Tuomari diggaa kanssa jääpallossa soolomaaleista, mutta yksi maali on ylitse muiden. Nimittäin vuoden 2004 MM-kisojen loppuottelun ratkaisumaali.

Suomessa jääpallolla on vanhat perinteet. Lähes sata vuotta on Suomessa luisteltu jalkapallokentän kokoisella kentällä ja menestystäkin on Suomelle tullut lajissa, mutta vain kerran olemme voittaneet kirkkaimman mitalin. Ruotsissa järjestetyissä MM-kisoissa vuonna 2004 nostettiin voittopokaali ilmaan upean maalin saattelemana.

Finaalissa vastassa oli turnauksen isännöinnyt Ruotsi, joka oli varma voitostaan jo ennen kuin finaali oli edes pelattu. Kuinkas kävikään. Suomen miehet taistelivat loistavasti ja 90 minuutin pelin jälkeen tilanne oli tasan 4-4. Jatkoajalla Suomen maalivahti Timo Oksanen heittää unelma-avauksen lähes vastustajan maalivahdille, mutta paikalla on aikansa maailman paras maalintekijä Sami Laakkonen. Taitava mailankäsittelijä ottaa pallon suoraan ilmasta alas, ruotsalaispuolustajan lyödessä tyhjää. Haltuunotto on täydellinen ja Laakkonen pääsee iskemään selkä maalia kohden suoraan pompusta pallon maalin perukoille asti. Jääpalloa parhaimmillaan, näin hiljennetään kotiyleisö.

Soolomaaleista komein on pakko olla tämä. OLS-legenda Samuli Niskanen kyykyttää koko Ruotsalaisjoukkuetta ja huolella. Omasta päästä lähtenyt soolo päättyy coast-to-coast-tyylisesti Niskasen tuuletukseen. Seitsemän kenttäpelaajaa nippuun ja veskarikin joutuu antautumaan polvilleen, kun Niskanen nostaa pallon vielä hallitusti maalin kattoon.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Suomalaisten hienoimmat maalit Mestarien liigassa

KYSYMYS: Kuka suomalainen on tehnyt hienoimman maalin Mestarien liigassa?

VASTAUS: Suurin ja kaunein liiga eli Mestarien liiga on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992-1993 lähtien ja vuosien varrella olemme nähneet suomalaisittainkin hienoja hetkiä ja unohtumattomia maaleja.

Mestarien liigassa on pelannut vuosien varrella lohkovaiheen loppuun mennessä 35 suomalaista pelaajaa. Mestarien liigan voittoa on päässyt juhlimaan kaksi suomalaispelaajaa, Jari Litmanen nosti pokaalia ilmaan Ajaxissa kaudella 1994-95 ja Sami Hyypiä Liverpoolissa kaudella 2004-2005. Ainoa suomalaisseura, joka on taistellut Mestarien liigan lohkovaiheessa, on pääkaupungin ylpeys Helsingin Jalkapalloklubi kaudella 1998-99.

Suomalaispelaajat ovat heiluttaneet maaliverkkoa yhteensä 41 kertaa ja mukana on todellisia helmiä. Top-listassa selviää, kuka suomalainen on täräyttänyt hienoimman maalin.

5. Sami Hyypiä, Liverpool vs Juventus

Sami Hyypiä osui puolivälierissä Juventusta vastaan 10 minuutin pelin jälkeen. Perus brittiläinen kulma: Gerrard antaa kulman etutolpalle, Luis Carcia liippaa pallon päällään takatolpalle, johon suomalainen astelee hienosti. Hyypiä täräyttää vasurillaan suoraan ilmasta pallon verkon perukoille. Kauden päätteeksi Hyypiä ja Liverpool juhlivat Mestarien liigan voittoa.

4. Mika Kottila, HJK vs Benfica

Suomalainen seurajoukkue on voittanut yhden ottelun Mestarien liigassa. Tämä ihme tapahtui, kun HJK voitti kaudella 1998-1999 kotikentällään Portugalin suurseuran Benfican maalein 2-0. Mika Lehkosuo vei Helsinkiläiset 1–0-johtoon pilkulta ja toisella puoliajalla Mika Kottila viimeisteli loppu lukemat 2–0 hienolla puskullaan. Kuka väitti, ettei Hirvi osaa lentää? Upeaa työskentelyä. (ajassa 0:20)

3. Jari Litmanen, Ajax vs Casino Salzburg

Kaudella 1994-1995 Ajax ja Jari olivat liekeissä. Itävaltalaispuolustus unohtaa kentän tärkeimmän miehen hetkeksi ja tulos on tuhoisa Salzburgin kannalta. Suoraan syötöstä vasemmalla jalalla hallittu laukaus oikeaan kulmaan. Casinon ruletti ei toimi Hollannissa.

2. Jari Litmanen, AC Milan vs Ajax

Kuningas-Litmanen mätti Mestarien liigassa peräti 23 maalia uransa aikana. Yhden hienoimmista maaleista Litti teki AC Milanin vieraana. Puolustuslinjasta pallo heitetään pitkänä De Boerille, joka ottaa pallon haltuun. Samaan aikaan Litmanen on lähtenyt pystyjuoksuun, johon De Boer heittää namupassin suoraan Litin lapikkaaseen. Ajaxin maestro juoksee oikeaoppisesti Franco Baresin linjan eteen, samalla maalivahti joutuu ottamaan sivuttaisaskeleita, jolloin Litmanen tykittää pallon hienosti vasemmalle puolelle. Kaunista katsottavaa. Like a hockey goal!

1. Hannu Tihinen, AC Milan vs FC Zurich

Zurich haki yllätyspisteet 1–0-lukemin ja millä maalilla!? Rautavuoren takavasara hiljentää Stadio Giuseppe Meazzan. Vuoden maali Mestarien liigassa ja samalla hienoin suomalaisen tekemä maali Mestarien liigassa. Tihinen hiljenti loputkin suomalaiset, jotka väittivät Rautavuoren olevan vain puolustava etutoppari. Väärin, nyt puhuu taito. Uskomaton häkki.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Suomalaismaalivahti potkaisi maalin omasta päästä – onko tätä nähty Valioliigassa?

KYSYMYS: Jesse Joronen teki hienon maalin Englannin liiga-kentillä. Onko kukaan maalivahti tehnyt maalia Englannin ylimmällä sarjatasolla eli Valioliigassa?

VASTAUS: Harvinaista herkkua kysellään, hyvä, hyvä.

Suomalainen jalkapallomaalivahti Jesse Joronen teki hieman harvinaisemman tempun Englannin kakkosliigassa. Fulhamista vuokralla oleva Joronen täräytti nimittäin maalin Stevenagen paidassa kotiottelussa Wycombea vastaan 17. lokakuuta. Osuma tuli matsin kymmenennellä minuutilla, kun Simpeleen Urheilijoiden kasvatti pääsi purkamaan pelivälineen vastapalloon oman rangaistusalueen ulkopuolelta. Kauas omalta maaliltaan ulos tulleen Jorosen laukoma pallo upposi lopulta kaikkien yllätykseksi vierasjoukkue Wycomben maalivahdin selän taakse. Pallo pomppasi vastutajan maalivahdin yli, joten Joronen sai nimensä maalintekijätilastoon ja saatiin uusi suomalainen, joka on tehnyt maalin kovatasoisilla Englannin liigakentillä.

Vuodesta 1992-1993 on pelattu Valioliigaa ja vain viisi maalivahtia on tehnyt maalin historian saatossa Englannin korkeimmalla sarjatasolla. Käydään lista läpi videoiden kera.

Peter Schmeichel 2001 Everton vs Aston Villa 3-2.

ManU legenda ja yksi Valioliigan kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista teki ensimmäisenä veskarina maalin Valioliiga-kentillä. Maali ei tullut Red Devilsin paidassa, vaan uran ehtoopuolella Aston Villan väreissä. Teki mies maalin ManU-paidassakin, mutta Eurocup-matsissa. Ikävä kyllä Nasse-sedän maali ei auttanut voittoon eikä edes pisteille asti Evertonin vieraana. Urallaan 13 maalia tehnyt tanskalainen on todella kylmän viileä tilanteessa. Etsii itselleen paikan missä kukaan ei vartioi häntä ja hallittu laukaus suoraan ilmassa sisään.

Brad Friedel 2004 Charlton vs Blackburn 3-2.

Sankarista anti-sankariksi, näin suurinpiirtein meni amerikkalaisveskarin ilta Charltonia vastaan. Friedel lähtee mukaan oman joukkueen kulmapotkuun ottelun yliajalla. Kulma menee koko pakan läpi aina Paul Gallagherille asti, joka lähettää pallon takaisin sota-alueelle. Pallo kimpoilee Friedelille, jonka vasuri ei erehdy. Kaiken riemun jälkeen kotijoukkue Charlton saa vielä paikan, ja sankari Friedel tupeksii pallon omaan kassiin.

Paul Robinson 2007 Tottenham vs Watford 3-1.

Robinson lähettää pitkän vapaapotkun liikenteeseen, joka leijailee liian kauas kärkipelaajilta. ManU-laina Ben Foster lukee tilanteen väärin ja hetkeä myöhemmin palloa saadaan kaivaa nuoren englantilaisen selän takaa. Vaikka Mr. Robinson tekee harvinaisen tempun. Ei kukaan muista Robinsonia tästä maalista, vaan eräästä Kroatian reissusta.

Tim Howard 2012 Everton vs Bolton 1-2.

Varsinkin Suomessa hymyiltiin tälle maalille. Kaikkien hämmästykseksi Bolton oli päättänyt tällä kaudella peluuttaa nuorta Alan Bogdania, eikä suomalaista Jussi Jääskeläistä. Howardin potkuun ottaa tuuli hyvin ja kokematon maalivahti Bogdan lukee tilanteen väärin. Tottakai Jässi olisi poiminut tuon pallon, mutta eipä tuo maali hetkauttanut Boltonin pelaajia. Pisteitä matkaan lähti täydet kolme.

Asmir Begovic 2013 Stoke vs Southampton 1-1.

Viimeisin maalin tehnyt maalivahti on nykyinen Chelsean mies Asmir Begovic, jonka hurja tykki lähti peräti 90 metristä. Begovicin maali on samalla nopein maali, minkä maalivahti on tehnyt. Stoken veskari tarvitsi maaliin ainostaan 13 sekuntia aloituksesta. Sotonin Artur Boruc antaa pallon pompata ja sittenpä ollaankin jo myöhässä. Hyvin stokemainen maali. Olisi pitänyt puolalaisen tajuta, että pitkää tulee.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


"Ei jumaliste, mikä seppä!"  4

KYSYMYS: Hextall ja Brodeur ovat tehneet useammin kuin kerran maalin, mutta onko kukaan lätkäveskari tehnyt saman kauden aikana kahta tai useampaa maalia?

VASTAUS: Kyllä on, ja vastaus löytyy täältä Suomesta.

Martin Brodeur on teki urallaan kolme maalia ja vastaavasti mainitsemasi Ron Hextall sai kiekon maaliin kaksi kertaa urallaan ja ensimmäinen herran maaleista oli samalla ensimmäinen maailmassa. Kyseiset herrat ovat ehkä kuuluisimmat maalintekijät lätkän puolelta, mutta mitä tulee kysymykseen. Maailmassa vain yksi maalivahti on tehnyt kaksi maalia saman kauden aikana ja tämä kaikki tapahtui vielä kuukauden sisällä.

Nykyisin Espoon Bluesia edustava Kaapo Kähkönen teki viime kaudella historiaa täräyttämällä kuukauden sisään kaksi maalia ja vielä ihan oikeita maaleja, jotka lähtivät veskarin lavasta aina maaliin asti. Viime kauden Kähkönen vietti Mestis-seura Tutossa, joka osoittautui nuorelle maalivahdille oivaksi paikaksi. Hyvin sujunut kausi sai bonusta maalin merkeissä 28. maaliskuuta. KOOKOO yritti lopussa maalia, ottamalla oman veskan pois veräjältä. Miesylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja hetken päästä kouvolalaisten maalista saatiin kaivaa kiekkoa. Kähkönen poimi rännikiekon ja hienosti nostaa kiekon koko pakan yli aina maaliin asti. TUTO:n viimeinen maali saa selostajan lentoon.

7. huhtikuuta Kähkönen osui jälleen, Suomen alle 20-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden välisessä harjoitusottelussa. Vanhempien Leijonien maalissa torjunnut Kähkönen oli lopussa jälleen valppaana, kun alle 18-vuotiaat hakivat lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, Kähkönen sai kiekon ja sinkautti sen hallitusti toiseen päätyyn tyhjään rysään.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Aika valita vuoden hienoin maali

KYSYMYS: Kuka voittaa tänä vuonna Puskas-palkinnon?

VASTAUS: Fifa on ilmoittanut kymmenen ehdokasta ympäri maailmaa, jotka taistelevat vuoden 2015 Puskas-pokaalista. Katsele nämä mestariteokset rauhassa ja kerro meille oma suosikkisi. Kolme minuuttia parasta herkkua, mitä maailman upein joukkuelaji voi tarjota.

FIFA Puskas Award aka Puskas-palkinto on kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jakama palkinto, joka myönnetään vuoden hienoimman maalin tekijälle. Palkinto on nimetty Realin unkarilaistähden Ferenc Puskasin mukaan. Kauden hienoimmasta maalista on jaettu oma palkinto Fifan Vuoden pelaaja -gaalan yhteydessä vuodesta 2009 lähtien. Viime vuonna kyseisen palkinnon vei Kolumbian James Rodriguez volleymaalillaan MM-kisoissa.

Fifan asiantuntijat ovat käyneet kovan määrän maaleja aikaväliltä 27.syyskuuta 2014 ja 23.syyskuuta 2015 ja saaneet valittua meidän iloksi kovan kymmenen kärjen, joista jokainen maali on upeaa katsottavaa. Huikeita maailmanluokan suorituksia ja kerran elämässä laukauksia.

Ensimmäiseen äänestysvaiheeseen pääset tästä. Aikaa äänestää on marraskuun 30. päivään asti. Kolme parasta menee finaaliin ja voittaja julkaistaa tammikuussa 2016.

Ai ketkä menee finaali kierrokselle? Tuomarin kolmen joukosta löytyvät Wendell Lira, Alessandro Florenzi ja Marcel Ndjeng. Messin hienolla soololla ei asiaa tuomarin listalle. Löytyykö Messi sinun listalta, vai oletko Dumarin kanssa samaa mieltä?


Petteri Forselin kaltaiset vaparintykittäjät

KYSYMYS: Petteri Forsell täräytti puolenkentän kaarelta järkyttävän pommin ylärimaan. Kuka olisi laittanut sisään?

VASTAUS: Tosiaan Petteri Forsell on pamauttanut jo kaksi kertaa lyhyen ajan sisään pitkän vaparinsa vastustajan ylärimaan. Vapariekspertin kudit ovat lähteneet suunnilleen samasta pisteestä, puolenkentän kaaren reunalta eli järkyttävän kaukaa, mistä moni ei edes lähtisi yrittämään. Forselin vaparissa Klubin uudella veskarilla meinaa polvet hajota, pallon tullessa voimalla maalia kohti. Loukkaantumisen jälkeen hyvään vireeseen päässeeltä luovalta pelaajalta vietiin Kuopiossa myös vaparimaali. Pallo pomppasi selvästi maalin puolelta, mutta tuomarit nukkuivat tilanteessa. Tällä kaudella vielä kuullaan Forsellista.

On sitä vuosien varrella nähty samanlaisia vapareita, jotka ovat menneet aina maaliin asti. Kuolleesta tilanteesta ja kaaren kohdalta lähtevät vaparit Top3-muodossa olkaat hyvät.

3. Oleksandr Aliyev

Ukrainan Roberto Carlos lähettää tykinkuulan voimalla turkkilaisten maalia kohden ja millä tuloksella!? Suoraan yläkulmaan, Wow! Veskari ei voi kuin katsoa ja ihailla Aliyevin laukausta.

2. Juninho

“Herra 50 prosenttia” tykitti Lyonin ja Brasilian paidassa näyttäviä vapaapotkuja. Tässä ehkä taitelijan paras vapari. Vastustaja älyää sentään laittaa tilanteeseen muurin, mutta aivan turhaan. Pallo leijailee voimalla verkon perukoille. Ajaccion veskari näkee vieläkin painajaisia tilanteesta.

1. Hakan Calhanoglu`s

Saksan Bundesligan viimekauden hienoimmasta maalista vastasi Hampurin tykittäjä Calhanoglu`s. 41 metristä lähtenyt kuti leijailee ja putoaa juuri sopivasti Dortmundin verkkoon. Yliajalla voi kokeilla mitä haluaa, jos johtaa parilla. Uskomaton, kerran elämässä laukaus.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille

Edellinen