Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on olympialaji.

Hullu väite: salibandystä olympialaji  1

KYSYMYS: Joku hullu väittää, et salibandyn pitäisi olla Olympialaji?

VASTAUS: Kyllähän se meille suomalaisille kävisi. Varma mitali pienessä lajissa, jossa vain ja ainoastaan kaksi maata tappelevat tosissaan kullasta.

Olympiaperheeseen haluaa kaikki (paitsi ehkä skeittarit). Se nostaisi lajin suuruutta ympäri maailman, mutta kun Suomen ja Ruotsin kiistaton ylivalta kansainvälisessä salibandyssä ei näy päättymisen merkkejä, tuntuu tällä hetkellä täysin utopialta koko idea.

Latvian MM-kisat osoittivat taas huimat tasoerot maitten välillä. Suomi ja Ruotsi kohtasivat Riiassa kuudetta kertaa peräkkäin MM-kisojen loppuottelussa ja muut tuntuvat jäävän kyydistä vuosi vuodelta enemmän. Sveitsin ja Tshekkien pitäisi olla seuraavat haastajat, mutta todellisuudessa nämä ovat kaukana takana. Ruotsi voitti kisoissa Tshekin 8-4 ja Sveitsin 7-2, Suomen voittolukemat Sveitsistä olivat 6-4 ja Tshekistä 4-3, mutta sinivalkoinen Suomi oli otteluissa loppulukemia ylivoimaisempi. Ja loput maat näyttävät kirjaimellisesti sählyporukoilta.

Kansainvälinen Salibandyliitto (IIF) on hakenut näytöslajin paikkaa vuoden 2020 Tokion olympialaisiin, mikä on hienoa lajin kannalta, mutta pitäisikö ensin saada MM-kisoihin maita, jotka tosissaan pelaavat turnauksessa voitoista. Laji kehittyy koko ajan, mutta kehittyvätkö muut yhtä tosissaan, kuin Suomi ja Ruotsi?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Potkupallomaajoukkue Brasilia

Kuva:  tiero / Fotolia
Kuva: tiero / Fotolia

KYSYMYS: Voittaako Brasilia olympiakultaa jalkapallossa?

VASTAUS: Tätä Brasiliassa toivotaan ja siihen myös halutaan uskoa. Brasilialaisten näkökulmasta olympiakulta voisi hieman kursia umpeen haavoja, jotka syntyivät kaksi vuotta sitten MM-kisoissa. Välierätappio Saksalle tylyin 7-1 lukemin Belo Horizontessa ja hävitty pronssiottelu ovat vielä raskaina jalkapallokansan mielissä. Sen sijaan muut futismaat nauravat Brasilian räveltäessä. Lienekö kyse vahingonilosta vai mistä, mutta alla olevaa videota on katsottu yli 18 miljoonaa kertaa.

Maajoukkueen suosio on laskenut kahden vuoden aikana tavallisen kansan keskuudessa samalla kun paikallisten joukkueiden suosio on kasvussa. Olympialaisista toivotaan Brasilian maajoukkuejalkapallon pelastajaa – tai edes kasvojenpesua ja ryhtiliikettä.

Kotikisojen MM-katastrofin jälkeen balsamia haavoille ei ole tuonut myöskään Copa América. Kesällä 2015 kisat päättyivät puolivälieriin ja tämän vuoden turnauksessa Brasilia ei päässyt edes alkulohkosta jatkoon. Valmentaja Dunga sai potkut reilu kuukausi takaperin ja nyt joukkuetta valmentaa Tite. Sanomatta selvää, että menestymättömyys ja valmentajavaihdokset eivät ole sitä hedelmällisintä pohjaa olympialaisiin valmistautumiselle.

Joukkueella on valtavat paineet menestyä ja se ei voi olla näkymättä kentällä. Nuorten pelaajien harteilla painaa koko Brasilian jalkapallomaajoukkueen maine. Joka joukkueelle sallitaan kolme yli 23-vuotiasta pelaajaa. Pelastajaksi pojankloppien keskelle on raahattu vuoden yli-ikäinen Neymar, mutta yksi pääsky ei kesää tee joukkuelajissa.

Neymar on koko kisojen suurimpia nimiä. Loukkaantuminen päätti MM-kotikisat, joten hän odottaa varmasti itseltäänkin messiaan roolia. Ennen olympialaisten alkua tähtipelaaja lateli latteita lausuntoja ”ainutlaatuisesta mahdollisuudesta” ja ”paineisiin tottumisesta”, vaikka pään sisällä kuohuu varmasti.

Olympialaisten jalkapallossa on myös usein ollut tilaa yllätyksille. Neljä vuotta sitten kultaa vuolivat meksikolaiset, jotka muuten kaatoivat loppuottelussa juuri Brasilian, vuonna 2000 yllätysmestaruuden vei Kamerun ja 1996 Nigeria. Vuosina 2008 ja 2004 Argentiina pokkasi olympiakultaa ja on jälleen kerran yksi mestarisuosikeista.

Tyly tilasto on myös se, että Brasilia ei ole koskaan voittanut olympiajalkapallossa kultaa. Ja tuskin voittaa nytkään. Paineet ovat liian kovat, joukkue on sekavassa tilassa ja kaikki luottavat liikaa yhteen mieheen. Brasilialaisten kannattaa keskittyä seuraamaan muita lajeja, joista isäntämaalle on povattu menestystä. Näitä ovat uinti, judo, lentopallo ja beach volley.

Kooste Lontoon vuoden 2012 olympialaisten finaalista, jossa Meksiko voitti Brasilian 2-1.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Olympiahistorian häröimmät näytöslajit

Kuva: satorumatumoto / Fotolia
Kuva: satorumatumoto / Fotolia

KYSYMYS: Mitkä lajit ovat olleet olympiahistorian oudoimmat näytöslajit?

VASTAUS: Tulevissa olympilaisissa ei enää nähdä näytöslajeja, mutta historian aikana on ollut varsin mielenkiintoisia näytöslajeja, kuten myös varsinaisia lajejakin.

Näytöslajit näyttelivät aikoinaan isoa roolia olympialaisissa. Niiden oli tarkoituksena edistää kyseisen lajin harrastamista ja levittää sen mainetta. Kansainvälinen olympiakomitea päätti vuonna 1989 kieltää näytöslajien järjestämisen olympialaisten yhteydessä, eikä niitä ole järjestetty vuoden 1992 olympialaisten jälkeen. Näytöslajeista voitettuja mitaleja ei laskettu virallisiksi, mutta jotkin näytöslajit hyväksyttiin myöhemmin mukaan olympialaisten viralliseen ohjelmaan. Esimerkiksi jäätanssi ja freestylehiihto ovat vankasti esillä talviolympialaisissa.

Takavuosina järjestäjämailla oli tapana tuoda esille omassa maassaan suosiossa olevia lajeja. Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 näytöslajina oli pesäpallo. Ottelussa Suomen Pesäpalloliiton joukkue voitti Suomen Työväen Urheiluliiton joukkueen juoksuin 8-4. Vaikka paikan päällä oli seuraamassa huimat yli 19 000 henkeä, ei lajia ole sen kummemmin nähty olympialaisissa.

Baseballia yritettiin lähes väkisin saada olympialajiksi. Laji ehti olla näytöslajina peräti kuusi kertaa ennen kuin siitä tuli virallinen olympialaji. Baseball nautti olemassaolostaan viisissä olympialaisissa ennen kuin se otettiin pois käytöstä. Pekingissä 2008 lyötiin viimeisen kerran palloa katsomoon.

Olympiahistorian alkuaikana näimme läjäpäin erikoisia lajeja. Vai mitä sanotte seuraavista lajeista: painonheitto, vauhditon korkeus, kyyhkysammunta, köydenveto, hevospituushyppy, koiravaljakkoajot tai kaksintaisteluammunta? Myöhemmin olympialaisissa nähtiin yhtä kovia kokeilijoita, muun muassa vesihiihto, kahden kilometrin tandem-ajo, hengenpelastus, rullaluistinhockey ja polkupyöräjalkapallo.

Polkupyöräjalkapallo pitäisi ehdottomasti saada takaisin olympialaisiin. Vai mitä olet mieltä? Mahtavaa katsottavaa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille.


Tuulennopea rugbyn seuraava supertähti

KYSYMYS: Onko Carlin Isles rugbyn seuraava supertähti?

VASTAUS: Kyllä, ellei ole jo sitä. Yhdysvalloissa rugby on ainakin saanut enemmän uutistilaa Carlin Islesin myötä. Lahjakas ja nopea Isles saa vastustajan näyttämään todella huonolta, jos laitakiituri saa vähänkin siimaa vastapuolen kaveriin. Parhaimmillaan Islesin työskentely näyttää siltä kuin hän olisi eri liigasta.

Isles on yhdysvaltalainen rugbynpelaaja, joka pelaa Glasgow Warriorsissa Skotlannissa Pro12-liigaa. Nopeutensa ansiosta Islesin pelipaikka on laitajuoksija eli wing.

Pienikokoisen rugbypelaajan suurin vahvuus on hänen loistava juoksunopeutensa. Entisen yleisurheilijan ennätys pikajuoksun 100 metrillä on 10.24 sekuntia. Ennen Rugby-ammattilaisuutta Isles harrasti yliopistossaan (Jackson High School) 100 metriä, 200 metriä ja pituushyppyä ja rikkoi koulunsa kaikki ennätykset. Pallotuntuma tuli kouluaikaan tutuksi amerikkalaisen jalkapallon parissa, niin lukioaikana kuin yliopistossa. Isles teki vuonna 2013 sopimuksen NFL-liigan Detroit Lionsin kanssa, ja liittyi seuran harjoitusrinkiin. Taidot eivät riittäneet jenkkifudikseen ja sopimus purettiin 2014, ja siitä lähtien raketti on panostanut rugbyyn ja Glasgow Warriorsiin.

Normirugbyn lisäksi jenkkiylpeys on pelannut rugbyn sevens-pelimuotoa, jossa laiturin nopeus pääsee enemmän esiin, kun kentällä on enemmän tilaa. Rugby sevens muoto debytoi myös olympiatasolla vuoden 2016 kesäolympialaisissa Rio de Janeirossa, ja voin sanoa, että jos mies on vain kunnossa kisojen aikaan, jälki on tuhoisaa. USA voitti ensimmäistä kertaa Englannissa järjestetyn sevens-turnauksen. Välierissä kaatui isäntämaa Englanti selvin luvuin 43-12 ja finaalissa Australia 45-22. Turnauksen suurin tähti oli Carlin Isles, joka on luultavammin rugby-historian nopein pelaaja.
Loppuun vielä Islerin pari murskaavaa maali Lontoon 7 turnauksesta.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar