Woke Up Like This

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on luonnonkosmetiikkamerkki.

Kivvi - latvialaista luonnonkosmetiikkaa  1

Maa, jonka parhaat luonnonvarat löytyvät ravinnerikkaista marjoista suoraan luonnonmetsistä. Jossa neljä eri vuodenaikaa tuovat nautintoa kaikille asukkaille ja vierailijoille. Jonka luonnetta kuvaavat parhaiten mustikat, puolukat ja tyrnimarjat – metsän parhaat superfoodit.

Ei, tässä ei puhuta Suomesta. Maa on Latvia, ja puhumme latvialaisesta luonnonkosmetiikkamerkki Kivvistä.

Kivvi perustettiin vuonna 2011, ja se on kasvanut viime vuosina hurjasti. Kuudesta tuotteesta ja kahdesta työntekijästä kasvoi menestyksekäs, runsaasti kansainvälistäkin huomiota saanut brändi. Suomessa Kivvi sai enemmän huomiota vuonna 2015, mutta merkki on jostakin syystä jäänyt Cityn toimitukselta pimentoon. Tähän asti.

Kivvin tuotteet ovat käsintehtyjä, ja suuri osa niistä on Ecocert-sertifioituja, vegaaneillekin sopivia tuotteita, joissa on ylellinen tuntu ja miellyttävät tuoksut. Kaikki tuotteet sisältävät kiivinsiemenöljyä (ei liene yllätys, kun katsoo brändin nimeä), jonka on todettu olevan arvokas ja tehokas öljy ihonhoidossa. Pääosa kivvin tuotteista on tehty sataprosenttisesti luonnollisista raaka-aineista, ja niistäkin suuri osa on luomua. Jokaisen tuotteen merkinnät kannattaa kuitenkin tarkistaa erikseen – sertifikaatit ja luomuprosentit on painettu paketin kylkeen.

Kivvin filosofiana on, että yksi tuote on niin hyvä, että se auttaa moniin iho-ongelmiin. Silloin kaappeja ja pussukoita ei tarvitse täyttää tuubeilla ja purnukoilla, vaan yhdellä tuotteella pärjää pitkälle. Ihovoiteet sekä kosteuttavat, hoitavat että ravitsevat ihoa, edistävät solujen uudistumista ja vähentävät tulehdusriskiä.

Erityistä iloa tuottaa Kivvi-tuotteiden design: vesivärimaalaukset purkkien kyljessä ovat niin kauniita, että niitä laittaa mielellään esille. Eivätkä itse tuotteet tietenkään jää varjoon: täällä on jo jääty koukkuun Kivvin ravitsevaan silmänympärysvoiteeseen. Suosittelemme lämpimästi!

(P.S. Latviassa muuten osataan nämä luonnonkosmetiikkahommat. Sieltä tulee nimittäin myös maailmanlaajuiseen suosioon noussut Madara, kosmetiikkamerkki, jonka tuotteita on löytynyt jo pitkään myös tavarataloista erikoisliikkeiden lisäksi.)


Luonnonkosmetiikka-ala kasvaa: markkinoiden uskotaan tuplaantuvan  1

Kuva: Anna _ok / Fotolia
Kuva: Anna _ok / Fotolia

Luonnonkosmetiikan suosio on kasvanut viime aikoina huimasti, eikä ihme. Kemikaaleihin, lisäaineisiin ja syntettiisiin ainesosiin kyllästyneet ihmiset kaipaavat lähemmäksi luontoa ja luonnollisuutta kaikessa kulutuksessa: ruoassa, käyttötavaroissa, asumisessa ja tietenkin myös kosmetiikassa.

Pro Luonnonkosmetiikka ry on luonnonkosmetiikan yhdistys, joka täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Sen perusti neljä luonnonkosmetiikan maahantuojaa, jotka halusivat lisätä tietoisuutta ja tunnettuutta. Nykyisin Pro luonnonkosmetiikka ry:n jäsenet edustavat jo yli viittäkymmentä Suomessa myytävää tuotesarjaa.

Luonnonkosmetiikka-ala on siis kasvanut huimasti Suomessa viime vuosien aikana. Pro Luonnonkosmetiikka ry:n tiedotteessa kerrotaan, että luonnontuotteiden markkinointi- ja tietopalveluyritys Organic Monitor arvioi luonnonkosmetikkamarkkinan tuplaantuvan vuoteen 2021 mennessä: vuoden 2014 14 miljoonasta eurosta ja 29 miljoonaan euroon.

Syynä on luonnonkosmetiikan suosion kasvu. Siinä, missä luonnonmukaisia tuotteita sai ennen metsästää hampuntuoksuisista erikoisliikkeistä, on valikoima nykyisin jo markettien hyllyillä melko kattava.

"Luonnonkosmetiikan viherpiiperrysmaineesta on 2010-luvulla päästy eroon. Luonnonkosmetiikka kuuluu nykyään kaikille ja on valtavirtaa. Markkinoilla on myös laaja valikoima tuotteita, joista jokainen löytää varmasti tarvitsemansa", kertoo Pro luonnonkosmetiikka ry:n puheenjohtaja Ann-Mari Patshijew.

Luonnonkosmetiikka siis on täällä pysyäkseen - ja hyvä niin. Tykkäämme!


Luonnonkosmetiikan luksusbrändeille oma kauppa Helsinkiin  1

Kuva: Anna_ok/Fotolia
Kuva: Anna_ok/Fotolia

Ilouutisia luonnonkosmetiikan ja luksuksen ystäville! Monelle tuttu luksus-luonnonkosmetiikan verkkokauppa naturelle.fi on avannut syyskuussa myös oman kivijalkamyymälän Helsingin keskustaan.

Bulevardilla sijaitseva suloinen myymälä on avoinna maanantaista lauantaihin, ja sen hyllyiltä löytyy verkkokaupasta tutuksi tulleita tuotteita. Asiantunteva henkilökunta opastaa ihanien, toimiviksi todettujen luonnollisten luksustuotteiden maailmaan mielellään.

Naturelle, Bulevardi 24. Avoinna ma-pe 10-19, la 10-16.


Kamppiin on avattu uusi luonnontuotteiden hyvinvointimyymälä TwistBe

Lapinlahdenkadulle on avattu ihastuttava hyvinvointimyymälä, jonka tuotevalikoima on niin laaja, että sitä on hankala määritellä.

Kaikki alkoi TwistBe-nettikaupan perustamisesta, kun luonnonkosmetiikasta ja kemikaalittomasta puhtaudesta innostuneet ystävykset Veera, Kati ja Susanna halusivat perustaa saitin, josta heidän omia suosikkituotteitaan saisi ostaa mistä tahansa päin maailmaa. Pelkästä myynnistä ei kuitenkaan ollut kysymys: naiset myös opiskelivat kosmetiikan valmistusta sekä ainesosia ja niiden vaikutuksia, ja vierailivat valmistajien toimistoilla ja tehtailla. Vain tiukoista puhtaus- ja valmistuskriteereistä läpi päässeet tuotteet otetaan myyntiin, ja naiset testaavat jokaisen tuotteen itse. Tuotteiden pitää olla paitsi kriteerien mukaisia, myös oikeasti toimivia. Ja mikä parasta: näin myyjätkin tietävät tuotteista oikeasti kaiken.

Pian verkkokaupassa myytäville tuotteille perustettiin showroom, joka kehittyi ajan saatossa kaupaksi. Se avattiin Kamppiin Lapinlahdenkadulle elokuussa. Valikoima sisältää meikki- ja ihonpuhdistustuotteiden lisäksi myös esimerkiksi ruokatuotteita ja aineita kodin puhtaanapitoon. Lisäksi myynnissä on ravitsemusasiantuntijan kanssa yhteistyössä luotuja take away -salaatteja ja vihermehuja.

Nimi TwistBe tulee englannin kielen sanoista the way it's supposed to be, vapaasti suomennettuna niin kuin pitäisi. Ilman hössötystä, ilman valheita, ilman viherpesua - pelkkää luonnollisuutta. TwistBe tekee myös yhteistyötä erilaisten ekologisten ja eettisten palveluntarjoajien kanssa, joten luvassa on myös kampaamopalveluja, hierontaa ja ravitsemusneuvoja.

TwistBe, Lapinlahdenkatu 7, Helsinki. Avoinna ti-to klo 10.30-18 ja pe 10.30-15.


Testissä: Sosar  1

Virolaisen Sosarin luonnonkosmetiikkatuotteet lanseerattiin hiljattain Suomessa. Sosar on kolmen naisen yritys, ja se sisältää virolaisesta luonnosta, puhtaista raaka-aineista valmistettuja hunaja-, muta- ja turvepohjaisia naamioita, saippuoita ja voiteita. Testasimme kourallisen tuotteita.

Turvenaamio on ihastuttavan musta.
Turvenaamio on ihastuttavan musta.

Naamiot
Varoitus: kun mutanaamiopurkin avaa, sieltä tulvahtaa tuoksu, joka muistuttaa parhaimmillaankin mätiä kananmunia. Pakkauksessa on mukana varoituslappu, mutta tuoksu yllättää silti voimakkuudellaan. Se kuitenkin häviää, kun purkin sisältöä sekoittaa, eikä itse naamio tuoksu juuri miltään. Sinisenharmaata massaa tuntuu ylelliseltä levittä kasvoille. Naamion tulee antaa olla 5-10 minuuttia, eikä se saa kuivua. Turvenaamio on ihastuttavan musta, ja koostumukseltaan yhtä ylellinen kuin mutasisarensa, ja sitä käytetään samalla tapaa. Paksu, kiinteä massa on helppo levittää kasvoille ja sillä on mahtavaa läträtä. Paksun massan pois peseminen on haastavaa, mikäli haluaa kylpyhuoneen säilyvän puhtaana. Suosittelemme naamioiden pesua suihkun yhteydessä.

Mutanaamiosta on oma versio myös miehille.
Mutanaamiosta on oma versio myös miehille.

Turvesaippua
Tummanruskea turvesaippua vaahtoaa miellyttävästi ja toimii kuten saippuan kuuluukin. Vieno, mäntysuopainen tuoksu on aluksi miellyttävä, mutta sen alta paljastuu pian multainen, jopa hieman kalainen haju. Tämä on tosin vain ensimmäisillä pesukerroilla, sen jälkeen tuoksu on puhtaasti miellyttävä.

Aftershave
Sosarin partaveden minttutuoksu ei ole valitettavasti mieskokelaan mieleen, mutta tuote tuntuu kokeillessa kuulemma miellyttävältä ja raikkaalta. Mintun tuoksuinen partavesi sopisi neutraalin tuoksunsa vuoksi vaikka naisenkin käyttöön. Tuoksu on hento, mutta hiukan hammastahnainen.

Huulivoide
Hunajaisessa huulivoiteessa on raikas katajan tuoksu. Voide on kevyt levittää ja huulilla kosteuttavan tuntuinen, ja pikku purnukka on uskomattoman riittoisa. Huulivoidetta tekee mieli levittää huulien lisäksi myös kynsinauhoille ja kuiviin kyynerpäihin - ja miksei voisi? Sosarin sivuilla kerrotaan, että se sopii hyvin hoitovoiteeksi kuivalle ja vahingoittuneelle iholle.

Sosarin tuotteiden raaka-aineet saadaan virolaisesta luonnosta.
Sosarin tuotteiden raaka-aineet saadaan virolaisesta luonnosta.

Sosarin tuotteita saa muun muassa Ruohonjuuri-myymälöistä sekä luonnonkosmetiikan verkkokaupoista. Kaikki jälleenmyyjät Sosarin sivuilla.


Sosar-luonnonkosmetiikkaa nyt Suomesta  1

Virolainen luonnonkosmetiikkamerkki Sosar on saapunut Suomeen! Luontaistuotteisiin ja luonnolliseen kosmetiikkaan erikoistunut Nordic Health Systems maahantuo kiinnostavaa naapurimaan merkkiä Suomeen.

Sosarin tuotevalikoima sisältää hunaja-, muta- ja turvepohjaisia naamioita, saippuoita ja voiteita. Erityistä plussaa Sosar saa siitä, että valikoimasta löytyy tuotteita myös miehille.

Sosar on kolmen virolaisnaisen yritys, jonka voima ja teho pohjautuvat virolaiseen luontoon. Sosar tarkoittaa siskoa, ja yrittäjille sana edustaa huolenpitoa ja rakkautta sekä kanssaihmisiä että pohjoista luontoa kohtaan. Piret, Kerttu ja Triin yhdistävät Sosarissa voimansa, taitonsa ja osaamisensa turvallisuudesta, puhtaudesta, luonnollisuudesta, paikallisuudesta ja perinteisestä tietämyksestä.

Sosarin tuotteet eivät sisällä lainkaan haitallisia kemikaaleja. Ne on valmistettu käsin sataprosenttisen puhtaista, luonnollisista raaka-aineista. Jälleenmyyjät löytyvät Sosarin sivuilta.