Lainaan tähän erään suomalaisen muusikon tekstin, joka melko pistämättömällä tavalla pukee minuakin:
En ole kaksisen näköinen kaveri. Yleensä tällaiset pullukat kurttunaamat paikkaavat sujuvasti kaikki ulkonäön puutteet paksulla lompakolla, ykkösluokan läpänheitolla ja joviaaleilla seuramiestaidoilla, mutta minä olen toista maata. Ensinnäkin olen rutiköyhä, tehtäköön se selväksi heti kättelyssä. Toisekseen - vastoin yleisiä harhaluuloja - en myöskään ole missään määrin sosiaalinen eläin. Pikemminkin pelkään ja kunnioitan muita ihmisiä. Viihdyn parhaiten mahdollisimman pienessä ja tutussa porukassa. Olen suorastaan vakavikko. Ajattelen yleensä aivan liikaa erilaisten yhteisöjen sosiaalisia rakenteita ja pyrin karttamaan kaikenlaisia ikäviä jännitteitä. Useimmiten onnistun kuitenkin missaamaan ne kaikkein ilmeisimmät kipupisteet ja tölväisemään jotain aivan kamalaa. En melkein koskaan tarkoita pahaa, mutta silloin kun tarkoitan, se jää yleensä huomaamatta. En osaa olla kärkevä ja ivallisen pisteliäs kuin vahingossa. Olen ihan mukava kaveri, kun minuun tutustuu. Mitä se nyt sitten tarkoittaakaan.