The Queen of Hearts
3 1 käyttäjää oli paikalla The Queen of Hearts on kansainvälinen kauneuskilpailu, joka järjestetään vuosittain Helsingissä. Mikä sitten erottaa kilpailun muista missikisoista? The Queen of Heartsissa ei pärjää pitkälle pintapuolisella kauneudella, vaan Sydänten kuningattaresta on löydyttävä myös sisäistä kauneutta.
Voittajan valitsee tuomaristo, joka koostuu monikulttuurisen Suomen eturivin julkkiksista. Mukana ovat muun muassa Jani Toivola ja Fatbardhe Hetemaj. Myös yleisö saa äänestää suosikkiaan.
Tämän vuoden finalistien juuret ulottuvat Venäjälle, Viroon, Portugaliin, Vietnamiin, Kosovoon, Malawiin, Nigeriaan ja Irakiin – Suomea unohtamatta. Onpa yhdessä kilpailijassamme myös saamelaisverta.
Kilpailijoiden lisäksi lavalle nousee myös liuta muita esiintyjiä ilmaakrobaateista, vatsatanssijoihin ja indonesialaiseen musiikkiryhmään. Ja mikä parasta – ilta jatkuu samalla lipulla saman katon alla kaupungin tyylikkäimmän ja kansainvälisimmän klubitapahtuman merkeissä, sillä Platinum Status ja lontoolainen DJ iShy valloittavat The Circuksen heti kun voittaja on kruunattu!
Hae tapahtumia
Ilmoittautuaksesi tapahtumaan, sinun tulee olla kirjautunut sisään. Jos sinulla ei ole omaa käyttäjätunnusta, rekisteröidy!
|