5 x ilmainen Berliini

Rahat vähissä, mutta reissu kiinnostelee? Mene Berliiniin, siellä on tekemistä ilmaiseksikin.

Kuva: davis / Fotolia

Yhteistyössä Saleduck.

Berliiniin pääsee helposti ja halvalla ja useimmiten se kannattaa. Kaupungin tarjoamat mahdollisuudet saattavat kuitenkin tuntua ylitsevuotavan runsaalta, jotta niistä saisi minkäänlaista otetta. Tähän juttuun on kerätty budjettimatkailijalle suunnatut vinkit, jotka osoittavat, että Euroopan hipsteripääkaupungista voi todella pienellä budjetilla saada mukaan ison kasan hienoja muistoja.

1. Katutaide

Berliiniläiseen katutaiteeseen tutustuminen alkaa luontevasti East Side Gallerysta, joka on pisin pystyssä oleva pätkä marraskuussa 1989 kaadettua Berliinin muuria. Satojen taiteilijoiden koristelema seinä on upea kunnianosoitus vapaudelle.

Katutaide koristaa Berliiniä läpeensä ja upeita koko seinän kokoisia muraaleja voi bongata niin purkukuntoisten rakennusten kuin upouusien hotellienkin kyljestä. Berliiniin on kertynyt 1970-luvulta lähtien katutaiteilijoita eri puolilta maailmaa ja se todellakin näkyy. Netistä löytyy lukuisia erinomaisia kävelykierroksia (esim. Map of Public Art Tour), joita seuraamalla kaupungin katutaide näyttää parhaat puolensa.

Kuva: Dayzi / Fotolia

2. Torit ja marketit

Jos toreilta haluaa ostaa jotain, se vaatii toki rahaa, mutta ei välttämättä paljoa ja kauppiaiden kojuista saattaa löytää todellisia harvinaisuuksia. Kirpputoreja löytyy ympäri kaupunkia ja niistä suosituin lienee Mauerparkin sunnuntaikirppis, joka tarjoaa paitsi loistavan mahdollisuuden tehdä löytöjä, myös unelma-alustan aurinkoisen kesäpäivän vietolle. Tarjolla on ruokaa, juomaa, musiikkia ja hyvää tunnelmaa, joiden kanssa sunnuntaista tulee samaan aikaan kiireettömän rauhallinen, mutta täynnä mukavaa tekemistä.

Berliinistä löytyy myös tutustumisen arvoisia ruokatoreja, jotka osoittavat miten monipuolista alueen ruokakulttuuri on. Ehdottomasti kannattaa piipahtaa Markthalle IX:ssä, joka rakennettiin jo 1800-luvulla ja on edelleen samassa käytössä. Tarjolla on säännöllisesti paikallisten tuottajien herkkuja, torstaisin katuruokamarkkinat ja kerran kuussa aamiaismarkkinat.

3. Puistot

Mauerpark tulikin jo mainittua kirpputoreista puhuttaessa, mutta hyviä piknik-paikkoja löytyy paljon muitakin. Keskeisin puistoista on jättimäinen Tiergarten, joka toimii Berliinin keuhkoina. Itäpäässä puiston rajaa upea Brandenburgin portti ja lounaasta löytyy eläintarha.

Toinen suuri puisto Berliinissä on nimeltään Tempelhofer Park ja se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esimerkiksi pyörä- tai juoksulenkille. Aakealle ja laakealle alueelle kerääntyy myös ihmisiä grillailemaan kesäpäivän ratoksi.

4. Tutustu historiaan

Berliinin historia on osaltaan synkkä, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Jakautuneeseen Berliiniin, muuriin ja vanhempiin, holokaustin muistomerkkeihin tutustuessa tuntee sen kuuluisan historian siipien havinan ja saattaa oppia jotain tästäkin päivästä.

Checkpoint Charlie on legendaarinen rajanylityskohta, jonka kautta kulkivat ne, kenellä oli oikeus ylittää idän ja lännen raja. Nykyisin se on turistirysä, joka kuitenkin kannattaa nähdä, jos haluaa tietää, missä maailma oli ajautua vuonna 1961 kolmanteen maailmansotaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton tankkien tuijottaessa toisiaan 16 tunnin ajan lähietäisyydeltä.

Natsien meininkiin voi tutustua paikassa, missä ennen oli Gestapon päämaja ja SS-joukkojen komentokeskus. Nykyisin paikalla on näyttely nimeltä Topographie des Terrors, joka kertoo natsi-Saksan hirmuteoista ja niistä kokemuksista, joita hirmuvalta berliiniläisille aiheutti.

Berliinin muurin muistomerkki (Berlin Wall Memorial) kertoo kaiken oleellisen Saksan ja ison osan maailmasta kahtiajakaneesta muurista. 1,4 kilometriä pitkän muistomerkin varrella oppii, millaisia toimenpiteitä muurin ylläpito vaati ja millaisilla tekniikoilla ihmiset saatiin pysymään toisella puolella.

Mauerparkin Bear Pit -karaokessa saattaa olla runsaasti kuulijoita.
Mauerparkin Bear Pit -karaokessa saattaa olla runsaasti kuulijoita. Kuva: Hsing Wei / Flickr.com

5. Nauti musiikista

Berliinissä musiikki soi kellon ympäri. Klubeilla pikkutunneille tampatessa saattaa kuitenkin kulua pitkä penni. Ilmaistakin musiikkia on kaupunki pullollaan. Siitä voi nauttia esimerkiksi yhdessä maailman legendaarisimmista karaokekohteista Mauerparkin Bear Pit -karaokessa. Siellä pelkonsa voittaneet laulajat avaavat äänihuulensa parhaimmillaan tuhansien ihmisten yleisölle. Täällä laulaminen vaatii pokkaa ja yleisö pääsee nauttimaan jatkuvasta vaarantunteesta uusien esiintyjien ottaessa amfiteatterin lavan haltuun.

Maailmanluokan klassista musiikkia pääsee nauttimaan Berliinissä ilmaiseksi joka tiistai lounasaikaan, kun Berliinin filharmonikot esiintyvät konserttihallinsa aulassa. Ilmaista jazzia on tarjolla useina iltoina jamisessioiden muodossa esimerkiksi A-Tranessa, b-flatissa, Quasimodossa ja Kunstfabrik Schlotissa.

Rockia, poppia ja indietä tarjoillaan ilmaiseksi muun muassa Dunckerclubilla joka torstai. Ilmaisia ulkoilmakeikkoja löytyy myös ajankohdasta riippuen ja tarjontaan voi tutustua esimerkiksi Visit Berliinin sivuilla.

Haluatko alennusta lentolipuista? Tsekkaa tarjouskoodit!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi