Amerikkalaisravintola antaa alennusta aseistetuille asiakkaille

Kädet ylös! Tämä on kymmenen prosentin alennuspyyntö.

Kuva: Nowthisnews

Louisianalainen ravintoloitsija Kevin Cox rakastaa aseita ja perustuslaillista oikeuttaan kantaa sellaista niin paljon, että tarjoaa kaikille ravintolassaan asioiville kymmenen prosentin alennuksen, jos nämä vilauttavat hänelle asettaan. 

Ensin alennusta annettiin poliiseille - mutta sittemmin ravintoloitsija laajensi alennusoikeuden myös tavallisiin asetta kantaviin kansalaisiin. Aseidenvastainen keskustelu sai ravintoloitsijan toimimaan pyssyjen ja tussareiden hyväksi. Laskun loppusummasta vähennetään kymmenen prosenttia, kunhan asiakas ottaa kassalla aseensa esiin. Aseistettuja asiakkaita käy ravintolassa Coxin mukaan 15-20 henkilöä päivässä. Aseiden suuri määrä ravintolassa lisää omistajan mielestä myös muiden lounastajien turvallisuutta.

"Ihmiset saattavat tulla sisään ryöstöaikeissa, mutta päättävätkin lounastaa sen sijaan", Cox kertoo. 

Yhdysvaltain perustuslain toisessa lisäyksessä on taattu jokaiselle kansalaiselle oikeus kantaa asetta. 

Lähde: nowthisnews.com

1 kommentti

Sanavalinta

2.10.2014 17:02

"Aseiden suuri määrä ravintolassa lisää omistajan mielestä myös muiden lounastajien turvallisuutta."

Heh sinänsä ihan totta, kukapa lähtee ryöstämään ravintolaa, jonka asiakkaat ovat aseistettuja haha

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi