Anna Kontula

Hänestäkö äitisi varoitti?

Matkalla Anna Kontulaa tapaamaan bongaan Tampereen katukuvasta strippiklubin ja hieromalaitoksen. Hieromalaitos on melkein Kahvila Hertan naapurissa Tammelantorin varrella. Hierojat ovat hommissa, Anna Kontulalla on punaiset hiukset ja paksut huulet.

Moro toveri Anna. Miksi tapaamme Hertassa?

"Kiva paikka. Kuulun kahvilan omistavaan osuuskuntaan."

Olet kirjoittanut Tästä äiti varoitti -pamfletin, jossa käsitellään naisliikkeen rivejä jakavaa aihetta, seksiä. On vaadittu, että kirjasi lievää raiskausta kuvaavan tarinan poliitikko ryömisi esiin. Europarlamenttiin pyrkinyt Nina af Enehjelm ihmetteli blogissaan, miksei raiskauksen uhri huutanut apua. Olisiko se auttanut?

"Aivan kuin eläisimme taas Antiikin aikoja. Silloin ajateltiin, että jos raiskaus tapahtuu maaseudulla, siitä tulee tuomio, mutta jos se tapahtuu kaupungissa, ei tule, koska raiskatulla on mahdollisuus huutaa apua. Viimeiseen kahteentuhanteen vuoteen näin ei ole ajateltu. Ninan kirjoitus todistaa, miksi Tästä äiti varoitti -kirjaa tarvitaan. Suomessa on siis naisia, jotka ajattelevat, että intiimiin tilaan miehen kanssa menevälle naiselle saa tehdä mitä vaan. Jos miehen eroottisena preferenssinä on naisen lihakoukkuun ripustaminen, siitä vaan. Oma vika, mitäs lähdit!"

Kirjoituksen nainen vaatii miestä käyttämään kondomia, mutta päätyy pakkopanoon pienellä kalulla. Hän tekee ilmoituksen, mutta ei nosta syytettä, koska poliisin mukaan kyseessä on asianomistajarikos, sukupuoliyhteyteen pakottaminen. Kuinka iso prosentti raiskauksista päätyy oikeuteen?

"Alle prosentti. Ongelmana eivät ole liian lievät tuomiot, vaan se, ettei raiskausten dokumentointi onnistu. Viime viikolla joku lehti pyysi minua kehottamaan raiskattuja naisia menemään poliisille. En voi, en todellakaan voi. Sanon, että älä missään nimessä mene poliisille, ellei sinulla ole aivan erityisiä todisteista raiskauksesta. On ihan riittävää kohdata väkivaltaa ja traumatisoitua siitä. Pitäisikö sen jälkeen traumatisoitua oikeusjärjestelmästä? Sukupuoliyhteyteen pakottamiselle ei voi tehdä mitään, koska länsimaisessa oikeusjärjestelmässä syyllinen on syytön kunnes toisin todistetaan."

Olet varmaan miettinyt mitä itsensä hillitsemiseen kykenemättömille väkisinmakaajille pitäisi tehdä?

"Kyllä. Seksuaalisen väkivallan vastustamisen voimavarat pitäisi suunnata valistamiseen. Että olipa tilanne mikä tahansa, ei tarkoittaa eitä. Ellei asia ole selvä edes Ninalle, niin kuinka se voisi olla sitä jollekin eläkeikää lähestyvälle miehelle?"

Miksi kukaan haluaa seksiä pienikaluisen dinosauruksen kanssa?

"Luetaan kirjasta. 'Ehkä olin ihastunut mieheen, hänen asemaansa tai itse ihastumiseen. Ehkä minulla vain oli tylsää ja ainakin olin kiitollisuudenvelassa.' Koitin kuvata, että seksiin on usein monta syytä ja aina ei ole varmaa mikä niistä on päällimmäinen."

Ei ainakaan kohteen seksikkyys! Minua teksti nauratti ja nolotti. Eikä nainen saanut pyristelystä juuri mitään.

"Siinä ei ole mitään uutta. Eräs mies kysyi minulta eikö onnettomalle, juuri saamassa olevalle miehelle pitäisi antaa. Haloo! Maailmanhistoria on täynnä naisia, jotka ovat jääneet ilman orgasmia kun mies on saanut ja sytyttänyt savukkeen. Tyydyttämättömyys ei tietenkään oikeuttaisi naista raiskaamasta miestä samassa tilanteessa."

Tampere on kolmannen aallon, typerä nimitys muuten, pitääkö kaikki teoretisoida, feministien pääkallopaikka. Oletko seinätamperelainen?

"Olen syntynyt Porissa, mutta asunut täällä pitkään."

Äitisi on, huokaus, toisen aallon, feministi. Onko tutkimustyösi äitikapinaa?

"Sukupolvikirjat ovat aina jonkinlaista kapinaa. Olen yrittänyt kirjoittaa rakentavasti. Tarkoituksena ei ole mitätöidä äitini feminismiä vaan jatkaa siitä eteenpäin."

Mitä äitisi tekee työkseen?

"Hän on kirjastonhoitaja. Minulle luettiin ala-asteella iltasaduksi Anton Tsehovia."

Luin Nabokovin Lolitan 12-vuotiaana. Milloin luit ensimmäisen eroottisen romaanin?

"Vaikea sanoa. Kysymys on enemmän siitä milloin aloin virittyä kirjoihin eroottisesti. Olen aina saanut lukea haluamani kirjoja. Ensimmäisen näytelmäni kirjoitin 12-vuotiaana. Siinä oli kohtuuttoman paljon seksiä! Siinä oli teiniangstia ja ristikkäisiä suhteita, aikuiskamaa. Mistäkö sain mallia 12-vuotiaana kirjoittamani näytelmän seksikohtauksiin? Teatterista. Äidiltä kysyttiin, miksi hän päästää minut yksin katsomaan aikuisten näytelmiä. Ritari Ässä oli meillä kielletty. Tsekkiläisiä nukkeanimaatioita pidettiin arvokkaampina. Ei hätää, korkeakulttuuri on täynnä eroottisia kohtauksia. Se on hyvin seksipitoista."

Hyvä homma. Miten feminismi näkyi teinin arjessa?

"Kauneudenhoitovinkkejä ei vaihdettu. Kuljin ensimmäisen kerran julkisesti naistenlehti kädessäni vasta 28-vuotiaana. Olivia teki minusta hiljattain haastattelun. Siellä käteeni lyötiin lehti, jossa on 188 sivua kevätmuotia. Katselin lehteä hämmentyneenä. Perinteisissä naistenlehdissä oli kauneudenhoidon ohella ompelu- ja ruokaohjeita, ja niissä korostettiin naisen roolia kodin hengettärenä. Nyt kun naiset ovat siirtyneet työelämään, mitä muuta jää jäljelle kuin kauneudenhoitovinkit?"

Modernisti paketoitu kodinhengetär. Oliviassa oli drinkkivinkki emännälle. Pakasta jääpaloihin marjoja! Miten anarkistista?

"Ei todellakaan. Meillä vieraat tuovat omat viinit ja eväät, ja mies laittaa aina vaikeimmat ruokalajit."

Onnenmyyrä. Siksi sinulla on aikaa muuhun kuin miettiä, kannattaisiko jääpaloihin pakastaa pieniä feministisiä iskulauseita?

"Kyllä. Olen aina noudattanut Samurai-sääntöä kahdeksan, jonka mukaan ihmisen ei kannata tehdä mitään turhaa. Mietin aina projektin aloittaessani, onko tämä tarpeellista elämäni ja läheisten kannalta."

Palataan takaisin lapsuuteesi. Mitä muuta jäit kaipaamaan kuin naistenlehtiä?

"Missikisoja paheksuttiin kovasti. Eikä minulla ollut barbeja. Onneksi menin neljävuotiaana räpsyttelemään silmiäni eräälle kännikalalle ja sain Daisyn."

Aitoa barbia kaipaavasta tytöstä kasvoi seksiradikaali. Tulvan päätoimittajan Anne Moilasen feminismi jää hänen omien sanojensa mukaan makuuhuoneen ovelle, sinun feminismisi ulottuu seksin myymiseen vaihtoehdoksi paskaduuneille. Teesisi mukaan: jos nuoret opiskelijat alkaisivat myydä persettään eivätkä hampurilaisia, prekariaatin työehtoja pitäisi parantaa?

"Totta. Pokia ei tarvitsisi olla montaa kuukaudessa. Muutamalla saa tuplattua hampurilaispaikan ansion. Ajattele kuinka monta lehtijuttua kirjoitat muutaman pokan hinnalla. Et varmasti saa valita asiakkaitasi yhtä hyvin kuin seksityöntekijä? Jos joku myy mieluummin seksiä kuin siivoaa, kenellekään ei tule mieleen, että siivoustyön olosuhteita pitäisi parantaa. Ei, seksityö pitää kriminalisoida entistä tiukemmin. Peruslähtökohtani on, ettei kaupallinen seksi ole toivottavaa. Mikään kaupallinen toiminta ei ole toivottavaa. Kysymykseni kuuluu, miksei seksin työkseen valinneiden oloja voida parantaa. Seksityöntekijöiden asemaa voidaan parantaa vain, jos se ymmärretään yhteydessä työmarkkinoihin. Tämä on tärkeää erityisesti köyhistä maista tuleville siirtolaisnaisille, joiden asema on heikko. Silloin tällöin keikkailevat suomalaisopiskelijat aina pärjäävät. Seksin myyminen ei ole palkkatyötä, vaan itsenäinen ansiomuoto. Seksityöntekijä on vapaa työmarkkinoiden kontrollista, häntä ei voida pakottaa vastaanottamaan mitä työtä tahansa. Tässä on kapitalismin logiikka. Kummasta on enemmän hyötyä, vapaaehtoisesti mummojen ulkoiluttamisesta vai tietosanakirjojen myymisestä?"

Baabuskoista, tietty. Valta on mielestäsi kiihottavaa. Miksi?

"Valta jakautuu yhteiskunnalliseen valta-asemaan ja toisaalta asemaan, jonka ihminen ottaa seksuaalisessa positiossa."

Positiosta tulee mieleen asentokirja. Jätetään valta, koska se on tylsää. Mitä mieltä olet tytöistä, jotka leikkivät seksuaalityöntekijän positiolla ja nimittelevät toisiaan huoriksi?

"Se on okei. Taustani on kansainvälisessä huoraliikkeessä, joka käyttää huora-sanaa mitätöidäkseen sen stigmatisoivan vaikutuksen."

Stig…Okei. Onko tohtori huumorinaisia?

"Minun edustamallani akateemisella suuntauksella on karnevalisoiva burleski-tausta, joka yhdistää seksin ja huumorin. Kirjassakin on huumoria. Siinä tosikon asemassa oleva ihminen käyttää kieltä, jonka kuvittelisi jonkun muun suuhun."

Ovatko feministipiirit niin ahdasmielisiä, että niissä kytätään pahalla korkokenkiä ja huulipunaa?

"Minulla on kokemuksia tuollaisesta. Takana on ajatus, että jos naisella ei ole muuta, hän yrittää pärjätä ulkomuodolla. Miehenkipeys on myös paha asia. Jotkut feministit ovat olleet hirveän onnellisia kirjassani ääneen pääsevästä, silikonit hankkivasta feminististä. Aiheeseen liittyy ongelmia, sillä kauneusleikkauksessa käynyt nainen on joko uhri, joka on antanut periksi yhteiskunnan paineille, tai luokkapetturi, joka ei välitä siitä, että hän kiristää naisten välistä kilpavarustelua."

Kilpavarustelua näyttää esiintyvän nais- ja miesliikkeen välillä.

"Sukupuolijärjestelmämme alistaa sekä naisia että miehiä. Naiset ovat heikommassa asemassa työmarkkinoilla, miehet kotona. Jos minulta kysytään, kumpi on tärkeämpää, olen mieluummin vahvoilla kotona. Aamulla kysyin puolisoltani, onko järkeä parantaa maailmaa. Olemme tehneet sitä 10 vuotta, eikä maailma ole vieläkään kovin kummoinen paikka."

File: Anna Kontula

  • Syntynyt: 1977
  • Paino: 70 kg
  • Kello: Edistää
  • Tuoksu: Kookospähkinä
  • Juoma: Karpalomehu
  • Siviilisääty: Naimisissa

Jaa/ei/poissa

Paljastamme Anna Kontulan yhteiskunnallisen vakaumuksen

  • Pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistettävä POISSA
  • Väkevien alkoholien mainonta sallittava EI
  • Perintövero poistettava EI
  • Turkistarhaus kiellettävä JAA
  • Skientologialle annettava uskonnon asema JAA
  • Alkoholiveroa korotettava JAA
  • Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta) EI
  • Nuuskan myynti sallittava POISSA
  • Kirjojen alv:tä laskettava JAA
  • Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava EI
  • Kaupunkijoukkoliikenne ilmaiseksi JAA
  • Televisiolupamaksu poistettava EI

5 kommenttia

elenapoise

17.6.2009 13:53

Haastatellun henkilön argumentoinnista on vaikea löytää logiikkaa. Kaupallisuus on pahasta, mutta kirjojen alv:oa pitäisi laskea. Perinnöstä pitäisi silti verottaa. Ensin mainittu vaikuttaa (ceteris paribus) suoraan hyödykkeen kysyntään kun taas jälkimmäinen on osoitus keskivertoveronmaksajan säästäväisyydestä ja elämäntyöstä jonka haluaa siirtää jälkipolvelleen ( perintökaaren 1. ryhmä). Sen verottaminen olisi siis haastatellun mukaan suotavaa.

Mikäli perseen myyminen siirtyisi normaalin työmarkkinarakenteen sisälle, minkä oletan tapahtuvan mikäli prostituoitujen työoloja halutaan parantaa. Tämä tarkoittaisi rekisteröitymistä, patentti- ja rekisterihallitusta, verotusta, kirjanpitoa, vakuutuksia, työeläkekuvioita, jälki- tai reklamaatiopalveluita. Lopputulos olisi mielestäni; pano 1 h / 400 EUR siitä sitten asettamaan katetuottoprossaa ja onnea pokien houkutteluun. Vaihtoehtoina alempi hinta ja pienentynyt kassavirta ja tuotto, tai tehdään ohi kirjanpidon puoleen hintaan. Oh snap.

Nykyprostituoitu elää oikeasti vapaassa markkinataloudessa.
HUOM. Yhdysvalloissa vapaita markkinoita ei ole ollut n. 200 vuoteen, joten se ei ole esimerkki vapaasta markkinasta.
Alalle tulo on helppoa, se ei vaadi pääomainvestointeja, sitä ei veroteta eikä säännöstellä ( taxit, kampaamot), kilpailu on vapaata ja globaalia ( thaikut, venäläiset, brassit) hintamekanismi määräytyy vapaalla markkinoilla ja jokainen toimija asemoi tuotteensa vahvuuksiensa (assets) mukaan ( ei monopoliasemansa tai lupamäärittelyn mukaan Fortum, taxit). Jos kaikki markkinat toimisivat näin tehokkaasti, kuluttaja olisi kuningas, kuten myyjäkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vox populi

18.6.2009 22:07

"Valta jakautuu yhteiskunnalliseen valta-asemaan ja toisaalta asemaan, jonka ihminen ottaa seksuaalisessa positiossa."

Sori nyt vaan, mutta tulee mieleen vanha sanonta, jonka mukaan jos ainoa työkalu on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Karjakko

19.6.2009 21:58

Oih! Isäntä otti minut tänään neljästi kesken aamulypsyn!

T. Karjakko

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

myö

27.6.2009 00:53

Onko kaikki panot jotka aiheuttavat myöhemmin moraalista krapulaa raiskauksia/hyväksikäyttöä?
Seksin harrastaminen humalassa pitäisi kriminalisoida; samalla tavoin kun rattijuopumus.
Näin vältetään morkkikset-
Puhalluksen jälkeen saisi tuoreen leiman Pano-automaatista, ja samalla kumppani rekisteröityisi tietokantaan.. josta hänet voitaisiin kaivaa julkisuuteen toisen osapuolen saavuttaessa merkittävää julkisuusarvoa, vaikkapa tullessaan valituksi BB-taloon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kvarkkipiispa

5.7.2009 17:22

"Sukupuoliyhteyteen pakottamiselle ei voi tehdä mitään, koska länsimaisessa oikeusjärjestelmässä syyllinen on syytön kunnes toisin todistetaan"

Toivottavasti tämä on haastattelijan kirjoitusvirhe eikä haastatellun oma aivopieru. Länsimaissa _syytetty_ on syytön, kunnes toisin todistetaan ja _syytetty_ on syyllinen jos oikeusistuin katsoo näytön tarpeeksi vahvaksi. Miten tohtoriksi asti väitelleen ihmisen oikeustaju voi olla noin alkeellisella ja takapajuisella tasolla? Ja että vielä feministi menee laukomaan jotain noin typerää. Noitavainojen aikaan ei vaadittu mitään todisteita, pelkät pahat puheet riittivät roviolle joutumiseen. Sellaistako oikeusjärjestelmää nämä muka edistykselliset naiset ihailevat? Että mitään todisteita tai oikeudenkäyntiä ei tarvita, tuomioon riittävät pelkät pahat puheet ja anonyymit huhut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi