Basisti on tyhmin

Pikku G ei osaa laulaa.
Pikku G ei osaa laulaa.
Voi sitä riemua toimituksessamme, kun saimme sormenpäät haavoilla availla popkyselymme vastauskuoria. Oli suorastaan liikuttavaa huomata kuinka moni oli päättänyt juuri tässä kyselyssä vastata nimenomaan kirjeellä. Onhan pop niin pirun henkilökohtainen asia, että kommentit on annettava ihan omalla kynällä ja huutomerkkien kanssa. Kiitos vaan, tallessa ovat jokainen. Koska lähes 4000 vastaajaa ei voi olla väärässä, voimme virallisesti ja lopullisesti todeta, että rap-artistit eivät osaa laulaa ja basisteilla tuulee päästä läpi. Joka muuta väittää, heittäköön pöytään laajemmalla otoksella tehdyn kyselyn. Muut suurenmoiset tulokset löytyvät sivulta 12.

Popin vähemmän karnevalistisesta puolesta kertoo suomirokin tiettävästi hulluimmaksi mieheksi diagnosoidun Timo Tolkin haastattelu. Maanisdepressiiviseksi narsistiksi - on siinäkin taudinkuva – todettu rocktähti istui eräänä iltana merenrannalla kädessään pilleripurkki, josta olisi riittänyt unia täältä ikuisuuteen asti. Onneksi Tolkki valitsi toisin.

Toimittaja Juhani Siren, Cityn virallinen tolkinavaaja, kertoo kuinka ja miksi elämä voitti.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi