Bioninen silmä: nyt sokeatkin näkevät

Amerikkalaismies näki silmäimplantin ansiosta vaimonsa ensi kertaa kymmeneen vuoteen.

Allen Zderad syleilee vaimoaan bioniset silmälasit päässään.
Allen Zderad syleilee vaimoaan bioniset silmälasit päässään.

Minnesotalainen Allen Zderad sokeutui kymmenen vuotta sitten. Modernin teknologian ansiosta hän näki tällä viikolla vaimonsa ensi kertaa sokeutumisensa jälkeen. Koskettava video jälleennäkemisestä alkoi heti kiertää sosiaalisessa mediassa ympäri maailmaa. 

"Näkö on raaka, mutta muutos on merkittävä", mies sanoo ensimmäisinä hetkinä näkökyvyn palautumisen jälkeen.

Zderadin bioninen silmäilmplantti on viidestoista laatuaan maailmassa. Se palauttaa hänelle näkökyvyn, jonka hän menetti vuosikymmen sitten silmäsairauden vuoksi. 68-vuotiaan Zderadin silmään asennettiin 60 elektrodia, joiden avulla - erikoissilmälasien lisäksi - hän pystyy nyt näkemään muotoja, värejä ja valoja. Leikkaus ja laite palauttavat yhteyden miehen aivojen ja silmien välillä. Vaikkei hän vielä näe täysin tarkasti, hän tunnistaa kyllä vaimonsa Carmenin. 

"Helppoa. Hän on kaunein henkilö huoneessa", Zderad kertoo.

Varoitus herkkänahkaisille lukijoille: allaolevassa videossa näytetään pätkiä silmäleikkauksesta. 

Lähde: NBC News 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi