Ei erityisen törkeää

Kolumni

Suomessa vietetään 20. marraskuuta Lasten oikeuksien päivää. Ehkä ne joskus vielä toteutuvatkin.

Väsähtänyt tangoprinsessa Susanna Gärdström kertoo, että hänen miehellään, mielisairaanhoitaja Kailla, on ollut suhde alaikäisen potilaansa kanssa (7 Päivää 21/05). Mutta ei hätää: Kai on saanut kriisiapua ja nyt pariskunta koittaa saada oman lapsen.

Toijalassa paljastuu laaja lasten seksuaalinen hyväksikäyttötapaus. Uutisoinnin yhteydessä mainitaan mahdollinen linkki saatananpalvontaan. Tutkija Titus Hjelm rientää alaleuka väpättäen kritisoimaan mediaa siitä, että aina saatananpalvojista puhutaan pahaa.

Toijalalainen kahden lapsen äiti Jonna, 18, kertoo, että hänen miehensä Sami, 32, “leikkii lasten kanssa mielellään.” (IL 15.9.) Näköjään.

Helsinkiläinen “liikemies” parittaa 16-vuotiasta tyttöä, asiakkaina noin sata 20–50-vuotiasta miestä (7 päivää 42/05). Nyt 18-vuotias tyttö tanssii Dolls-tyttöryhmässä. “Pikkutuhmat ja hauskat show´t ovat toista maata kuin ilotyttönä oleminen.”

Mies laittaa viisi 13- ja 15-vuotiasta poikaa hyväilemään itseään satoja kertoja. Hovioikeus – luonnollisesti Itä-Suomen – ei pidä tekoja erityisen törkeinä ja toteaa, että 13- ja 15-vuotiaat “eivät ole enää mitään pieniä lapsia”.

Kansalaiskeskustelussa ehdotetaan pääsykieltoa lapsipornosivuille. Ehdotusta pidetään erittäin arveluttavana, koska se on sensuuria, ja “kuka sitten päättää mikä on törkyä ja mikä ei”.

Isä antaa 10- ja 12-vuotiaille pojilleen kielisuudelmia, minkä ei kuitenkaan katsota olevan seksuaalista hyväksikäyttöä, koska mies sanoo, “ettei hakenut käyttäytymisellään seksuaalista mielihyvää”. KKO haluaa uskoa tämän.

Idols-tuomarit sanovat viihdeohjelmassa päin helvettiä laulavalle teinille, ettei hän osaa laulaa. Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti sanoo, että “Idols on nuorille vaarallinen” (IS 11.10.). Niin, Idolshan se juurikin on.

Kirjoittaja on hevoshullu blondi

10 kommenttia

Elsewhere

27.10.2005 18:23

Jos voisikin klikata nappia, ja kaikki lapsipornosivut sulkeutuisivat iäisyyksiksi.. mutta kuka pitää huolen, etteivät samalla hiljenisi myös epäsuositut poliittiset liikkeet, alakulttuurien keskustelupalstat ja suuryrityskritiikki?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

empti

27.10.2005 19:38

Anna, olet aivan loistava.
Loistava. Joskus.

Nyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-Tatu-

28.10.2005 00:45

Anna, kirjoitit taas ihan asiaa! Loistavaa! Ihanaa että joku sentään cityssäkin osaa kirjoittaa jotain sellaista, mitä sentään jaksaa lukea ajatuksella! :))

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tomppa1

28.10.2005 14:23

Anna ON loistava!
Aina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jubaku

1.11.2005 03:14

joskus tekisi mieli päästä ihmisen pääkoppaan sisälle tai itse toteamaan ne todisteet millä nojalla se kielisuutelija isä pääsi veräjästä.

oisivat nyt määränny edes jonku asteen psykologisen analyysin tai ainaki peräruiskeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

saljar

3.11.2005 17:20

Anna, paremmin et asiaa olisi enää voinut ilmaista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lizkisu

3.11.2005 21:37

Loistava kolumni!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Smiley_

9.11.2005 14:58

Hyvä, että tämä tärkeä asia nostetaan pöydälle, lisää meteliä aiheesta kiitos!
Taitaa olla oikeustuomioistuimella ja rikospoliisilla oma lehmä ojassa kun haluavat jatkuvasti suojella pedofiileja.
On myös naurettavaa, että lapsiin sekaantuminen vanhenee rikoksena kymmenessä vuodessa ja lapsen sana ei paina oikeudessa. Silloin kun hyväksikäytetty on tarpeeksi vanha vaatiakseen oikeutta, on rikos siis jo vanhentunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kukkahattu

16.11.2005 15:48

Won't somebody please THINK OF THE CHILDREN!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huolestunut

21.11.2005 00:01

"Taitaa olla oikeustuomioistuimella ja rikospoliisilla oma lehmä ojassa kun haluavat jatkuvasti suojella pedofiileja."

Valitettavasti se ei Suomen oikeuslaitoksella ja poliisilla jää tähän. He suojelevat yleisesti ottaen kaikkia rikollisia. Itse asiassa mitä rankempi rikos, sitä lepsumpi tuomio. Tässä maassahan jo veropetoksesta tai vaikkapa ylinopeudesta rapsahtaa isompi tuomio kuin esim. raiskauksesta. Raiskauksista ja murhistahan Suomen oikeuslaitoksen tuomiot ovat aivan naurettavan pieniä. Sanoma kansalle ilmeisesti on, ettei ihmisen henki tai seksuaalinen koskemattomuus ole minkään arvoinen.

Ja tähänkin sitten joku lepsun linjan puoltaja varmasti keksii tulla kertomaan kuinka kovat tuomiot eivät rikollisuutta alenna. Kumma kyllä, että tilastot kertovat tämän nykyisen lepsuilun lisänneen rikollisuutta ja rajusti. Noin kolmessakymmenessä vuodessa ovat rikosten määrät tuplaantuneet, myös niiden rankimpien rikosten. Ja samaan aikaan ovat tuomiot lyhentyneet ja löysentyneet (lomat vankilasta ja yleensäkin vankilaolot). Jokainen voi näistä tosiasioista tehdä omat johtopäätöksensä (tosin vain yksi on looginen).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi