Frendien Central Perk -kahvila avataan New Yorkiin

Warner Brothers avaa oikean Central Perkin Frendien kotikaupunkiin.

Kuva: YouTube

Jos olet elänyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, olet todennäköisesti nähnyt ainakin yhden jakson Frendejä. Olet kenties seurannut sarjaa aktiivisestikin, ostanut sitä kausikaupalla kotiin tai opetellut lentäviä lauseita ulkoa. Olet saattanut myös toivoa, että pääsisit Chandlerin ja kumppaneiden kanssa hengailemaan fiktiiviseen kahvilaan, jossa kaverukset jatkuvasti norkoilevat. Ilouutisia - tänä syksynä se on mahdollista!

Kaksikymmentä vuotta täyttävän Frendit-televisiosarjan tunnistettavin kuvausympäristö, kahvila nimeltä Central Perk, avataan syksyllä Manhattanille. Viimeksi Central Perkin kopio pantiin pystyyn Lontooseen ikonisen sarjan 15-vuotissynttärin kunniaksi. New Yorkin pop-up-kahvila avataan tänä vuonna 17. syyskuuta ja se on auki 20. lokakuuta asti SoHossa osoitteessa 199 Lafayette Street. 

Sarjan fanit pääsevät juomaan ilmaista kahvia samalla oranssilla sohvalla, millä sarjan hahmot istuskelivat kymmenen menestyksekkään kauden ajan. Central Perkiin odotetaan massiivista yleisöryntäystä - ja kahvilan työntekijän Guntherin (näyttelijä James Michael Tyler) kerrotaan myös tulevan paikalle.

1 kommentti

vaari & iskä

13.12.2017 22:55

Jee

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi