Haluatko... TV-tähdeksi?

Opas varttijulkisuuteen

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa tulla varttijulkkikseksi. Ruutu tulvii ohjelmia, joihin yleisö voi osallistua. City selvitti 30 tapaa päästä televisioon. Minkä ohjelman kuvauksissa tarjoillaan viiniä? Missä ohjelmassa voit esitellä kotiasi? Miten voit ansaita 250 euroa istumalla paikallasi? Missä ohjelmassa tienaat nakupellenä?

Sinne tahtoo kaikki. Ja yhä useampi sinne myös pääsee. Kanavat ovat huomanneet tv-tuotannon ehtymättömän luonnonvaran: tavalliset ihmiset. Kuudella kanavalla esitetään tällä hetkellä 30 ohjelmaa, johon kuka tahansa voi osallistua. Tietovisoja näistä on kahdeksan. Tietovisojen rinnalle on tullut laulu- ja leikkikisoja. Televisio-ohjelman avulla etsitään jopa suomalaiselokuvalle päätähteä!

Tosi-ihmiset kiinnostavat myös yleisöä: MTV3:n ja Nelosen visat ja kisat keräävät lähes poikkeuksetta puolen miljoonan yleisön. Heikoin lenkki ja Bonus kuuluvat MTV3:n katsotuimpien ohjelmien listalle. Heikoimpaan lenkkiin kapsahtaa miljoona katsojaa. Nelosella katsojia kiinnostavat erityisesti Haluatko filmitähdeksi? ja Yllytyshullut.

Kisailijoiden silmissä kiiltää kisavisan voittopotti, mutta julkisuuskaan ei ole pahasta.

”Samat ihmiset pyörivät ohjelmasta toiseen. Tämä koskee myös yleisöä”, paljastaa televisiotuottaja. Samaa todistavat myös innokkaat tv-visailijat: visoissa näkee usein tuttuja kasvoja.

City selvitti 30 tapaa päästä televisioon. Matka varttijulkisuuteen alkaa.

Julkkikseksi

Escort

Lähes 700 000 katsojaa keräävä deittausohjelma, jossa särjetään sydämiä kerran viikossa pudottamalla sopimattomia kumppaneita. Amorin nuolet ampuu Jaana Pelkonen.

Hakemukset: Hakuaika päättynyt
Ruudussa: MTV3 pe 21.00.
Haluatko filmitähdeksi?
Oskari Katajisto yrittää tehdä kerran viikossa supistuvasta tyttöjoukosta filmitähtiä. Voittaja saa osan Levottomat-trilogian kolmannessa elokuvassa.
Hakemukset: Hakuaika päättynyt.
Ruudussa: Nelonen su 20.15.

Idols

Popstars-tyyppinen formaatti, jossa etsitään laulajaa, jolla on lavakarismaa. Voittajalle on luvassa levytyssopimus. Koelaulut elo-syyskuussa Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Dress code on dress to impress.

Hakemukset: Ilmoittautuminen koelauluihin kesäkuussa www.mtv3.fi -sivuilla.
Ruudussa: MTV3 syksyllä.

Suuri seikkailu

Suuri seikkailu on perinneohjelma - onhan kesä 2003 jo kolmas seikkailukesä, kun 18 ihmistä ottavat toisistaan mittaa ja käy muutenkin toistensa hermoille. Tänä kesänä seikkailua ohjaa taitoluistelija Mila Kajas.

Hakemukset: Hakuaika päättynyt
Ruudussa: MTV3 kesällä

Esille

All Stars

All Starsissa hyvämuistinen avio- tai avopari voi toteuttaa haaveensa. Studioon kilpailevat avo- ja avioparit valitaan haaveiden perusteella: sen pitää olla aito, eikä se saa olla mahdoton tai liian kallis. Haave toteutetaan, jos pari muistaa televisiossa 75 vastauksesta satunnaisesti valitut 25. Hävinnyt pariskunta saa lohdutuspalkinnoksi jotakin haaveeseensa liittyvää. Studioeväät kasataan parin toiveiden mukaan: limsaa, kahvia, patonkia, pullaa. Ennen parin tunnin studio-osuutta kuvataan kotona saman verran inserttiä.

Hakemukset: Avo- tai aviopari kertoo haaveestaan kirjeitse ja toimittaa valokuvansa tuotantoyhtiölle osoitteeseen: Broadcasters, PL 109, 00521 Helsinki.
Ruudussa: Nelonen to 19.30

T.I.L.A.

Sisustusohjelma T.i.l.a.ssa kotisi saa uudet sisuskalut, mutta hankinnat joudut maksamaan itse, vain sisustajan työ on ilmaista. Liitä hakemukseen kotisi pohjapiirustus ja kuva tilasta, joka kaipaa uudistusta. Vain kodeilla, jotka ovat Turku-Helsinki-akselilla on todellinen mahdollisuus tulla valituksi. Yleensä asukkeja ei haastatella, mutta haastateltavaksi pääsee, jos haluaa. Ohjelma vierailee kotonasi kahden päivän aikana noin päivän mittaisen ajan.

Hakemukset: Lähetä e-mailia MTV3:n nettisivuilta www.mtv3.fi tai kirje tuotantoyhtiöön, tila, PL 117, 00151 Helsinki tai tila@creavideo.fi.
Ruudussa: MTV3 su 10.30

Kodin kääntöpiiri

Sisustusohjelma, jossa pistetään katselijoiden koti kuntoon asukkaan kustannuksella. Sisustajan panos on ilmainen.

Ohjelmantekijät vierailevat mahdollisissa kodeissa, joista noin joka neljäs valitaan muutoskohteeksi. Myös perhe pääsee kuviin. Kameramies on ylimääräisenä perheenjäsenenä viikon viitenä päivänä. Jo saapuneilla hakemuksilla tehtäisiin monta vuotta ohjelmaa joka viikko.
Hakemukset: Lähetä kirje TV2:een. Pohjapiirustuksia ei tarvitse lähettää.
Ruudussa: TV 2 su 15.45

Räsypokka

Räsypokassa pelaajat riisuutuvat alasti korttia pelatessaan. Sukukalleudet saattavat vilahtaa, pelipöytä kuitenkin yleensä suojaa ne. Ohjelmaan valitaan Räsypokka-kiertueelle osallistuneet innokkaimmat pelaajat, joiden matkat kuvauksiin maksetaan. Kaikki pelaajat saavat 169 euron palkkion, voittaja tienaa 840 euroa, eikä hänen todennäköisesti tarvitse edes riisua ilkosilleen. Alastonpelaajat voivat napsia studiolla mm. pullaa, karkkia ja limsaa. Alkoholia ei tarjoilla, mikä saa ihmettelemään, miten kilpailijat saadaan studioon.

Hakemukset: Osallistu Räsypokka-live-kiertueelle. Ohjelma: www.tahdittamo.com
Ruudussa: SubTV to 22.50 ja la 22.40

Erna Papa Show

Kirjallisuusohjelma, johon jokainen voi lähettää tekstiään kustannustoimittaja Timo Ernamon arvioitavaksi. Käsikirjoituksia tulee yhdestä kahteen viikossa, joten mahdollisuudet julkiseen arvioon ovat hyvät, kunhan käsikirjoitus on järkeenkäypä. Pitkä miinus siitä, ettei itse pääse esiintymään televisioon, ei vaikka kinuaisi. Avainromaanisi lukemisesta ei myöskään saa palkkiota.

Hakemukset: Toimita katkelma romaanistasi tai novellisi MoonTV:oon osoitteeseen Pursimiehenkatu 26 C 63, 00150 Helsinki.
Ruudussa: MoonTV to klo 00.30, la klo 12.45, su klo 10.00, ma klo 00.00, ti klo 23.15.

Hyppönen Enbuske Experience

Keskusteluohjelma, jossa tavallinen ihminen voi nolata itsensä tekemällä suorassa lähetyksessä mitä halajaa: tanssia, laulaa, tehdä ihmeellisiä akrobaattisia temppuja. Härskiyksiä ei saa tehdä. Esitys saa olla viiden minuutin mittainen. Bändejä ei oteta, eikä todennäköisesti kosijoita, sillä sellainen on jo ollut. Parin tunnin studiovierailusta ja esiintymisestä ei saa palkkiota, eikä matkoja studiolle makseta, mutta onneksi takahuoneen lämpiössä on salaatteja, sämpylöitä, limsaa, siideriä, viiniä ym.
Hakemukset: Lähetä videonauha, jossa kerrot tai näytät mitä haluaisit tehdä suorassa lähetyksessä osoitteeseen Van Der Media, Laivurinkatu 10 B, 00150 Helsinki. Voit myös pistää ideasi: info@vandermedia.fi.
Ruudussa: Nelonen to 21.00

Yllätysvieras

Haluatko Salatut elämät kotiisi? Pyydä kaverisi ilmoittamaan sinut yllätysvieraaseen: Aleksi Salin eli Tuomas Kytömäki saattaa pian pimputella kellojasi. Kaverista kannattaa kertoa kaikki mehevät salaisuudet, sillä tuottajien mielenkiinto herää yksityiskohtaisista tarinoista. Yllätysvieraan vierailu voi venyä tunnista viiteen. Hyvästä kotishow’sta voi saada palkkioksi Sokos Hotelsin Fun-paketteja.

Hakemukset: Pyydä kaveriasi ilmoittamaan sinut www.subtv.fi.
Ruudussa: SubTV ke 20.05

Visailijaksi

Haluatko miljonääriksi

Lasse Lehtisen isännöimä kansaiväliseen formaattiin perustuva tietovisa, jossa voi voittaa 200 000 euroa. Studio-osuuteen kannattaa satsata, sillä Lehtisen seuraan voi päästä vain kerran. Lähetykseen valitaan kilpailijat vastausnopeuden mukaan.
Kaikki studiokilpailijat kirjoittavat sopimuksen, jossa suostuvat mm. ohjelman mainosmateriaaliksi. Studioyleisöksi saa ottaa maksimissaan viisi henkistä tukea. Vain kilpailijoideen matkat maksetaan. Ja ainoastaan voittaja saa palkkion: voittosumman. Muut nauttikoot lämpimästä ruoasta, voileivistä ja kahvista.

Hakemukset: Soita numeroon 0700-514 514 tai tekstaa 173 004. Viiteen kysymykseen oikein vastanneet voivat ilmoittautua kisaan. Ilmoittautua voi niin monta kertaa kuin haluaa.
Ruudussa: Nelonen pe ja la 19.30, su 19.15

Giljotiini

Visailu, jossa pärjää se, joka bluffaa ja tunnistaa toisten bluffin parhaiten. Neitissä ilmoittautuneille soitetaan ja heidät karsitaan yleistietokysymysten perusteella. Pelaajat eivät saa palkkiota, voittajan palkkiosumma vaihtelee. Kisailu tapahtuu limpparin ja keksien voimalla. Ja tuotantoyhtiö maksaa matkat.

Hakemukset: Nelosen nettisivuilla www.nelonen.fi
Ruudussa: Nelonen ke ja pe 19

Heikoin lenkki

Kirsi Syrjäsen dominoima visailu, josta joukkue äänestää joka kierroksella heikoimman lenkin pois. Sosiaalidarwinismia toteuttavaa visaan pääsee varmiten, kun paljastaa hakemuksessaan henkilökohtaisuuksia, josta Kirsi voi kiusata. Myös valokuva tai tietokilpailukokemus avittaa. Tuotantoyhtiön mielestä mielenkiintoisille ilmoittautuneille soitetaan ja heidän yleistietonsa pistetään koetukselle 15-20 kysymyksellä. Vähintään 60 prosenttia vastauksista pitää mennä oikein. Kuten luonnossakin: vain voittaja lähtee kotiin palkintoshekin kanssa. Muut saavat sentään matkakustannukset, sämpylää, mehua ja hedelmiä tuotantoyhtiöltä.

Hakemukset: Ilmoittaudu MTV3:n nettisivuilla www.mtv3.fi.
Ruudussa: MTV3 pe 21

Bonus

Koko kansan visa, johon valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Eikä ketään karsita ennalta: selväjärkisyys riittää. Voittajan palkkio vaihtelee joka jaksossa. Ja kuten muissakin visoissa: matkakustannukset maksetaan ja catering-pisteestä saa mm. kahvia.

Hakemukset: Ilmoittautuminen MTV3:n nettisivuilla www.mtv3.fi
Ruudussa: MTV3 ma-to 18.30

Maailman ympäri

Maantietoaiheinen tietovisa, jossa maailman ympäri matkasta kisaavat julkkikset ja tavalliset ihmiset. Miehiä ilmoittautuu visaan enemmän, joten naisten on helpompi päästä ohjelmaan. Mielenkiintoisille ilmoittautuneille soitetaan ja heiltä kysytään 10 kysymystä Mihin maahan kuuluu Toscanan maakunta -tyyliin. Maailman ympäri -visassa kun ollaan, kisailijoiden matkat maksetaan. Voittaja pääsee jopa Pasilasta eteenpäin viikonlopuksi Eurooppaan tai maailman ympäri. Muut kilpailijat saavat lohdutuspalkinnot. Kysymykset ovat vaikeita, mutta onneksi kilpailijat voivat syödä Ylen kahvilassa mitä haluavat.

Hakemukset: Ilmoittautuminen nettisivuilla, www.maailman-ympari.net, joilla kysytään kymmenen viikoittain vaihtuvaa maata koskevaa koskevaa kysymystä. Kaikki oikein vastanneet, voivat ilmoittautua kisaan.
Ruudussa: TV1 pe 19.45

Julkvisti

Turhan tiedon taituri, tämä on visasi. Julkvistissa kysytään kaikkea julkkiksista. Ilmoittautua voivat kaikki 18-vuotiaat. Muut kisailijat saavat karjalanpiirakkaa ja pullaa paikan päällä, mutta voittaja voi juopua Lanson-samppanjasta ja ihmetellä Tiikerin vippi kädessä, missä Jussi Ahde nykyään käy. Voiton häpeänsä voi upottaa Tiikerin drinkkilippuihin.

Hakemukset: Ilmoittautuminen SubTV:n nettisivuilla www.subtv.fi.
Ruudussa: SubTV la 20.30

Greed

Tietovisa, jossa pelataan joukkueittain ja jossa voi voittaa rahasto-osuuksia ja myöhemmin seurata, kuinka oman rahasto-osuuden arvo laskee.
Hakuaika päättynyt

Hurraajaksi

Se on siinä

Urheilutietokilpailu, jossa julkkikset pelaavat ja yleisö hurraa ilmaisten pullakahvien voimalla. Yleisöltä toivotaan sporttihenkisyyttä.

Hakemukset: Ilmoittautuminen soittamalla Tohloppiin, TV2 Tampere 03-345 61 11.
Ruudussa: TV2 su 21.15

Jos sais kerran

Musiikkiohjelma, jossa voi nähdä IIK! Joel Hallikaisen ja IIK! Arja Korisevan. Tänne voisi tulla yleisöksi, vaikka ei saisikaan ilmaisia pullakahveja.

Hakemukset: Soittamalla Tohloppiin 03-345 61 11, otetaan myös yksittäisiä ihmisiä. Studioon otetaan noin 50 henkeä.
Ruudussa: TV2 to 21.00

Uutisvuoto

Visailu, jossa julkkikset, Tommy ja Jari arvuuttelevat viikon uutistapahtumia ja sinä ihmettelet 25 hengen ryhmässä yleisössä 168 euron palkkiosta.

Hakemukset: 25 hengen ryhmät voivat ilmoittautua Broadcastersin toimistoon numeroon 773 900. Kevään lähetyksien yleisöt on jo valittu. Syksyn yleisöjen valinta aloitetaan toukokuussa.
Ruudussa: TV1 la 21.30

Maailman ympäri

Maantietoaiheinen tietovisa, jossa maailman ympäri matkasta kisaavat julkkikset ja tavalliset ihmiset. Ja taas sinä ihmettelet yleisössä 168 euron palkkiosta.

Hakemukset: 25 hengen ryhmät voivat ilmoittautua Broadcastersin toimistoon numeroon 773 900. Kevään lähetyksien yleisöt on jo valittu. Syksyn yleisöjen valinta aloitetaan toukokuussa.
Ruudussa: TV1 pe 19.45

BumtsiBum

Muusikkojoukkueet arvaavat vihjeestä lauluja. Yleisöksi valitaan 40-henkinen kuoro, jonka on opeteltava yhden laulun sanat ulkoa. Kuorolle tarjotaan lounas ja 170 euron matkakulukorvaus.

Hakemukset: Ilmoittautuminen Fremantle Entertainmentin Vessu Kunnaalalle 040-50055553.
Ruudussa: MTV3 la 20

Kuutamolla

Haluatko sinä äänestää mikä julkkisten tarinoista on valetta? Äänestysyleisöksi otetaan kaikki naurutaitoiset yli 17-vuotiaat ilmoittautumisjärjestyksessä. Keksiä ja mehua ja 25 hengen ryhmälle 170 euroa. Lisäksi ilmoittautua saa ex-missi Anitra Ahtolalle!

Hakemukset: Fremantle Entertainmentin Anitra Ahtola.
Ruudussa: MTV3 la 19.15

JHS – Joonas Hytönen Show

Näyttääkö Joonas Hytönen paremmalta tuotantoyhtiön tarjoaman kahden viinilasin jälkeen? Sen voi käydä testaamassa JHS:n yleisössä, kunhan on 18 vuotta.

Hakemukset: Ilmoittautuminen Illusionin toimistoon 562 76 525.
Ruudussa: MTV3 pe 22.30

Kokkisota

Ruoka-aiheinen kisa, jossa julkkikset ja kokit yrittävät valmistaa oudoista raaka-aineista mahdollisimman hyvää ruokaa 20 minuutissa. Ryhmäsi voi antaa kokeille tuomioita 168 euron palkkiosta.

Hakemukset: 25 hengen ryhmät voivat ilmoittautua Broadcastersin toimistoon. Kevään lähetyksien yleisöt on jo valittu. Syksyn yleisöjen valinta aloitetaan toukokuussa.
Ruudussa: MTV3 to 20.05

Yokotai

Suora keskusteluohjelma. Ei tarjoilua, mutta ryhmäpalkkio 168 euroa.

Hakemukset: 20 hengen ryhmät voivat ilmoittautua Broadcastersin toimistoon numeroon 773 900. Kevään lähetyksien yleisöt on jo valittu. Syksyn yleisöjen valinta aloitetaan toukokuussa.
TV1 su 19.45

Vaarallinen risteys

Suora keskusteluohjelma, jossa Kirsi Piha ja Pauli Aalto-Setälä risteilevät. Hyvä Pauuliiii! Anna palaa Kirsi!!! Lisää viiniä, lisää virvokkeita!

Hakemukset: MTV3:n nettisivuilla www.mtv3.fi
Ruudussa: MTV3 la kello 21.00

Haluatko miljonääriksi

Kansaiväliseen formaattiin perustuva tietovisa, jossa voi voittaa 200 000 euroa. Miljonäärivisassa myös yleisöpalkkio on paras. Yleisö tienaa oljenkortena olosta 85-250 e, riippuen ryhmän koosta. Pienin ryhmä, jolle maksetaan on 20 henkeä. Bonuksena Lasse Lehtinen, kahvi, mehu ja keksit.

Hakemukset: Ilmoittaudu puhelimitse Sannamaria Sälevaaralle numeroon 050-336 21 92. Yli 10 hengen ryhmien osalta kevätkausi on nyt täynnä. Alle 10 hengen ryhmiä kuitenkin mahtuu edelleen studioyleisöksi ohjelman nauhoituksiin.
Ruudussa: Nelonen pe ja la 19.30, su 19.15

Hyppönen Enbuske Experience

Edellisen keskusteluohjelman toisen juontajan, Jenni Pääskysaaren, miehen, Henkka Hyppösen, keskusteluohjelma. Kyllä tämän oluen, siiderin ja sipsien voimalla kestää.

Hakemukset: Netissä www.nelo-nen.fi/hee voi ilmoittautua yleisöksi. Yleisöön voi tulla myös yksin.
Ruudussa: Nelonen to 21

Viuhahtajaksi

Etkö kelvannut visaan? Onko kaikki oljenkorret jo käytetty? Näin voit viuhahtaa televisiossa.

Eduskunnan täysistunto
Eduskunnan täysistunnon televisioidaan usein. Nouse lehtereille, kun eduskunta käsittelee kuumaa perunaa, esimerkiksi parisuhdelakia. Eturivi on paras.

Aamu tv:n lähetys
Pälyile TV1:n Aamu Tv:n studion ikkunoiden takana, Lasipalatsin pohjoispuolella kello 6-9.

Tekstiviestichatti
MTV3, Nelonen, SubTV iltaohjelmiston päätyttyä Lähetä ajatuksesi maailmalle parhaaseen nukkuma-aikaan.

Sina olet heikoin lenkki! Varmimmin pääset heikoimpaan lenkkiin, jos kirjoitat hakemukseen asioita, joista Kirsin on helppo sinua kiusata.
Sina olet heikoin lenkki! Varmimmin pääset heikoimpaan lenkkiin, jos kirjoitat hakemukseen asioita, joista Kirsin on helppo sinua kiusata.
Kaikki visailusta

Mitä meikkiä visaileville miehille laitetaan?

Yleensä puuteria, mutta jos iho on virheellinen, pistetään myös meikkivoidetta. Varjostusta ei laiteta, ellei pyydetä.

Jänistääkö moni visailija?

Se ei ole yleistä, koska visailijat varmistetaan moneen kertaan. Jos ihminen jo ennalta miettii, uskaltaako hän tulla, häneltä kysytään, haluaako hän yhä miettiä asiaa. Esimerkiksi Maailman ympäri -ohjelmasta on sen historian aikana jäänyt pois visailija kaksi kertaa niin, ettei ko. henkilöä ole tavoitettu. Yleensä visailijoille on aina Helsingissä asuva varamies.

Voiko osallistua samaan visaan useamman kerran?

Lähes kaikki visat ilmoittavat, että vain yksi osallistumiskerta sallitaan. Giljotiini hyväksyy myös useamman kerran osallistuvat, mutta ensikertalaiset ovat sielläkin etusijalla. Toisaalta ihminen voi onnistua muuttamaan ulkonäköään ja vaihtamaan nimeään niin, että tuotanto ei huomaa hänen olleen jo visassa.

Pidetäänkö visailijoille tai muille tv:n preppauskurssi?

Visailijoille kerrotaan, mitä nauhoituksessa tapahtuu ja miten tv-formaatin mukaan vastataan kysymyksiin. Myös kamerat osoitetaan. Sen kummempaa ohjeistusta he eivät saa.

Koska voittorahat saa?

Esimerkiksi Haluatko Miljonääriksi -kisassa rahapalkinto maksetaan pankkitilille kahden viikon kuluessa esityspäivästä. Palkintoa ei makseta, jos käy ilmi ettei kilpailijalla ollut oikeutta osallistua kisaan tai kilpailija on voittanut epärehellisesti.

Saako ennen visailua ottaa rohkaisuryypyn?

Se ei ole kielletty, mutta ei toivottavaa. Alkoholin käyttöä ei kontrolloida, mutta humaltuneet poistetaan, esimerkiksi Bonuksesta on jouduttu poistamaan humalainen kilpailija. Monissa talk show’ssa, esimerkiksi Hyppönen Enbuske Experiencessa ja Joonas Hytönen Show’ssa, on yleisölle tarjolla viiniäkin. Humalassa ei yleisöksi tosin pääse.

Näytetäänkö yleisölle taputa- tai naura-lappuja, kun on nauramisen aika?

Ei. Yleisö reagoi niin kuin haluaa. Hyppönen Enbuskessa ohjaaja voi joskus antaa merkkejä. Joonas Hytönen Show’ssa yleisön lämmittelee usein imitaattori Jaakko Tamminen.”

Saako esiintyä visailussa salanimellä?

Ruudussa voin olla toisella nimellä. Mutta jos voittaa jotain, on oikea henkilöllisyys paljastettava.

Onko yleisölle tai esiintyjille pukeutumiskoodia?

Ei. Jos yleisö räikeästi mainostaa jotain tuotetta esimerkiksi t-paidassa, siihen voi puuttua. Kilpailijoille annetaan jonkin verran pukeutumisvinkkejä: musta ja valkoinen ovat huonoja värejä televisiossa. Pienikuvioiset vaatteet taas näyttävät tärisevän televisiossa. Uudessa Idols-laulukilpailussa koelauluihin on tarkoitus pukeutua näyttävästi tyyliin: dress to impress.

Saako kavereille kertoa mitä visailussa kävi tai talk show’ssa kävi?

Saa. Julkisesti, siis esimerkiksi lehdissä, ei saa kertoa voittaneensa kisaa, ennen kuin lähetys on tullut ulos.

Lähteet: Broadcasters, Fremantle Entertainment/Terja Salaspuro, Solar Films/Rampe Toivonen

Ulla Konkarinkoski on tietojenkäsittelyn tradenomi ja on töissä Nokialla Information Coordinatorina.
Ulla Konkarinkoski on tietojenkäsittelyn tradenomi ja on töissä Nokialla Information Coordinatorina.
Kaikkien visailujen äiti

Ensin tuli noutajat. Noutajat.net -ohjelmassa kilpailtiin siitä, kuka löytää netistä nopeimmin tietoa. 19-vuotias Ulla Konkarikoski oli melko varma, että tietojenkäsittelyopinnot auttaisivat hänet voittoon ja pääpalkintona oleva iMac tulisi kotiin.

Toisin kävi.

”Voitin noin 470 markkaa. Sillä hinnalla sai kiinteän ISDN-liittymän. Noutajat.net innoitti minua osallistumaan muihinkin visoihin ja niin voittamaan esiintymispelkoni. Sitä paitsi opiskelijalle tietovisapalkinnot olivat mukava tulonlisä.”

Sitten vuoden 1998 Ulla on kiertänyt Greedin (eli 20 000 markkaa rahasto-osuuksina), Haluatko miljonääriksi?, (eli 100 000 markkaa), Heikoimman lenkin, Bonuksen (ei ole tullut vielä ulos), Maailman ympäri ja Giljotiinin (ei ole vielä tullut ulos).

Esiintymisjännitys on mennyt ohi.

Ullan visailusuorituksia on jo videokasetillinen.

”Mieheni nauraa, etten voi osallistua enää yhteenkään kilpailuun, koska videokasetti loppuu.”

Eikä Ulla voi muutenkaan: hän on kilpaillut kaikissa suomalaisissa tällä hetkellä pyörivissä tietovisoissa.

”Olen jäänyt eläkkeelle.”

Ja kuunnelkaa eläkeläisen vinkkejä: ”Visailuista helpoin oli ehdottomasti Haluatko miljonääriksi, kun siinä saa vaihtoehtoja. Vaikein taas oli Heikoin lenkki. Aikaa on niin vähän ja kysymykset hyvin eritasoisia.”

Ulla ei prepannut visoihin itseään mitenkään. Lukiosivistys kuulemma riittää. Ulla kirjoitti eximioita ja magnoja.

”Musiikki ja urheilu ovat heikkoja alueitani. Miljonääri -kisasta tipuin urheilukysymyksessä. Minulta kysyttiin, kuka Matti ei ole voittanut Olympia-mitalia. Vaihtoehdot olivat Nykänen, Pitkänen, Inkinen ja Lähde. Oikea vastaus oli tietysti SIGin laulaja Inkinen.”

Bonus, jossa Ulla esiintyy esitetään 8.4. ja Giljotiini 27.5.

12 kommenttia

kaunistyttö

13.3.2003 22:14

Miksi? Koska olen koukussa Conan O´Brieniin ja taas sen epäsiistin pervojen pervon-näköisen yksinäisen tumputtajan "juontama" ohjelma tuuppaa Conanin tieltään myöhäisemmäksi! Ja siksi että täytyy olla t.o.d.e.l.l.a. finaalissa että osallistuu kyseiseen "kilpaan"......voi yrjö.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Grrrh

15.3.2003 20:28

Heikointa lenkkiä juonta Kirsi Salo, ei Syrjänen. Tyhmä moka, tyhmä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jolie79

24.3.2003 11:25

En nyt muista kuka oli määritellyt seuraavat kolme periaatetta, mutta ne ovat kuitenkin niin totta:

1. Ihmiset haluavat näyttäytyä televisiossa
2. He ovat valmiita tekemään mitä vaan sinne päästyään
3. Loput haluavat katsoa kuinka muut nolaavat itsensä, mitä pahemmin sen hauskempaa

Että näin laadukasta ohjelmatarjontaa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minä itse

12.2.2007 14:16

Mä haluun salkkareihin näyttelee voitteko vastata?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minä itse

12.2.2007 14:16

Mä haluun salkkareihin näyttelee voitteko vastata?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minä itse

12.2.2007 14:16

Mä haluun salkkareihin näyttelee voitteko vastata?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Duudsoni12332165497

12.2.2007 14:17

Mä haluun salkkareihin näyttelee voitteko vastata?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hiirulainen96

23.2.2007 08:40

mää haaluun salattuihin elämiin näyttelemään! vastatkaa jos siellä on paikkoja vapaana lapselle..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RÖLÖLÖÖ

18.4.2007 17:27

no voi hyvä luoja kukaan teistä ei osaa näytellä paskaakaan joten mihinkään vitun pilipali salkkareihin ei teitä oteta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

obed

6.1.2011 18:15

moi minä haluaisin tulla näyttelemään salkkareihin vaikkapa 100 euron palkalle tai vähemmän

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

obed

6.1.2011 18:16

moi minä haluaisin tulla näyttelemään salkkareihin vaikkapa 100 euron palkalle tai vähemmän

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SeppoLaitela

10.7.2016 22:10

Helvetin salkkarit

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi