Herra Ylppö

Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.

Herra Ylppö ei ole käyttänyt koskaan salanimeä biisejä tehdessään. ”En häpeä mitään, mitä olen tehnyt.”
Herra Ylppö ei ole käyttänyt koskaan salanimeä biisejä tehdessään. ”En häpeä mitään, mitä olen tehnyt.”

Ahkerasti keikkailevan rokkarin elämästä ilmestyi alkuvuodesta Teppo Vapauden kirja Herra Ylpön sydän. Ylpön tuorein tekele on Ikuiset-video, jossa esiintyy taiteilija Rakel Liekki.

Kumpi on hienompaa: tehdä kesäkumibiisi vai sanoittaa Vuoden Iskelmä?

"Kesäkumibiisi on lähempänä sydäntäni, se on tehty hyvän asian puolesta. Mutta kyllä mä sen Yön laulunkin tein ihan täydestä sydämestä."

Miten mainosmies nukkuu öisin?

"En ole tehnyt ikinä mainoksia, ainoastaan graafista suunnittelua. Mutta kai se hyvin nukkuu. Ihmiset osaavat lukea mediaa sen verran hyvin."

Vaihdoit nimesi Frankiksi. Joko olet saanut 14 kaveriasi tekemään samoin?

"En ole tehnyt sen eteen mitään. Onhan meillä aikaa. Wallu Valpio lupaa aina vaihtaa nimensä, kun nähdään. Ja aina se jänistää."

Meinaatko soittaa Turun-keikallasi Kauko Röyhkälle ja lähteä ryyppäämään, kuten Loppu-biisissäsi lauletaan?

"Joo! Aina kun olet Turussa, me yritetään nähdä Kaukon kanssa. Mutta aika usein Kaukolla on oma keikka jossain muualla silloin. Ollaan hyviä ystäviä."

Sinusta julkaistiin jo elämänkerta. Mitä kunniaksesi tehdään, kun urasi täyttää 50 vuotta?

"Olet ehkä eka, joka sanoo, että minusta julkaistiin kirja. Kaikki muut ovat sanoneet, että julkaisin sen itse. Olisi kiusallista kirjoittaa kirja itsestään. Tosin kyllä tähän maailmaan kirjoja, levyjä ja äänitteitä mahtuu. Olen aina ajatellut jättäytyväni sivuun 54-vuotiaana. Alan kuvata elokuvia, joita kukaan ei katso, ja kirjoittaa kirjoja, joita kukaan ei lue."

Teuvo Hakkarainen pyysi sinua Facebookissa kaveriksi, mutta et hyväksynyt häntä. Yllätyitkö kutsusta?

"En ollut yllättynyt. En pidä hänen rasistisista lausunnoistaan. Meidän ei pidä hyväksyä väkivaltaa missään tilanteessa. Mulla on tapana vaan lätkiä niitä kutsuja menemään ja hyväksyä niitä. Julkkikset elää aika erilaista elämää jossain Facebookissa kuin muualla. Mulle se on lähinnä paikka tiedottaa bändijutuista."

Aiotko jatkossa kirjoittaa lyriikoita muusta kuin parisuhteista?

"En aio. Kirjoitan lauluja siitä, mikä ravistelee, ja ihmissuhteet yleensä tekee niin. Mua ei kiinnosta vittujakaan, jos käsittelen jonkun kriitikon mielestä liikaa ihmissuhteita teksteissäni. Ainoa todellinen palaute tulee ihmisiltä keikoilla. Viimeksi Inkeroisissa oli myyty 190 ennakkolippua. Silloin mietin, että tää on koskettanut jotakuta."

Kuinka paljon sinulla on naisia?

"En kerro, mutta mainettani on liioiteltu. En ole pelimies."


Herra Ylppö Koomassa, Aurakatu 6, 1.6. 15 e.

Tsekkaa Turun Baarifestareiden muu ohjelma tästä!

1 kommentti

KuuZZZ

5.9.2012 20:04

Huono itsetunto suomen vanhimmalla teinillä, kun pitää pituutta valehdella 10-15 senttiä ylöspäin. Paksupohjaisilla kengillä mitä ylppö poikkeuksetta käyttää, mies saattaa olla 172 cm.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi