Hurjan pojan koti se on rakennettu paikalle ihanalle, Aurajoen rannalle, kalliolle vankalle, vuorelle niin korkealle. Ovet siell’ on raudasta ja ikkunass’ on kalterit ja näköala kaupungille", lauletaan vanhassa laulussa, joka kuullaan myös uudessa Kakola-rockmusikaalissa.
Ajatus vankilasta keskellä kaupunkia tuntuu absurdilta, vaikka Kakolan ovet suljettiin vasta viitisen vuotta sitten. 1800-luvun lopulla rakennettu graniittilinnoitus toimi liki 150 vuoden aikana niin psykiatrisena vankisairaalana kuin sotaväen kasarmina.
Jarno, 33, ehti istua Kakolassa peräti kolme kertaa, viimeksi vuonna 2006. Kahden pikavisiitin lisäksi hän kärsi vankilassa reilun puolentoista vuoden tuomion törkeästä kiristyksen yrityksestä.
Kakola-musikaali vaikuttaa hänestä mielenkiintoiselta.
"Olen yrittänyt puhua vaimolle, että mentäisiin sitä katsomaan. Yrittäjän aika vain on vähän rajallinen."
Vaikka Kakolasta puhutaan usein pahimpana paikkana, jonne vanki voi Suomessa joutua, on Jarnolla vankilasta myös hyvää sanottavaa:
"Vangeilla oli melko vapaat oltavat. Kerrosten välillä pääsi liikkumaan, niin näki vähän muitakin vankeja."
Ei vankilassa olo silti mitään lomailua ollut. Vain noin puolessa selleistä oli sisävessa.
"Siellä ei toiminut mikään. Jos toimihenkilöiltä yritti kysyä jotain asioita, vastausta ei välttämättä saanut koko tuomionsa istumisen aikana. Eikä vankeja todellakaan paapottu, kuten televisiossa. Ylen Kakola-sarja antaa täysin väärän kuvan vartijoista ja johtajista."
Vangit olivat vartijoiden kanssa tekemisissä mahdollisimman vähän. Välit olivat pääosin kireät.
Arki muurien sisäpuolella perustui rutiineihin ja tiukkaan päiväohjelmaan. Herätys seitsemältä, ruokailu, opiskelua tai töitä, ruokailu, töitä, ruokailu ja lukitus jo kolmelta iltapäivällä. Seuraavana päivänä sama uusiksi. Viikonloppuisin herätys oli sentään vasta kahdeksalta. Ulkoilemaan pääsi aina, kun ovet olivat auki.
"Talvella käytiin punttisalilla, ja juhannuksena oli erilaisia urheilulajeja. Kesäisin oli myös iltaulkoilua. Olihan siellä myös kaikenlaisia askartelukerhoja ja soittoryhmiä. Ja makkaranpaistoa."
Kakolassa järjestettiin joka viikko saunailta, jolloin vangit saivat ostaa kanttiinista makkaraa kiukaalla paistettavaksi. Tätä varten oli verstaalla valmistettu teline ja grillipihdit.
Rutiineihin tottui nopeasti, mutta vapauden menettäminen tuntui vaikealta.
"Perheenjäsenten tapaaminen oli vähäistä. Sitä siellä eniten kaipasi."
Legendan mukaan maineikas vanki Jesse Janhonen onnistui valmistamaan Kakolassa kiljua jätesäkissä.
Hän tislasi siitä pontikkaa lampun loisteputken avulla ja toimitti lopputuotteen kavereiden selliin letkulla.
"Kaikki oli Kakolassa mahdollista. Kiljua keiteltiin paljon. Jos oli rahaa, oli myös kamaa."
Vankilaelämästä tulee ensimmäisenä mieleen väkivalta. Tappelut, raiskaukset – jopa murhat – eivät todellisuudessa ole vankilassa niin arkipäiväisiä kuin Hollywood-sarjojen perusteella voisi kuvitella.
"Ei voi sanoa, että väkivalta olisi ollut päivittäistä. Kyllähän sitä paljon oli, ja tilanne saattoi kärjistyä ihan pienestä asiasta. Jotain vääntöä oli ehkä noin neljä kertaa viikossa. Mutta ei siellä tarvinnut pelätä, että joku hakkaisi yhtäkkiä ilman syytä. Sai olla rauhassa."
Jarno on tehnyt vapautumisensa jälkeen täyskäännöksen elämässään. Hänellä on nykyään kaksi pientä lasta.
Mies ei silti peittele menneisyyttään.
"Vaimoni on suhtautunut asiaan hyvin. Vanhempi lapseni tietää vankilataustastani, ja nuoremmalle kerron, kun hän on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen asian. On parempi, että he kuulevat asiasta minulta eivätkä muualta."
Kakola-rockmusikaali Kaupunginteatterin päänäyttämöllä 17.2. alkaen.