Hyvää yötä!

Näin nuori Suomi nukkuu

Ihminen käyttää kolmanneksen elämästään nukkumiseen. Sängyssä kulutetaan aikaa myös lukemiseen, loikoilemiseen, rakastelemiseen jne. Ei ole yhdentekevää, miten makuuhuoneessasi makaat.

"Makuuhuoneen tulee olla viileä, riittävän kostea, pölytön, meluton ja pimennettävissä. Paras tyyny on hartian paksuinen. Sängyksi suosittelen modernia vaahtomuovipatjaa, jossa on itse asiassa miljoonia tai jopa miljardeja jousia", unitutkija Markku Partinen luettelee.

Lisäksi hän muistuttaa, etteivät televisiot, tietokoneet tai muut vempaimet kuulu makuuhuoneeseen.

"Paikka on rauhoitettava nukkumiselle, ja makuuhuoneen huonekalujen ja taulujen tulee olla viihtyisiä ja rauhoittavan värisiä", Partinen korostaa.

Jos sisustuslehtiä on uskominen, makuuhuoneen kalun kuuluu olla retrohenkinen.

"Erityisesti tekstiilien väreissä ja materiaaleissa palataan 60- ja 70-luvuille, mutta myös koristeellista itämaisuutta tummine puineen sekä romanttisia katosvuoteita verhoineen ja helminauhoineen näkee. Fakta on kuitenkin, että klassinen, selkeä peruslinja säilyy aina", kertoo sisutussuunnittelija SI Anu Telivuo.

Myyntineuvottelija Henrik, 25 vuotta

1. Vanha vesisänky:
"Hölskynnän ja mölskynnän vuoksi hankittu tavalliset joustinpatjat. Ainut huono puoli on, kun kaksi ihmistä nukkuu sängyssä, patjojen väliin muodostuva aukko. Keskellä yötä toinen joutuu huutamaan kolosta apua."

2. T. Edmanin taulu:
"Kesällä saamani valmistumislahja äitini 81-vuotiaalta tädiltä."

3. Pupu:
"Äiti osti tämän pari vuotta sitten Virosta lohdutukseksi, kun erosin tyttöystävästäni."

4. "Kaksitoista askelta menestykseen" -postikortti:
"Ensimmäinen kohta on tärkein: Valitse puolisoksesi oikea ihminen. Tämä päätös näyttelee 90 % onnellisuudestasi tai onnettomuudestasi."

5. Homer Simpson -herätyskello:
"Luulin, että tämän avulla olisi helpompi herätä aamuisin, mutta ei auttanut."

Teknologiakonsultti Miikka, 27 vuotta
Myyntiedustaja Pauliina, 29 vuotta

1. Iskun kautta tilattu tanskalainen innovation Design -sänky, liki 2 000 euroa:
"Huippuhyvä, kova patja, minimalistinen ja japanilaistyylinen. Ei mitään ylimääräistä."

2. Pehmolelutiikerit:
Pauliina: "Iso tiikeri on mun kaveri, kun Miikka on työmatkoilla."

3. Miikan vanhemmilta joululahjaksi saadut valkoiset, yksinkertaiset ja satiinipintaiset lakanat:
"Koska Suomesta ei saa Cerrutin lakanoita, nämä saavat kelvata."

4. Pauliinan aikaisempaan kotiinsa ostama jalkalamppu:
Miikka: "Mitä, onko se Ikeasta? Äkkiä pois!"

6. Stockmannin kautta tilattu ruotsalaisen Balton Designin metallihylly:
"Pystyy kätevästi laajentamaan joka suuntaan erilaisin tavoin."

7. Sivuverhot:
"Ei ole, eikä tule!"

Estetiikan opiskelija Karoliina, 22 vuotta

1. Äidin Tampereen Sotkasta ostama sänky:
"Tämä on sopivan kokoinen kahdellekin, liika tila saattaisi vain ahdistaa."

2. Indiskan alennusmyynnistä 50 eurolla ostettu päiväpeitto:
"Ihana väri!"

3. Tehotyttö-pehmolelu:
"Toissa vuoden syntymäpäivälahja poikaystävältäni. Tehotytöistä temperamenttisin."

4. Nalle, jolla on mahassa tasku uniliinan säilytystä varten:
"Kaikkein paras ja vanhin kaverini!"

5. Tanssiin liittyvän proseminaarityön kirjallisuutta:
"Lainasin Teakin kirjastosta kaikki, mikä vähänkin liittyy aiheeseen."

6. Unisieppari, pohjoisamerikkalaisten intiaanien taikakalu, joka varastoi itseensä hyviä unia ja estää pahojen unien läpipääsyn:
"Olen välttynyt kamalilta painajaisilta. Tämä saattaa siis oikeasti toimia."

Filosofian opiskelija Eetu, 22 vuotta
Yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Riie, 22 vuotta

1. Eetun vanhempien pojalleen ostama sänky:
"Tarpeeksi leveä, mutta valitettavasti liian pehmeä. Runkopatja on kyllä ihme keksintö!"

2. Riian lapsuuden aikainen My Little Pony -pussilakana:
"Tämä on hirveän rakas, ja äiti laittoi sen mukaani muuttaessani kotoa."

3. Neljä vuotta sitten ostetut unikkoverhot:
"Kun aurinko paistaa, huone tulee ihanan vihreäksi."

4. Pöytälamppu:
"Omin käsin raahattu Ikeasta."

5. Jääkaappi:
"Kätevää, että krapulassa avunsaantiin riittää raahautuminen sängyn toiseen päähän."

6. Kavereiden Pariisista tuoma pehmokoira:
"Onneksi kaverimme pelastivat Hermannin roskikseen joutumiselta."

Syvä uni

Sisustussuunnittelija Anu Telivuo suosittelee syvää unta kaipaaville Bodyform-tuotteita.

Sänky: Bodyform -patjojen koostumus on loistava: kierrejousitus on selälle ehdottomasti paras ja materiaali on pestävää. Päälliskankaan voi irrottaa ja pestä 60 asteessa.

Peitto: Mikrokuitupeitteen materiaali tunnistaa vartalon lämpötilan ja muokkautuu tämän mukaan. Lisäksi pesu 95 asteessa mahdollistaa täydellisen puhdistamisen.

Tyyny: Astrotyyny muotoutuu kehon lämmön vaikutuksesta juuri oikeanlaiseksi.

Lakanat: Harjatusta puuvillasta ja silkistä valmistetut lakanat ovat erittäin miellyttävät iholle.

Erityistuote: Myrkytön premisuihke ja huuhteluaine karkottavat pölypunkit täydellisesti pois.

15 kommenttia

KaLua

23.10.2003 15:36

Miikka mikäs siinä jos kaiken pitää olla desingiä vai onko IKEA kammo ideologinen kannanotto.

Itse en kyllä panostaisi sängystä 1000€ enenpää. samase miltä se näyttää kunhan siihen saa käsiraudat kiinni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Seppalaman

24.10.2003 02:07

Vaikkei Suomesta ehkä saakaan Cerrutin lakanoita
löytyy meiltä kotitekoisia idiootteja jotka maksavat 2000 egee sängystä jossa omin sanoin ei ole mitään ylimääräistä, minimalistinen.
Hui hai ja paluu arkeen. Die yuppie scum die die,,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mies40v

24.10.2003 08:00

Hmmm...hienot on tittelit joillakin, Teknologiakonsultti =) Mitähän tuo tarkoittaa käytännössä, jonkun pienen firman itselle räätälöity "titteli". Ei ole kuin 2 vuotta siitä kun kuuli noita hurjia titteleitä jokapuolella, luulin tuon menneen jo ohi. Ei millään pahalla, mutta en millään usko 27v:aan, luultavasti vastavalmistuneen, olevan oikean konsultin tasoa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

startin

24.10.2003 08:57

Mulla on kans tollane innovation sänky. Ostin sen siks et mä tarviin hyvät unet joka yö, ja sen on paras ostos mitä oon tehny. Telkkakin on säälittävät 22" eikä oo dvd:tä tms haitekkii, mut mielummin taalat tosiaan tohon sänkyyn. Noi it-alan nimekkeet on kyl tosi naurettavia, brand manager, etc...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

GunillaL

24.10.2003 14:32

He he, niin siis jos titteleillä aletaan pelleillä niin mä olen...yhdistetty web designer (päivitän firman sivuja sillon tällön), teleconsultant (vastaan silloin tällöin puhelimeen ja neuvon kelle heidän pitää soittaa jotta asia selviää), graphic designer (skannailen kuvia, tulostan ja otan kopioita) ja keittiövastaava (ostan kahvit). On tämä maailma nykyään hieno!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

somebody00

24.10.2003 22:49

Mies: "Mitä, onko se Ikeasta? Äkkiä pois!"
Lukija: "Mitä, onko se it-konsultti? Äkkiä pois!"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wwwwww

25.10.2003 12:57

Ainakin Vepsäläisen webbisivuilla noi Innovationin sängyt maksaa about 1000€, joten olisikos kannattanut sieltä hakea, eikä oikein erikseen Tanskasta tilata...? :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Koenig

26.10.2003 15:16

Jaaha ja mä kun olen aina luullut, että futon-patjat olisivat parhaita? Ei ole ainakaan mitään "rakoja" välillä ja patja on tarpeeksi kova, ettei tule selkäkipuja...

Omasta futon-designer-sängystäni maksoin 1500 euron normihinnan sijasta ebay-nettihuutokaupassa sopivat 100 euroa :)

Ikea-kamat ovat kyllä välillä huonolaatuisia, mutta tuskin olisi konsultillamme ollut varaa sisustaa muuta kuin se perus 30 neliön koppi Helsingissä. Niin ja minimalistisuus on myös käytännöllinen ratkaisu silloin, kun ei ole varaa ostaa paljoa laatukamaa ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Plastis

29.10.2003 15:59

Joopa joo, kaikilla tyylinsä mutta voi itku noita "Voi ei, onks se Ikeasta"-juttuja. Kelpas kuitenkin hyvin siihen asti silmiä särkemättä:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anssik

30.10.2003 18:19

toisille on hyvin paljon tärkeämpää päästä kehumaan tavaran hinnalla ja design merkillä, kuin käytännöllisyydellä ja hinta/laatusuhteella.

Tuon hienon metallisen design sängyn hinnaksi muodostuu metallipajalla, noin 100-150e töineen.
Kun kunnollisella ikean puusängyllä, hintaa tehtaalla ehkä 100e (puu ei ole ilmaista) ja ikeassa 300% enemmän, siinä on sopiva kate. Ja loppukäyttäjän hintakin kohdallaan laatuun ja mukavuuteen nähden.

huonekalukauppias A-K

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NaNu28

3.11.2003 21:10

Siis voi järkytys, kertokaa minulle juntille, että miksi ihmeessä noiden trendipellejen sängyn alla on matto? Se jäi vaivaamaan aivan älyttömästi. En ymmärrä sen tarkoitusta...Todella epäkäytännöllinen ratkaisu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tarkkanenu

4.11.2003 17:45

Kun tuossa kummasteltiin mattoa sängyn alla, tuli heti ensimmäisenä mieleen, että kyseessä on joko melunestopehmuste(ikävä ääni kun metalli(?)jalka hinkkaa parkettia jostain syystä...) tai kaverukset ovat muuttamassa pois jossain vaiheessa ja haluavat minimoida asunnon kulutuksen, jolloin lattiaan ei tule naarmuja. Tietenkin syy voi olla myös puhtaasti esteettinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

spudge

6.11.2003 14:56

No niin... Sängyn alla on matto. Ja Ikea on yök. Tuttua huttua, mutta kelatkaa sitä kuinka monta vastaavaa "design-kotia" varmaan HALUSI juttuun pätemään kalliilla kalusteillaan!
Keski-ikäiset perheenäidit yms sisustaa kotiliesi kourassa, ehkä jopa pilke silmäkulmassa - IT-urhot tekee samaa p**ka jäykkänä muoto-lehden kanssa ja luulee olevansa trendikkäitä.
Ammatillinen (arkkitehdin) mielipide lapsukaiset: Sisustakaa kotinne itsellenne ja asukaa mukavasti - se olisi nyt muodissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Krisse

7.11.2003 16:44

Spudge: sitä omanmaun sisustamista ainakin itse teen, aina. Kyllä siinä kämpässä missä lojuu niin pitää myös viihtyä ja nauttia olostaan.
Koti kun sen sisustaa, se on oma maailma, se oma juttu.

Itse olen sisustamisessa suuntautunut hippimäisyyteen, värikkäitä ja kuviollisia lakanoita seinillä, 70-luvulta peräisin olevat isoäidin siniset verhot (jonkun mielestä aivan törkeet). Puu on mukava materiaali ja sitä mielestäni pitää olla paljon. Myös kaikki kangasmateriaalit on pop. Värien tulee olla tummia, haluan peittää kaikki valkoset pinnat. Ja lopuksi, yksinkertaisuus on kaunista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sisustus

5.5.2004 17:26

moi, olen asunut neljä kuukautta muijakaverini kansssa samassa asunnossa ja meillä on muuten mukavan pirteä sisustus lukuun ottamatta vielä muutamia nurkissa pyöriviä muuttolaatikoita.

Lisäksi erityisesti kesäisin nukun paljas iho peittoa vasten, koska yövaatteissa nukkuminen ei ole kivaa silkkilakanoiden välissä.

Hyvää tulevaa kesää 2004 kaikille

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi