Jos sinulla olisi kolmas peukalo, mitä tekisit sillä?

Suunnittelija kehitti projektin, joka haastaa perinteisen käsityksen proteeseista.

Lontoossa asuva uusiseelantilaissuunnittelija Dani Clode päätti ryhtyä ajattelemaan proteesisuunnittelua uusiksi ja loi innovatiivisen peukaloproteesin.

"Sanan 'proteesi' alkuperä merkitsee lisäämistä. Ei korjaamista, vaan jatkamista. Kolmas peukalo sai alkunsa tästä alkuperästä. Se tutkii lisättyä ihmisyyttä ja pyrkii korostamaan proteesien merkitystä kehonjatkeina", Clode selittää peukaloprojektiaan nettisivuillaan. 

Suunnittelijan tarkoitus on herättää keskustelua ihmisen kyvykkyydestä ja sen rajoista. Clode haluaa haastaa myös ajatuksen siitä, että proteeseja tehtäisiin vain sellaisille henkilöille, joilta puuttuu jokin ruumiinosa. Kolmas peukalo on suunniteltu kenelle tahansa, joka haluaa jatkaa niinkutsuttua fyysistä kyvykkyyttään – oli hänellä kaksi peukaloa jo omasta takaa tai ei. 

Kolmatta peukaloa voi ohjata jalkapohjassa olevilla sensoreilla. Jalkaohjaus hyödyntää jalan ja käden vahvaa yhteistyötä, jota ihminen jo tekee monissa aktiviteeteissa: auton ajaminen, pianon soittaminen tai ompelukoneen käyttö. Proteesin avulla käteen saa ylimääräisen sormen, joka voi auttaa vaikkapa kitaran tai pianonsoitossa, esineiden kantamisessa tai ihan missä hyvänsä. Tosin peukalo on Cloden taidekoulun lopputyö, eikä se ole tuotannossa (ainakaan vielä).

"Kolmas peukalo pyrkii haastamaan perinteisen käsityksen proteeseista. Näen, että kehon laajentaminen voi kehittyä tulevaisuudessa samaan suuntaan kuin silmälasit tai plastiikkakirurgia. Se ei ole lääketieteellinen laite, vaan positiivisen kehonkuvan ilmaisu", Clode kirjoittaa. 

Lue lisää Dani Cloden nettisivuilta

Mitä sinä tekisit kolmannella peukalolla?

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi