Julkkischeerleaderit Valko-Venäjän lätkäkisoja vastaan

Krista Kososta, Rakel Liekkiä, Armi Toivasta ja kumppaneita ei kiinnosta kannustaa Lukashenkon kisoja.

Rakel Liekki on yksi viehättävistä boikotoijista.
Rakel Liekki on yksi viehättävistä boikotoijista.

Valko-Venäjälle myönnettiin kevyillä perusteilla jääkiekon MM-kisat vuodelle 2014. Aleksandr Lukashenkon hallitsemassa diktatuurissa järjestettävät kisat herättivät ansaitun huomion. Kriitikkojen mukaan Lukashenkolle ei tulisi antaa kisojen yhteydessä mahdollisuutta näyttäytyä demokraattisen maan demokraattisena johtajana.

Perjantaina No To Minsk -järjestö luovutti Kansainvälisen jääkiekkoliiton edustajalle vetoomuksen kisojen siirtämiseksi. Siinä on yli 30 000 allekirjoitusta. Se ei vielä riitä, sillä aamulla jääkiekkoliiton pääsihteeri René Fasel vahvisti, ettei liitto ole vaihtamassa isäntämaata. Faselin mukaan urheilua ja politiikkaa ei tulisi sotkea keskenään. Sotkussa kuitenkin ovat ja pahemman kerran. Apulaispääsihteeri ottaa vetoomusta vastaan ja vakuuttelee, että aktivistien mielipiteet otetaan huomioon samalla kun pääsihteeri vakuuttaa toisaalla, ettei kisoja taatusti siirretä.

No To Minsk -järjestön videossa Krista Kosonen, Rakel Liekki, Armi Toivanen, Elena Leeve muiden muassa osoittivat ensin himokkuutensa menneille ja käynnissä oleville lätkän MM-kisoille. Ajatus Valko-Venäjän kisoista ei kuitenkaan miellyttänyt naisia: yhtä oksetti, toinen vihastui ja kolmas näytti pelokkaalta. Selvä peli, nämä starat eivät diggaa Lukashenkon meiningistä.

Järjestö myös osoitti mieltään Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteen puolesta perjantaina Kiasman edustalla. Kampanjan lanseerauksen ajankohta on tarkkaan harkittu, sillä suomalainen kiinnostus jääkiekkoon on tapissaan juuri nyt.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi