Jussi Parviainen löytää ensirakkauden yhä uudelleen

Parviainen suunnittelee menevänsä seuraavassa leffassaan kauneusleikkaukseen kelvatakseen 19-vuotiaalle Saanalleen.

Parviainen omaksuu Yksinteoin 2 -elokuvassa vaalean perusmiehen ja pitkäpartaisen
Parviainen omaksuu Yksinteoin 2 -elokuvassa vaalean perusmiehen ja pitkäpartaisen "mustan minän" roolit.

Jussi Parviaisen taide on tasapainottelua hulluuden ja sankaruuden rajoilla. Rakkautta & Anarkiaa -leffafestareilla sunnuntaina ensi-iltansa saaneessa Yksinteoin 2 -elokuvassa mies purkaa avioerotraumojaan samoin kuin 1990 ilmestyneessä ykkösosassa. Tällä kertaa on kyse Satu Paurin (ent. Parviainen, vielä entisempi Ruotsalainen) jättämistä jäljistä.

Blogeissaan Parviainen elää hetkessä ja katsoo tulevaan. Rakkaus vie miestä kuin metrin halkoa ja tällä kertaa kohteena on elokuussa alttarille kannettu 19-vuotias Saana. Julkisuus kiehtoo selvästi molempia, sillä avioelon ensi askelia reflektoidaan ahkerasti molempien blogeissa.

Jussi avaa blogissaan julkisen avioelämän mekanismeja:

”Blogeissa ja Facebookissa hän eroaa minusta yhtenään, mutta keskusteluissamme puhumme rakkaudesta ja siitä ettemme eroa koskaan”, kaikuvat luottavaisen ja rakkauteensa hukkuneen Parviaisen sanat (lauantaina 17.9.).

Saanan lifestyle-blogikin (perjantaina 16.9.) nostaa avioasiat esiin ruokavalion pohdinnan lomassa:

”Makoillaan Jussin kanssa sängylläni. Meillä on ollut pieniä alkukinoja, joita me ei olla haluttu peitellä. Ja miksi turhaan peittelemäänkään? Se rohkaisee muitakin kinaamaan avoimesti, patoaminen ei ole hyvästä.”

Parviaisen blogilogiikalla Saanan rakastaminen on maailman helpoin tehtävä, koska se perustuu siihen, että Saanakin rakastaa. Maestron ajatusten mukaan kyse on ensirakkaudesta:

”Saana on minulle neitsyt. Turha kenenkään tulla väittämään muuta, sillä meidän rakkautemme on meille molemmille ensimmäinen kerta nyt”, Jussi kirjoittaa.

Jos Jussi Parviaiselle elokuva on keino käydä läpi omia erojaan, käyttää Saana blogiaan entisen parisuhteensa purkamiseen. Eräässä kirjoituksessa hän puhuu loukusta, jossa riideltiin jatkuvasti.

Kommenttiketjusta käy kuitenkin ilmi, että aiemmin samalla paikalla ollut kirjoitus oli käsitellyt Jussin tekemää kiristystä, eikä suinkaan ex-avomiehen tekemisiä. Ilmeisesti alkuperäinen kirjoitus oli poistettu Jussin vaatimuksesta.

Koko mediasirkuksesta on vaikea sanoa, kuinka iso osa on tarkkaan ennalta pohdittua näytelmää ja kuinka paljon kahden itseään esiin tuovan ihmisen aitoa sekoilua tunteidensa kanssa. Draamaa riittää, joten ehkä taustoista ja totuudesta ei tarvitse välittää. Hyppää vain kyytiin ja seuraa tarinaa(, jos se kiinnostaa pätkän vertaa).

Miten tarina sitten jatkuu? Ainakin se jatkuu julkisuudessa, sillä Saana on ilmoittanut pariskunnan esiintyvän syksyn aikana suorassa televisiolähetyksessä.

Jussi Parviaisen suunnitelmissa on uusi elokuva, Kelpaanko teille, jossa mies metsästäisi Saana-rakastaan ympäri Euroopan. Jussi kuvailee elokuvaa nuoren ja kauniin naisen tavoittelemiseksi:

”Minulla on maailman kaunein nainen, ihana Saana, jolla on ihana urheilijan vartalo. Siinä kauniit ja terhakat rinnat ja Napoleonin sanoin Josephinesta; maailman paras "Se".”

55-vuotias Jussi Parviainen ymmärtää ikänsä tuomat hidasteet nuorikkonsa tavoittelussa. Niinpä hän aikoo Kelpaanko teille -elokuvassa mennä kauneusleikkaukseen.

”"Marsupussit" suupielien alta lähtevät ja silmäluomet avautuvat taas. Katseeni on kuin miekan pisto, kun tuijotan Saanaa sänkykamarin hämärässä, sillä parahultaisella hetkellä kun annan miehuuteni nesteen hänen sisäänsä”, taiteilija maalailee blogissaan.

Jussin ja Saanan suhteen aitoudesta voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä, kun tietää, miten pariskunta aikoinaan tapasi.

”Rakkaus roihahti, kun Saana tuli Kelpaanko teille -elokuvan koekuvauksiin”, Jussi kertoi Seiskalle heinäkuun lopussa.

4 kommenttia

eiprkele

19.9.2011 15:54

"”"Marsupussit" suupielien alta lähtevät ja silmäluomet avautuvat taas. Katseeni on kuin miekan pisto, kun tuijotan Saanaa sänkykamarin hämärässä, sillä parahultaisella hetkellä kun annan miehuuteni nesteen hänen sisäänsä”, taiteilija maalailee blogissaan."

Okei, olen itse 36-vuotias puuma, mutta tuon ylläolevan kuvauksen lukiessani tuli niin vahva mielikuva, että piti heittää vielä jäljellä oleva banaaninpuolikas roskiin. Pitikin syödä ja lukea yhtäaikaa...Yäks.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jepppis

20.9.2011 01:25

Mies on taparikollinen noin niin kuin muun muassa. Ja sitä pitäisi kunnioittaa? Miksi? VMP sanon minä. Molemmat suljetulle ja ovi pysyvästi kiinni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aaaarghh

22.9.2011 13:51

..."kun annan miehuuteni nesteen hänen sisäänsä....KUVOTTOVAMPAA mielisairasta ällöukkoa saa etsiä!!! Ole nyt hyvä irstailija hiljaa makuhuonepuuhista. Ketään ei kiinnosta! YÄK!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poly91

1.10.2011 15:45

.."kun annan miehuuteni nesteen hänen sisäänsä"... HYI! Vanha setä on kuvottava. Millä saan tän mielikuvan pois mun päästä? ARGHHHHHHH

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi