Jutta Urpilainen

Punahilkka

Pitäisikö poliitikkojen boikotoida Pekingin olympialaisia? Koska viimeksi lauloit Kansainvälisen? Mikä valtio on Suomen suurin ulkopoliittinen uhka? Lyötkö satasen vetoa, ettei sinusta tule SDP:n uutta puheenjohtajaa? Demarien Jutta Urpilainen politiikantoimittajamme Ari Peltosen tentissä.

SDP:n puheenjohtajavaalien alla on ennakkosuosikiksi noussut täysin yllättäen 32-vuotias luokanopettaja Kokkolasta. Juttelen Jutta Urpilaisen päivää seuraamassa olleen Keskipohjanmaa-lehden toimittajan kanssa ja hän myöntää, ettei Urpilaista tunneta valtakunnallisesti, eikä hänen tekemisistä voi repiä räväköitä otsikoita. Eduskunnan sivistysvaliokunnassa Urpilaisen kanssa mukana oleva Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkikin toteaa, ettei Juttaa voi sanoa erityisen räiskyväksi.

“Erittäin mukava ja toimelias hän kyllä on.”

Jospa Jutalla olisi ollut edes hurja nuoruus? Soitetaanpa hänen lukiotoverilleen.

“Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa koko ihmisestä”, Urpilaisen rinnakkaisluokalla ollut tyttö kertoo.

Tämäpä hämmentävää. Mikä Urpilaista vaivaa? City päätti yrittää kaivaa särmää demarien puheenjohtajaehdokkaasta.

Terve Jutta. Paavo Lipponen on sanonut, että SDP:n seuraavan puheenjohtajan tulisi olla nuori nainen. Paavohan vaihtoi yksityiselämässäkin nuoreen muijaan, luuletko sen vaikuttaneen suositukseen?

“Hah hah. Tuskin se vaikuttaa puoluekokousedustajien päätökseen.”

Mitäs jos olisit viiskymppinen nainen puoluejohtajana ja vaihtaisit 20 vuotta nuorempaan mieheen. Menisikö se nikottelematta läpi?

“Hyvä kysymys. Luulen, ettei naisille sellaista sallittaisi. Yhteiskunta on tässä vielä konservatiivinen.”

Mitä mieltä olisit siitä, että ilmastonmuutosta torjuttaisiin laittamalla Suomessa yhdelle sukupolvelle yhden lapsen katto?

“Kannustan ihmisiä tekemään lapsia, niin pystymme huolehtimaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.”

Sitten pitää tehdä taas lisää lapsia huolehtimaan heistä ja sitten lisää lapsia huolehtimaan heistä. Jos skippaisimme yhden sukupolven pienemmällä lapsimäärällä, olisimme 20 vuotta kusessa, mutta sen jälkeen olisi puolet kestävämpi tulevaisuus.

“En oikein usko tuohon, näen elämän jatkumisen aika positiivisena.”

Siihenhän minäkin tähtään, että täällä olisi elämisen edellytyksiä. Nykyisellä porukalla ja kulutuksella sitä ei kovin pitkään ole!

“Siitä olen samaa mieltä, että tulevaisuudesta pitää kantaa huolta. Esimerkiksi kasvissyönti on ekologisesti kestävämpää kuin lihan syönti. Olisi hyvä, jos elintarvikkeisiin merkittäisiin ekologinen jalanjälki.”

Hyvä idea. Miksi muuten nimität vuoden 1918 tapahtumia?

“Sisällissota tai kansalaissota.”

Entinen puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglundkin on myöntänyt, että Mannerheim olisi nykypäivänä joutunut Haagin kansainväliseen oikeuteen, koska oli joukkojen komentajana vastuussa heidän teoistaan.

“En mä lähde... Ylipäätään tämä historian läpikäyminen...”

Kyllä sitä ollaan tuomitsemassa Balkanin sotien johtajia, mutta kun on omasta pesästä kyse, niin aletaan hyssyttelemään!

“Se on eri juttu kun siitä on niin lyhyt aika...”

Eli 90 vuotta sitten sai rääkätä ihmisiä, mutta...

“Ei ei, haluaisin enemmän katsoa tulevaisuuteen.”

Tulevaisuudesta puheen ollen: pitäisikö Bush laittaa oikeuteen?

“En mä olisi suoralta kädeltä laittamassa.”

Eli saa hyökätä väärin perustein vieraaseen maahan?

“En allekirjoita kaikkia hänen tekemisiään, mutta en mä silti olisi häntä oikeuteen laittamassa.”

Bush teki saman kuin Neuvostoliitto talvisodassa, eli aloitti ennaltaehkäisevän sodan tekaistun uhan perusteella. Ilmeisesti sekin oli ihan jees?

“Mä sanoin jo, että katson mieluummin eteenpäin kuin historiaan!”

Olemme varmasti samaa mieltä, että Saddam kätyreineen jouti oikeuteen, mutta eikö sinne joutaisi myös ne amerikkalaiset – ex-puolustusministeri Rumsfeld ensimmäisenä –, jotka tukivat diktaattoria pahimpien hirmutekojensa aikana?

“Mä en osaa tuohon ottaa kantaa.”

Mikset? Luulisi osaavan ottaa kantaa, jos aikoo SDP:n puheenjohtajaksi!

“Luuletko sinä, että SDP:n puheenjohtajalta löytyy vastaus maailman jokaiseen yksityiskohtaan?”

Eli sinulla on eri lait irakilaisille kuin amerikkalaisille! Et uskalla suututtaa jenkkejä.

“En usko, että se on uskalluksesta kiinni. Ei nyt vain ole tarpeeksi asiantuntemusta.”

Hyvänen aika sun kanssasi. Sinusta voi tulla ihan hyvä puheenjohtaja. Onko Suomen kolme suurinta ulkopoliittista haastetta Venäjä, Venäjä ja Venäjä?

“No ei ole.”

Mikä valtio on Suomen suurin ulkopoliittinen haaste?

“Ei voi nimetä mitään yksittäistä maata.”

Eikö Venäjä muka ole suurempi uhka kuin Viro?

“En mä halua lähteä määrittelemään tuollaista.”

No kysytään joku helppo. Minkä nimiset vaalit ovat seuraavaksi?

“Kunnallisvaalit.”

Eihän ole. Ne ovat kuntavaalit. Olet yhtä pihalla kuin Matti Vanhanen. Sekin puhuu jatkuvasti kunnallisvaaleista.

“Onko se sen virallinen nimi? Ootko tarkistanut sen?”

Joo. Siitäs sait. Pitäisikö poliitikkojen boikotoida olympialaisten avajaisia?

“Mielestäni Matti Vanhanen löi kantansa liian aikaisin lukkoon. Tilannetta on seurattava ja tehtävä päätös myöhemmin. Boikotti on todellinen vaihtoehto.”

Koska viimeksi lauloit Kansainvälisen?

“Vappuna. Laulan työväenlauluja aika usein.”

Oletko sosialisti?

“Kyllä minä varmaan jonkin sortin sosialisti olen.”

Olisiko perintövero poistunut, jos olisit ollut demareiden puheenjohtaja?

“Vaikea sanoa. Se oli tällainen keskustalaisten juoni, jossa perintövero saatiin pois osana tulopoliittista kokonaisratkaisua.”

Kepu vei demareita kuin pässiä narussa?

“Valitettavasti ne onnistuivat nyt tässä asiassa.”

Onko oikein, että yrityksien on pakko maksaa veroa kirkolle?

“Kirkolla on yhteiskunnallisia tehtäviä, kuten esimerkiksi hautauksen...”

Hoitakoot jotkut hautausfirmat tuollaiset asiat, ettei ateistien ja muslimien ole pakko tukea kristillistä tahoa!

“Sullahan on vahvoja mielipiteitä. Herää kysymys, kumman meistä pitäisi olla mukana politiikassa.”

Siis SÄ sanoit tuon! Pitääkö minun olla puolueen jäsen?

“Kuntavaaleissa ei, puheenjohtajavaaleissa kyllä.”

On paljon tyyppejä, jotka voisivat äänestää jotain ehdokasta, mutta puolue tökkii. Olisiko hyvä, että haluttaessa voisi äänestää pelkästään henkilöä ilman, että puolue hyötyy siitä?

“En minä tuota ajatusta osta. Tämä nykyinen järjestelmä, jossa äänestetään ehdokkaan lisäksi myös jotain suurempaa liikettä, on hyvä. SDP:n puheenjohtajana... ei kun siis, jos minusta tulee puheenjohtaja...”

Hah, freudilainen lipsahdus! Vaalirahoitusskandaalista puheen ollen. Mitä mieltä olet siitä, että valitut edustajat eivät saisi käyttää rahaa kampanjointiin ollenkaan, tai kuluille laitettaisiin katto. Luulisi, että heidän tekonsa puhuvat puolestaan.

“Jotkut istuvat edustajat ovat laittaneet satatuhattakin kampanjaan, niin kyllä se silloin menee överiksi. Kyllä tuollainen laittaa ehdokkaat aika eriarvoiseen asemaan.”

Demareillahan on maine holhoajina ja sosiaalitanttoina, jotka huolehtii ihmiset kuoliaaksi.

“Musta se aika väärä käsitys, mutta kyllä meidän perusarvo on, ettei ihminen voi tuijottaa vain omaa napaansa, vaan täytyy pitää huolta muistakin.”

Jos haluan elää epäterveellisesti, niin helvettiäkö se teille kuuluu! Omapahan on asiani.

“Kuka sinua estää elämästä epäterveellisesti, se on sinun valintasi!”

Mutta te teette sen mahdollisimman hankalaksi ja kalliiksi!

“Heh, tuohon on hankala ottaa kantaa. Yksi sosiaalidemokratian perusteista on vapaus ja mahdollisuus tehdä omia valintoja.”

Löin viime eduskuntavaalien alla Eero Heinäluoman kanssa satasen vetoa, ettei hänestä tulisi seuraavaa pääministeriä ja Eero maksoi kiltisti rahat...

“Maksoi vai!? Oho!”

Joten lyötkö sata euroa sen puolesta vetoa, että sinusta tulee SDP:n uusi puheenjohtaja?

“Totta kai.”

Eikö olisi sosiaalidemokraattisempaa, että sinä maksaisit kolme kertaa enemmän kuin minä, koska sulla on sen verran isommat tulot?

“Kyllä minä olen niin demari, että voin lähteä tuohon.”

Maksanko satasen ja sä kolme sataa euroa, vai sä satasen ja mä 30 euroa?

“Koska toivon voittavani ja ajattelen sun parasta, niin maksa sä vaan kolme kymppiä.”

Puheenjohtajavaalit SDP:n puoluekokouksessa Hämeenlinnassa 5.–7.6.

File: Jutta Urpilainen

  • Ikä: 32
  • Paino: 68 kg
  • Siviilisääty: Naimisissa
  • Tuoksu: Calvin Klein Eternity
  • Auto: Punainen Ford Focus
  • Palkka: 6 000 e/kk

Jaa/ei/poissa

Paljastamme Jutta Urpilaisen yhteiskunnallisen vakaumuksen

  • Pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistettävä JAA
  • Väkevien alkoholien mainonta sallittava EI
  • Perintövero poistettava EI
  • Turkistarhaus kiellettävä EI
  • Skientologialle annettava uskonnon asema EI
  • Alkoholiveroa korotettava JAA
  • Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta) POISSA
  • Nuuskan myynti sallittava EI
  • Kirjojen alv:tä laskettava POISSA
  • Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava EI
  • Kaupunkijoukkoliikenne ilmaiseksi JAA
  • Televisiolupamaksu poistettava EI

23 kommenttia

sill1

6.6.2008 14:28

Ari on kolmekymppiä velkaa. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jkbfre

6.6.2008 14:51

Normaalisti tykkään ihan peltosen jutuista, mutta tämä ei jotenkin kolahtanut. Lieneekö suojeluhalu taustalla. Vanhaa konkaripoliitikkoa saa kiusata mutta ei nuorta naista?'

Pikkuisen meni tikulla kaiveluksi kuitenkin. Olisi mukava kuulla poliitikko-peltosen kannanotot samoihin kysmyksiin. Ehkei maailma olekaan ihan niin mustavalkoinen.

Miksi poliitikot muuten antaa haastatteluja City -lehdelle.

Taiveahon kimppuun seuraavaksi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asdfdfs

6.6.2008 15:01

Ne on oikeasti kunnallisvaalit. Katsokaa www.vaalit.fi tai www.finlex.fi -> vaalilaki.

1 §
Lain soveltamisala

Tässä laissa säädetään sen lisäksi, mitä perustuslaissa ja kuntalaissa (365/1995) vaaleista säädetään, miten toimitetaan:
--
3) kunnallisvaalit; --

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

just...

6.6.2008 15:58

Peltosen maalailu ja jossitelu oli aivan tyhjänpäiväistä ja mitään sanomatonta. Häneltä meni oikeasti hyvä tilaisuus saada Jutasta oikeaa tietoa noiden asennekysymysten sijaan. Tökerö yritelmä Peltoselta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Peltonen

6.6.2008 16:11

Wikipedian kanta on kuntavaalit.
Ari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joka poika

6.6.2008 16:45

Lainsäätäjä varmaan voisi tutkia Wikipediaa, sitä voisi vaikka käyttää lakia säätävänä elimenä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

*-merkki

6.6.2008 17:08

Raamattu on painettua sanaa, wikipedia ei ja siksi ainut oikea tieto löytyy ensin mainitusta. Kuntavaalit on ilmeisesti uudehko nimitys ja siksi monelle vieras. Kumpaakin voi käyttää, koska rangaistusta ei ole painettu lakikirjaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wikipedia on teinien tuotosta

6.6.2008 22:05

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on kyllä Arin kanssa eri mieltä:

"K: Kuntavaalit vai kunnallisvaalit?
V: Ovatko lokakuun vaalit kunnallisvaalit vai kuntavaalit? Vanhastaan on puhuttu kunnallisvaaleista, ja kunnallisvaalit on yhä virallinen, laissa esiintyvä muoto. Sanan kunnallinen yhdyssanamuoto kunnallis- esiintyy myös esimerkiksi sanoissa kunnallishallinto, kunnallispolitiikka ja kunnallistekniikka. Myös entinen kuntia koskeva laki oli nimeltään kunnallislaki (vuodelta 1976).
Kunnallisvaaleista käytetään nykyään myös hieman lyhyempää nimitystä kuntavaalit, ja nykyisen kuntia koskevan lain nimi on kuntalaki. Uusi laki tuli voimaan vuonna 1995.
Lokakuun vaaleja voi siis nimittää sekä kuntavaaleiksi että kunnallisvaaleiksi. Joidenkin korvissa kuntavaalit-sana saattaa kuulostaa vieraalta, joten tiedotuksessa voisi käyttää molempia muotoja rinnakkain."

http://www.kotus.fi/index.phtml?i=529&s=2630#faq_529

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hei bliiz...

8.6.2008 16:45

Vau, kylläpä on toimittaja ollut kovana. Cityn taso vaan laskee. Räksyttämällä suosiota? Tuskin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ps.

8.6.2008 16:51

Yksikään itseään kunnioittava toimittaja ei käytä lähteenä wikiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kuntavalitus

9.6.2008 11:05

Kunnat puhuvat itse sekä kunnallisvaaleista että kuntavaaleista. Vaalejen viralliset nettisivut ovat kuitenkin:

http://www.kuntavaalit.net/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

*-merkki

9.6.2008 12:10

http://www.kuntavaalit.fi/

Kieli muuttuu koko ajan ja ehkä parin vuoden päästä kuntavaalit on se oikea sana. Toimittajat auttavat tässä vakiinnuttamisessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Peltonen

9.6.2008 14:35

Muutama vuosi sitten tuli suositus kuntavaaleista kunnallisvaalien sijaan. Tottumuksesta monet käyttävät edelleen kunnallisvaaleja, esim.Helsingin Sanomissa käytetään usein samassa artikkelissa molempia muotoja ja todennäköisesti meikäläisenkin suusta se lipsahtaa. Mutta mitä se "kunnallis"siinä edessä sanana varsinaisesti muka tarkoittaa? Eihän puhuta eduskunnallisvaaleistakaan.
Ari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SIXS PÅCK GIGOLO

9.6.2008 19:10

OLET HUORA!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juppe899

11.6.2008 11:41

Onpas tyhmänoloinen nainen.. kasvanut pullamussu-suussaan. Kertoo kyllä myös SDP:n hengettömyydestä että keskenkasvuisia lapsia laitetaan ehdolle. ja valitaankin :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heliogabalus

11.6.2008 13:34

Jutta Urpilainen on SDP:n ongelmien ruumiillistuma ei niiden ratkaisu. SDP on täysin unohtanut omat juurensa työväenpuolueena. Tosin se ei ole mikään ihme kun tietää, että kaikilla johtavilla demareilla on tukevat salkut pörssiosakkeita. Demareista on tullut kapitalisteja tai ainakin niiden kätyreitä. Ohjelmassa Suvussa on yritystä Eero Lehti totesi, että "Lipponen piti piiat ja rengit kurissa". Täältä löytyy tietoa Lipposen kaverista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Lehti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SFP

12.6.2008 06:20

Hyvä Ari! Jatka samaan malliin. On aina hauska nähdä kuinka poliitikoilta menee jauhot suuhun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SDP toverit

12.6.2008 14:05

Hyvä haastattelu. Poliitikot koville. Sinänsä hassua, että joku viestiketjussa oli todennut, että ei pitäisi räksyttää SDP:n suuntaan (tai nuorelle Urpilaiselle). Ei ole ilmeisesti näillä henkilöillä tullut polittiikkaa seurattua... SDP ei ole tehnyt mitään muuta kuin räksyttänyt sitten oppositioon jouduttuaan. Juurihan tämä Urpilainen räksytti, että hallituksen pitää tehdä selvitys vaalituista, mutta oman puolueen vaalituista ei hän suostu semmoista tekemään. SDP ei halua välikysymystä tehdä, kun juotuvat omankin kamarin selvittämään silloin - ja siellä on jauhot samasta kiposta kuin muilla puolueilla.
Nainen joka käyttää puheessaan n. 20 x toverit sanaa ja päättää puolueensa johtoonastujaispuheensa lauseella "taistellaan toverit" nyrkkiä "heristäen" ei voi olla kuin kommunisti tai räksyttäjä tai näiden vapaastimuodostama yhdistelmä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vandaali

10.7.2008 01:31

Hieno haastattelu, pidemmälle olisi toki joissain kohdin vielä voinut mennä, esim. Jutan myönettyä kannattavansa sosialismia olisi voinut kysyä: "Eikö ihmisellä siis ole oikeutta omaan työnsä tuloksiin?".

Erityisen onnistunutta oli saada tämä vastaus: "Kuka sinua estää elämästä epäterveellisesti, se on sinun valintasi!", joka tietenkin on räikeä vale, koska täällä on lailla kielletty monia asioita joissa ykislö vahingoittaa vain omaa terveyttään. Ja näiden lakien toimeenpaneminen (joita Juttakin on jo pidemmän aikaa ollut laatimassa) on estämistä. Väkivaltaista (tai väkivallan uhalla) tapahtuvaa estämistä. Jutta on siis jo pidemmän aikaa ollut mukana estämässä ihmisiä elämästä epäterveellisesti ja nyt valehtelee lehtihaastattelussa ettei muka kukaan estä mikäli haluaa elää epäterveellisesti. Uskomatonta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pena78

6.8.2008 11:26

siis etkö oo vieläkä nalessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Janne2342

15.9.2008 17:39

Muuten ihan vallan hieno haastattelu, mutta kyllä ne kunnallisvaalit on edelleen Suomen lainsäädännön mukaan kunnallisvaalit, vaikkakin kuntavaalit nimitystä voi käyttää... Vähän lässähtää toimittajan juttu kun ei tehdä taustatöitä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suomalainen mies

29.10.2008 17:46

Moi!

Cityn haastattelusta huomasi, että yrität olla pesunkestävä poliitikko, mutta kompastuit omaan näppäryyteesi. Sinulla saa myös olla mielipiteitä esim. suurvalloista ja niiden harjoittamasta politiikasta. Nyt annoit itsestäsi kuvan vain liukkaana selkärangattomana, joka haluaa luikerrella parrasvaloissa miellyttäen kaikkia. Sori, et onnistu olemaan kaikille mieliksi! Menetit juuri minun kannatukseni kokonaan olemalla liian "diplomaattinen".

Ai niin, kuntavaalien tulos ja ne valmiiksi harjoitellut lauseet "aluksi haluaisin"-aloituksella veivät juuri poliittisen urasi kaatopaikalle. Ensi keväänä puoluetta johtaa joku ihan muu. Todennäköisesti vanhempi mieshenkilö.

Kiitos ja hyvästi !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

matsaj

11.12.2008 18:14

Olit sinä vain hyvän näköinen linnanjuhlissa,niinkuin aina muulloinkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi