Kööpenhamina vei pyöräilyn uudelle tasolle

Pyöräkäärme kuljettaa työmatkapyöräilijät toisen kerroksen korkeudessa sataman yli.

Kööpenhamina on pyöräilyn suhteen mallikaupunki. Pyöräilijät ympäri maailman ihastelevat kaupungin rakennetta, jonka elimellinen osa ovat pyörätiet. Jengi kulkee pyörillä paljon ja esimerkiksi lukuisat lasten kuljetuskärryt kertovat suosiosta ja arkipäiväisyydestä. Pyöriä on Kööpenhaminassa enemmän kuin ihmisiä.

Lukuisat pyörätiet eivät kuitenkaan kaupunkilaisille riittäneet. Ruuhkia purkamaan kehitettiin uusi innovaatio: Cykelslangen (Cycle Snake, Pyöräkäärme). Se nostaa pyöräilijät katutason yläpuolelle, jotta satama-alueen ohittaminen jalankulkijoineen helpottuisi.

Kuva: Dissing+Weitling

Kuva: Dissing+Weitling

Kööpenhaminalaisista peräti puolet polkevat työmatkansa. Uusi, noin viisi miljoonaa euroa maksanut, ilmojen halki kulkeva pyörätie on tarkoitettu helpottamaan heidän matkaansa.

Kööpenhaminalaista pyöräilyn ilosanomaa maailmalle vievän Copanhagenizen toimitusjohtaja Mikael Colville-Anderson sanoo Wiredille, ettei työmatkat sujuneet aiemmin ihan niin leppoisasti:

“Pyöräilevät ihmiset haluavat kotiin ja kävelevät ihmiset vaellella.”

Arkkitehtitoimisto Dissing+Weitlingin suunnittelema pyörätie tarjoaa käyttäjilleen upeat maisemat ja Colville-Andersonin mukaan sitä ajetaan suu hymyssä.

“Jopa kuivimmat kaupunkisuunnittelijat sanovat että, ‘tämä on niin coolia’.”

Kuva: Dissing+Weitling

Kuva: Dissing+Weitling

Tarvitaanko Helsinkiin tällainen? Mistä mihin korotettu pyörätie voisi viedä?

2 kommenttia

Työmatkalla

15.8.2014 08:55

Voisiko käärmeellä ohittaa rautatieaseman seudun?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pertti perttinen

15.8.2014 10:07

Jos tällaiseen haluttaisiin 5 milj. euroa Stadissa käyttää, niin Kauppatorin kiertäminen palvelisi samalla tavalla upeasti fillaroitsijoita. Millään muulla ratkaisulla ei kesäisiä turistilaumoja pääse helposti kiertämään. Reitti välille: Eteläinen makasiinikatu (rannan päästä) - Stora Enson edustalle.

Tässä ratkaisussa myös klassiseen empire-kaupunki-silhuettiin saataisiin helposti ja halvalla pieni ja pikantti wow-efekti.

Realistinen vaihtoehto kuitenkin olisi Pohjoisrannasta Merihakaan kulttuurisaunalle, jolloin täysin turha sillan kautta kiertäminen suunnassa kauppatorilta itäänpäin jäisi kokonaan pois. Eikä pilattaisi museoviraston mieliksi sitä silhuettia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi