Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

  1. Lentoemäntä-lakko
    Mikäli lakkoon mennään, matkustajat joutuvat kohtelemaan itseään töykeästi itsepalveluna.
  2. Rakastelupäivät
    Runoilija Tabermann ehdottaa tupoon rakastelupäiviä. Aiemmin asiasta on sovittu vain
    paikallistasolla. Sitä ei vain ole kerrottu puolisolle.
  3. Ari Vatanen
    Ranskalainen europarlamentikko ei päässyt Linnaan syömään täytekakkua ja kiukuttelee nyt kuin ilman täytekakkua jäänyt pikkulapsi.
  4. Hiihdon MM-kisat
    Menestys oli odotusten mukainen. Suomi on yhä maailman johtava sauvakävelymaa.
  5. Ruotsin Euroviisut
    Länsinaapurin Euroviisuksi valittiin paras tissivako. Mikäpä siinä, ei suomalainen systeemi, parhaan biisin etsiminen, ainakaan toimi.
  6. Brittisotilaat Irakissa
    Hurjimpien kidutushuhujen mukaan irakilaisvangeille olisi tarjottu englantilainen lounas.
  7. Judas Priest
    Aivan kuten Suomessakin viime aikoina, Judas oli huippuvedossa mutta Priest selkeä pettymys.
  8. Sirkesalon viimeinen
    Tyylikkään muusikon viimeinen albumi julkaistiin postuumisti. Tatä ei basistipiireissä uskota. Heidän mukaansa levy julkaistiin cd:llä.
  9. Juhana Helmenkalastaja
    Ihan oikeesti. Jos kundi on niin täydellinen kuin ruudussa näyttää, miksi ihmeessä sen pitää hakea duunia tv-kamppiksella?
  10. Lesbojen hedelmöityshoito
    Konservatiivien mielestä muumimukin ja injektioruiskun kuitteja ei saa jatkossakaan vähentää verotuksessa.

4 kommenttia

zeicee

4.3.2005 12:26

kuka v***u on juhana helmenkalastaja?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

4.3.2005 13:22

Amerikkalaissotilaat kiduttavat irakilaisia syottamalla sianlihaa, juottamalla viinaa ja pakottamalla imitoimaan seksuaalista aktia.

Meillapain sita kutsutaan pikkujouluksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

amkfnlsf

10.3.2005 15:32

Se oli Diilissä, mut potkastiin just ulos. xP

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

akak

14.3.2005 23:31

Turkkilaisen ravintolayrittäjän mainoslause: Kebab antaa potkua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi