Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

  1. Turuselle kenkää
    Nightwishin laulaja vaihtuu. Säveltäjä Holopainen hoitaa homman toistaiseksi. Basistin täytyy vain potkaista häntä munille joka biisin alussa.
  2. Helsingin keskustatunneli
    Keskustatunneli toteutuu vain mikäli sen viereen saadaan myös kokoomustunneli ja demaritunneli.
  3. Sarasvuo ja Jumala
    Sarasvuo ilmoitti uskovansa Jumalaan. Jumala sen sijaan ei muista luoneensa mitään Sarasvuon kaltaista.
  4. Eremenko Jr.
    On mahdollista, että nuori mies antaa uuden loistoautonsa tyttöystävän ajettavaksi. Tosin sellaista ei ole aiemmin tapahtunut ihmiskunnan historiassa.
  5. Lintuinfluenssa
    Nimimerkki Kulttuuriministerin helpotukseksi todettakoon, että linnunaivot eivät vaikuta millään tavalla lintuinfluessan tarttumiseen.
  6. Conan ja Halonen
    Kateelliset Vanhanen ja Niinistö kilpailevat siitä, kuka saa puolelleen Conanin shown vakiohahmon, masturboivan karhun.
  7. Saddamin oikeudenkäynti
    Ex-diktaattori väittää, että ei saa reilua oikeudenkäyntiä. Miestä pitää uskoa. Hän, jos joku, on epäreilujen oikeudenkäyntien asiantuntija.
  8. Nato vai ei?
    Nato-keskustelu on Suomessa täysin sallittua, kunhan keskustelija ei ehdota Natoon liittymistä.
  9. Kännykkävirukset
    Epäilyksistä huolimatta kännykkävirukset eivät lähettele itsestään viestejä tv-chatteihin. Moiseen pystyvät vain ihmiset.
  10. Turvallisuusvaje
    Niinistö on oikeassa puhuessaan Suomen turvallisuusvajeesta. Onneksi tilanne kuitenkin korjaantuu, kun Nykänen saadaan taas telkien taakse.

1 kommentti

Think

1.11.2005 15:24

Tällä kertaa listalta löytyi useampikin hyvä juttu. Se onkin ollut harvinaista viimeaikoina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi