Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Matti.
Matti.
  1. Vanhanen ja Susan
    Matti tapasi Ikeassa Susaninsa, joka tuotiin Vanhasen kotiin poikkeuksellisesti valmiiksi koottuna ja ilman palautusoikeutta.
  2. Opintotuki
    Opiskelijajärjestöt vaativat 40 euron lisää opintotukeen. Hallitus pitää vaatimusta kohtuullisena, mutta haluaa tietää mille tilille 40 euroa pitää maksaa.
  3. Marjanpoimijat
    Ukrainalaiset marjanpoimijat joutuvat elämään Suomessa epäinhimillisessä köyhyydessä ja nälässä. Onneksi ei sentään pidä palata kotiin, he lohduttautuvat.
  4. Jani ja Susanna
    Sieviset eroavat “ammattiurheilijan itsekkyyden vuoksi”. Rakkaus ei kuitenkaan loppunut kesken, sillä kumpikin rakasti Jania vilpittömästi.
  5. Koulut alkoivat
    60 000 ekaluokkalaista aloittaa peruskoulun. Opetusministeriö vakuuttaa, että rahapulasta huolimatta tasapäistäminen ja mielikuvituksen tappaminen jatkuu tänäkin vuonna.
  6. Pamela paksuna
    Pamela Anderson odottaa lasta. Valokuvista päätellen tulossa on kaksoset.
  7. Paris selibaattiin
    Paris Hilton ilmoitti viettävänsä seuraavan vuoden selibaatissa, kunhan löytää sen ensin kartalta.
  8. Tony Halme
    Halme ilmoittaa jättävänsä eduskunnan ja etsii nyt kykyjään vastaavaa työtä betoniporsaana.
  9. Terrori-iskuyritys
    Vanha idea. Suomalaiset ovat osanneet terrorisoida lentomatkustajia nestemäisillä aineilla jo 1960-luvulta lähtien.
  10. Ahvenanmaan pankkiryöstö
    Ensin ryöstöä yritettiin suomeksi, sitten englanniksi mutta virkailijat suostuivat yhteistyöhön vasta, kun ryöstäjät suostuivat käyttämään ruotsia.

2 kommenttia

Althea

18.8.2006 14:32

Samaan aikaan kun opiskelijat laskevat euroja vuokraan ja muihin laskuihin, mm. Jyväskylän kaupunginjohtaja nostaa omaa palkkaansa, joka lähentelee tällä hetkellä pääministerin palkkaa. Ja mitä me sillä saamme? Itse en tienaa läheskään niin paljon edes vuodessa saati kuukaudessa (oliskohan summa ollut jotai 12 000/kk) eli aika helveitn paljon liikaa.

Ei perkele... vähän sama kuin mäkkärissä: jos kerta hintaa nostetaan niin kyllä silloin oletan myös saavani jotain lisää (mitä ei ole tapahtunut). Samoten, jos odotetaan, että opiskelijat valmistuvat ajallaan, pitäisi tukia korottaa niin ei tarvitsisi koulunkäyntiä lykätä työn tekemisen takia ja senkin jälkeen mennä suoraan koulunpenkiltä velkahelvettiin..

Kiitos Suomen päättäjät! Kiitos.. niisk >:(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vini

22.8.2006 10:06

Jahas. Terroria taas.
Suosittelen kaikkia katsomaan
dokumentin nimeltä Loose Change.
Löytyy netistä ihan ilmaiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi