Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

1. Häirikkötekstiviestit
Jos joku väittää tekstiviestissä ihastuneensa vastaanottajaan, terveellä itsetunnolla varustettu suomalainen mies tajuaa heti jutun huijaukseksi.

2. X-Men 2
Supersankarit menestyvät, leffateatterissa ja Markus Selin suunnitteleekin Suomen jääkiekkomaajoukkueesta kertovaa elokuvaa Ex-Men.

3. Suhteellisuudentaju
Sars on tähän mennessä tappanut koko maailmassa noin 400 ihmistä, eli saman verran kuin aids vähän yli tunnissa.

4. Kiinan sukellusveneturma
Huhujen mukaan turman aiheutti sukellusvenemies, joka tilasi työpaikalleen kiinalaista safkaa take awaynä.

5. Hjallis erosi taas
Näin käy, kun nainen valitsee seurustelukumppaninsa pelkästään ulkonäön perusteella.

6. Elatusmaksut
Kyllä Totti voi vähän ylimääräistä maksaa siitä hyvästä, että on saanut tehdä lapsia Tanjan kanssa.

7. Doors
Jim Morrisonin bändikaverit suunnittelevat Doorsin paluuta, mutta yhtyeen nimestä on riitaa. Varanimikään ei kelpaa, koska se ei sovi Microsoftille.

8. Irakin kemialliset aseet
Yhdysvaltain joukkojen löytämien epäilyttävien tynnyreiden kyljistä on löydetty mm. seuraavia hämmentäviä tekstejä: 95E, 98E ja diesel.

9. MTV-3 Chat
Maikkarin öistä kännykkä-chatia seuraavat ovat suuttuneet, koska pornoilu on syrjäyttämässä korkealaatuisen kirjallisen sisällön ja älykkään dialogin.

10. Janinan levy
Uusi levy on äänitetty. Seuraavaksi siirrytään pääasiaan eli cd:n valokuvien ottamiseen.

6 kommenttia

Pimpo>:)

12.5.2003 14:39

SARS on tappanut yli 500 ihmistä ja on kuitenkin aika tuore ilmiö. Tuskin AIDSkaan on aina tappanut n. 400 ihmistä n. tunnissa. SARS myös tarttuu vielä helpommin kuin AIDS. Itse en käytä hengityssuojainta enkä muutenkaan kiihkoile asian suhteen niin kauan kun todellista vaaraa (täällä Suomessa) ei ole, mutta kohdassa 3, Suhteellisuudentajua, ollut vähättelykin kuulostaa aika hölmöltä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

neitoperho81

13.5.2003 12:53

Minun mielestä sars kiihkoilu on suomessa mennyt jo ylí hilseen! HUS on palkannut lääkärin ja sairaanhoitajan pelkästään hoitamaan sars tapauksia. Luulen että näillä rahoilla olisi voitu tehtä jotain hiukan hyödyllisempääkin. Ne kaikki jotak odottavat leikkausjonoissa vuoroaan edelleen eivät välttämättä ymmärrä tätä päätöstä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kismis

13.5.2003 14:22

tuli mieleen tosta janinan uudesta levystä,että miksi sen pitää edes laulaa? jos joku on nähnyt janinan uuden musiikki viedeon niin voi varmasti todeta etteivät edes videon tekijät ole ottaneet janinan laulaja uraa tosissaan. *huhhhuh* aika järkyttävää... =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

The_Mano

14.5.2003 13:29

Sars tappaa talossa ja puutarhassa.
Juuri kun luulet parantuneesi flunssasta.
Eikös ne turussakin meinanneet päästää kaverin kotiin, kun rupesi olemaan paremman vointinen.
Ja sitten paukahti pöytään tulos kokeista; Hemmolla on SARS !
Olisi kivasti levinnyt, kun olisi mennyt ostamaan omenoita osuuskaupasta.
Kanadassa kuolleisuus ollut noin 10 prosenttia, taitaa olla jo reilusti ylikin. Iso luku, kun voit saada taudin kadulla ohikulkijalta, seistessäsi odottamassa bussia.
Kiinassa kuolleisuusluvut ovat tietysti pieniä, eihän sieltä kerrota kaikkia sarsiin kuolleita. Jos löytyy muitakin vikoja on ne olleet kuolinsyitä.
Kanada taitaa olla luotettavin lähde vertailuluvuille.
Jos on tällä hetkellä yksi lääkäri ja hoitaja suunnittelemassa ja selvittämässä taudin hoitomahdollisuuksia on se aika vähän, 1 miljoonan (1000 000) asukkaan taajama-alueelle.
Ettei ole sitten paskat housussa kun ensimmäinen sars kävelee meilahden sairaalan ovesta sisään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mittasuhteet

17.5.2003 12:03

Turussa ryhdyttiin heti asiallisiin toimiin, karanteeni oli WHO:n suosituksen mukainen. SARSia on ratkottu ennätystahtia yhteistyössä ympäri maailmaa. Kukaan ei pysty tässä vaiheessa arvioimaan mitä tulee tapahtumaan, on syytä valmistautua ja ennakoida oikeassa mittasuhteessa. Toivottavasti ihmiset kantavat yhtä paljon huolta omasta terveydestään ja esim. käyttävät kumia kesäyön tiimellyksessä välttyäkseen tutummalta ja varmemmalta tappajalta (HIV).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

j_n_s

20.5.2003 22:34

The_Manolle antaisin vinkin, että kannattaa perehtyä edes valtamedian välittämiin tietoihin asianmukaisesti ennen johtopäätösten tekemistä ja esittämistä. Turussa ollut tapaus ohjattiin heti vastaanotolta "SARS -escapea" pitkin erityisiin tartuntatautien hoitoon varattuihin tiloihin. Suomessa, ja TYKS issä, oli jo tuolloin kaikki käytettävissä oleva tieto tästä taudista, myös ne WHO:n asettamat kriteerit tautiepäilyn määrittämiseksi eri asteiseksi epäilyksi. Eräs niistä on kaksi positiivista testitulosta. Turussa olleessa tapauksessa saatiin vain yksi neljästä testistä positiiviseksi. Tutkimuksia toki jatketaan, kertoo lehdistö. Lisäksi lehdistä on saattanut lukea, ettei oireeton tartunnan saanut levitä tautia. Ko. potilasta ei siis oltu kotiuttamassa ennen aikojaan. Oireettoman potilaan olisi joka tapauksessa voinut kotiuttaa, sars eli ei. TYKS on pidättäytynyt kommentoimasta onko potilas kotiutettu. eihän se kenellekään muulle kuulu.
Omppu päivässä pitää lekurin loitolla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi