Lexuksen leijulauta tositoimissa

Valitettavasti tätäkään vehjettä ei saada kuluttajamyyntiin.

Lexus on toteuttanut monen pienen ja vähän isommankin pojan unelman Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tutun leijuntalaudan muodossa. Yhtiö kiusoitteli yleisöä pidemmän aikaa teaser-videoilla, joista ei oikein saanut selvää mistä on kyse. Kesäkuussa julkistetulla Slide-laudalla kuitenkin päästiin leijumaan eilen Barcelonassa.

Hoverboardeista on nähty feikkivideoita ja vaikka tällä kertaa laudan päällä surffaillaan jo ihan tosissaan, tarvitsee Lexuksen lauta toimiakseen alleen magneettikentän. Barcelonalaispuistoon tungettiin magneetilla täytetty skeittipuisto, jonka magneetit aktivoituvat kylmyydestä nestemäisen typen ansiosta. Upeaa markkinakikkaa sumentaa myös se, että Lexus on ilmoittanut, että kyseessä on prototyyppi, joka ei tule myyntiin.

Lautaa testanneet pitivät hommaa todella vaikeana, mutta kehuivat kokemuksen olevan ilmava. Proskater Ross McGouran sanoi, kuinka leijulauta vaatii täysin uuden tekniikan.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi