Lisää katutaidetta Helsinkiin -projekti tuo väriä kaupunkikuvaan

Kaupunki voisi olla kauniimpikin.

Jukka Hakosen luonnoksen mukaan Kulmavuorenkadulla Kurvissa voisi näyttää myös tältä.
Jukka Hakosen luonnoksen mukaan Kulmavuorenkadulla Kurvissa voisi näyttää myös tältä. Kuva: Jukka Hakonen / Lisää katutaidetta Helsinkiin

Viime aikoina katutaide on ollut paljon esillä ja monet helsinkiläiset ovat ilmaisseet halunsa nähdä sitä enemmän kaupunkikuvassa. Lisää katutaidetta Helsinkiin -projekti tuo aiheeseen konkretiaa, näyttää katutaiteen mahdollisuudet ja tekee aiheesta helpommin lähestyttävän. Päätavoitteena on suurikokoisten muraalitaideteosten toteuttaminen eri puolilla kaupunkia, erityisesti siellä, missä niille on eniten tarvetta. Lisää katutaidetta Helsinkiin on Yhteismaa ry:n ja katutaideryhmä G-REXin yhteisprojekti. 

“Haluamme molemmat tuoda väriä ja yhteisöllisyyttä kaupunkiin. Suomessa katutaiteen mahdollisuuksia viihtyisän elinympäristön luomiseksi ei ole vielä täysin ymmärretty. Parhaimmillaan harmaa betonilähiö voi muuttua taidetta täynnä olevaksi alueeksi, josta asukkaat voivat olla ylpeitä”, sanoo Jaakko Blomberg Yhteismaa ry:stä.

Katutaideryhmä G-REX sai alkunsa visuaalisten viestinnän suunnittelijoiden järjestön Grafia ry:n jäsenten halusta käyttää osaamistaan koko kaupungin hyväksi ja tuoda lisää väriä Helsinkiin. Ryhmän tavoite on olla aktiivisena toimijana nostamassa luvallisen, korkeatasoisen maailmanluokan muraalitaiteen profiilia Suomessa. Mukana projektissa on niin suuren kokoluokan julkisia muraaleja toteuttaneita ammattikatutaiteilijoita kuin vasta katutaiteeseen tutustuvia visualisteja.

“Kaupallisen kuvaston lisäksi kaupunkikuvassa näkyy hyvin vähän taidetta tai epäkaupallisia teoksia. Haluamme tuoda muutoksen tähän. Helsinki on herännyt uudenlaiseen yhteisöllisyyden ja tekemisen kulttuuriin, jossa tehdään yhä matalamman byrokratian projekteja. Tavoitteemme on tuoda samaa ajattelua lisää katutaiteen suhteen”, kertoo Maikki Rantala, yksi G-REXin perustajista.

Yhteismaa ry suunnittelee ja toteuttaa yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja. Se luo työkaluja, joiden avulla me kaikki voimme paremmin toteuttaa itseämme ja kehittää maailmaa ympärillämme. Kaikki Yhteismaan hankkeet jakavat tavoitteen hauskemmasta, vapaammasta, kestävämmästä, vastuullisemmasta ja yhteisöllisemmästä kaupunkielämästä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi