Maailman suurin vesisota

Burmalaista uutta vuotta juhlitaan kosteissa merkeissä.

Burmalainen uuden vuoden juhla tapahtuu kosteissa merkeissä. Thingyan Water Festival on nimetty maailman suurimmaksi vesisodaksi. Veden uskotaan pesevän pois pahuuden ja synnit. Valitettavasti huvilla on hintansa, sillä Times of Indian mukaan 11 ihmistä menetti henkensä ja 130 loukkaantui erilaisissa onnettomuuksissa, joissa suurimmassa osassa ongelman aiheuttivat päihteet ja ajoneuvot.

Jokavuotiset vesikekkerit järjestetään maan päälle saapuvan Thagyamin-jumalan kunniaksi. Muutaman päivän aikana poliisit luopuvat hetkeksi tiukasta kontrollistaan ja antaa ihmisten kokoontua yhteen. Eri puolille asetetaan vesipisteitä, joista saa tulivoimaa vesisotaa varten. Jengi käyttää vedellä ilakointiin ainakin erilaisia letkuja, kulhoja, vesi-ilmapalloja, bambu-, rauta- ja muoviputkia ja klassisia vesipistooleita. Joku reilukerholainen on tykittänyt ihmisiä jopa palokunnan letkulla. Munkit ja raskaanaolevat naiset tekevät poikkeuksen, kaikki muut ovat vapaata riistaa.

Edit: Kommentoija huomautti, että Thaimaassa juhlitaan samaan aikaan vastaavaa vesi-iloittelun aikaa. Songkran-juhlan aikaan Bangkokin Khao San Road tulvii vesisotaa leikkiviä turisteja ja juhlat levittäytyvät ympäri kaupungin. Vesisotaa käydään myös saarien rantabileissä ja CNN:n mukaan villeimmät bileet löytyvät Chiang Maista. 

Vuosittainen vesisota ja siihen liittyvä uskonnollinen juhla ovat traditio eri puolilla Kaakkois-Aasiaa. Myanmarin ja Thaimaan lisäksi vettä lotrataan ainakin Kambodzassa ja Laosissa.

Lähde: Mashable

2 kommenttia

Queue-2

21.4.2015 09:34

Taitaa naapurimaassa Thaimaassa olle kertaluokkaa isompi tapahtuma tuo vesisota. Kyseessä on huhtikuussa vietettävä thaimaalainen uusivuosi "Song kran"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huh huh

25.4.2015 18:51

puhdasta juomavettä on näköjään varaa "hukata" tollai ninku huvikseen. kuten espanjassa tomaattien kans..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi