Mallimaailma

Mallituomari Anne Kukkohovin seitsemän maailman ihmettä.

1. Harajuku

Missä: Tokio, Japani

"Työskentelin mallina Tokiossa 1990-luvun alussa. Asuin Harajukun alueella. Alue oli jo tuolloin trendikäs ja hillittömän kallis, vähän Punavuoren hengessä, lisänä lukuisat haute couture -myymälät. Erityisenä mieleen on jäänyt La Foret -ostoskeskus. Sen alimmassa kerroksessa on kirppis, ykköskerros on täynnä halpamyymälöitä ja hinnat kallistuvat ja kallistuvat kuudenteen kerrokseen asti. Kävin Tokiossa viime vuonna ja oli hauska huomata, että keskus oli paikallaan. Paikallaan oli myös lähipuhelinkoppini, josta soittelin aikana ennen kännyköitä! Alueelta löytyy myös mahtava Harajuku park. Siellä on Meiji-temppeli, jossa saa seurata munkkien rituaaleja ja ostaa rukouksen. Jo itse temppelin sisäänkäynti on huomiota herättävä jättimäinen puuviritys. Puiston taianomaisuutta lisäävät kauniit kukat, ruohoiset kumpareet ja massiivinen puusto. Koska mieheni on puoliksi japanilainen, suunnittelemme perhereissua Tokioon."

2. Mulholland Drive

Missä: Los Angeles, Yhdysvallat

"Olin nähnyt Lynchin Mulholland Driven kaksi kertaa ja halusin nähdä miltä mystinen tie näyttää oikeasti. Ajoimme mieheni kanssa autolla San Diegosta Los Angelesiin ja Mulhollandin lisäksi kiertelimme Beverly Hillsissä. Kaupunkiin on vaikea päästä kiinni, mikäli ei tunne sitä ennalta. Onneksi mieheni on asunut Losissa. Suosittelen Mulhollandilla vieraileville auton vuokrausta sekä koko päivän varaamista kiertelyyn. Osa sivuteistä on suljettu vierailijoilta, mutta tielle näkyvät talot ovat mielettömiä palatseja uima-altaineen."

3. Cape Point

Missä: Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

"Kapkaupungissa tehdään paljon muotikuvauksia ilmaston, sijainnin, hintatason ja laadun vuoksi. Kaupungista löytyy paljon variaatiota; kuvaustaustaksi saa kaikkea kaupungin siluetista rantamaisemiin. Tein kuvauskeikan italialaiselle asiakkaalle pari talvea sitten, paikalla oli 12 miesmallia ja kuvasimme huviloilla, hauskaa pidettiin joka ilta. Yksi kauneimmista paikoista kaupungissa on Cape Point: toisella puolella on lämpöinen Intian valtameri ja toisella puolella Atlantin valtameri. Talvella kaipaan aurinkoon; meri on sielunmaisemani."

4. Restaurant Koi

Missä: 730 North La Cienega Boulevard, Los Angeles, Yhdysvallat

"Helsingissä on liian vähän sushipaikkoja. Koi-ravintola on yksi unohtumattomimpia kokemuksia. Tunnelma on rento, ympäristö on klubimainen perinteisten sushipikaruokaloiden ja fine-diningin sijaan. Keittiö on fuusioitu: sushin lisäksi löytyy modernia jenkkiä. Kulinaristimieheni buukkaa ravintolat matkoillemme. Haluamme molemmat kokeilla paikallisten lemppareita, johon Zagat.com on hyvä apu. Sivusto on verrattavissa Tripadvisoriin, sieltä saa reaaliaikaisesti infoa parhaista ravintoloista ympäri maailman."

5. Bishops Park

Missä: Lontoo, Englanti

"Lähdin au pairiksi Lontooseen 1990-luvun alussa. Isäntäperheeni asui Lounais-Lontoossa Bishops Parkin laidalla, jossa ulkoilin päivittäin. Vaikka suurin syyni vierailla siellä joka Lontoon matkallani on nostalgia, on puisto myös rauhallinen piste kaupungin hälinässä: puut ovat vanhoja, reunalla virtaa Thames, nurkassa on pieni kirkko ja vanha hautausmaa."

6. Beyond Retro

Missä: Åsögatan 14, Drottninggatan 77, Tukholma, Ruotsi

"Vuonna 2005 perustetun ruotsalaisen vintage-muotia myyvän Beyond Retron vaatteet näkyvät katukuvassa mielenkiintoisimpien pukeutujien päällä. Olen löytänyt sieltä muun muassa tekoturkin, liivejä, koruja, buutsit ja vyön. Kauppa on tunnettu stylistien shoppailupaikkana ja vaatteiden vaihtuvuus on suuri."

7. Xel-Ha

Missä: Meksiko

"Rakastan snorklailua. Ajoin 1990-luvun puolivälissä vuokravolkkarilla Cancunista Xel-Haan. Paikka on pieni merenpoukama, jossa makea vesi ja merivesi sekoittuvat. Iholle ei saa sinne mennessä laittaa edes aurinkovoidetta, ettei luonnon tasapaino järkkyisi. En ole nähnyt missään vastaavaa merenalaista maailmaa, jossa ui kaikkea rauskuista papukaijakaloihin."

Kirja

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja

"Kirja on omakohtainen dokumentointi Kyllikin rahtilaivalla tekemästä matkasta meren yli. Kirjaa voisi jopa luonnehtia filosofiseksi, oman kiireen keskellä on lumoavaa lukea rahtilaivan verkkaisesta etenemisestä. Matkaoppaista Wallpaperin kaupunkioppaiden näkökulmat kiinnostavat."

Www

Tripadvisor.com

"Kiitos sivuston, olen todennäköisesti tehnyt monta fiksua valintaa matkoillani. Juuri nyt etsin ensi talven reissulle hotellia ja ilman käyttäjäkokemukseen perustuvaa sivustoa olisin hotellien omien ylitsepursuavien esittelytekstien varassa."

Lehti

Iso-Britannian Vogue

"En lue erityisesti matkailulehtiä, vaan poimin vinkkejä eri lähteistä. Britti-Vogue esittelee eri kohteita snobbailevasti, mutta pitäähän jotain olla päiväunelmiakin varten."

File: Anne Kukkohovi

  • Ikä: 39
  • Viimeisin matka: Firenze
  • Pisin matka: Los Angeles, 1 kk
  • Omituisin ruoka: Japanissa söin jälkiruuaksi sushiravintolassa kummia möykkyjä, jotka olivat siirappimaisen makeita. Ilmeisesti tehty pavuista ja riisistä.
  • Seuraava kohde: Tukholma ja Lady Gagan konsertti
  • Paras matkaseura: Oma mies ja poika.

Huippumalli haussa Nelosella ma klo 20.

1 kommentti

Capet

7.5.2010 15:39

Cape Pointin toisella puolella ei ole lämpöinen Intian valtameri ja toisella puolella Atlantin valtameri (viereinen lahti ei ole ihan turhaan nimeltään False Bay...). Tämän voi tarkistaa vaikka ihan Google Mapsista. Meret kohtaavat huomattavasti alempana Cape Agulhasissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi