Mihin sinä uskot? Hengellisen monimuotoisuuden aika

Uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira sanoo, että uskontoihin liittymisessä on useimmiten kyse sosiaalisen yhteisön kaipuusta.

Kuva: Julia Lehto

Miksi ihmiset kuuluvat eri uskontoihin? Suurin osa sosiaalistuu osaksi uskontoa perheensä ja yhteisönsä kautta. Se käykin hyvin järkeen. Uskovaisten lapsista tulee uskovaisia ja ateistien lapsista ateisteja.

“Vaikka yksilötasolla tapahtuu siirtymiä uskontojen välillä, todennäköisimmin lapset seuraavat vanhempiaan”, sanoo Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksen yliopistonlehtori Teemu Taira.

Tairan mukaan on kuitenkin aivan toinen kysymys, miten ihmiset kokevat oman uskonnollisuutensa. Vaikka esimerkiksi Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat tietävät kyllä kuuluvansa uskontokuntaan, eivät he välttämättä miellä itseään uskovaisiksi.

“Suomalaista kyselyaineistoa katsomalla huomataan, että suunnilleen puolet uskonnottomiksi identifioituvista ovat ev.lut. kirkon jäseniä. Silloin he vastaavat kysymykseen, mitä he tuntevat uskovansa, eivät, mihin uskontoon kuuluvat.”

Toinen ei ole toista aidompi

Huomattavasti pienempi osa kuin uskontoon sosiaalistuneista löytää itselleen uuden uskonnon vielä aikuisiällään. Cityn Mihin sinä uskot? -kokonaisuudessa haastateltiin viittä tällaista tapausta.

“Voisi ajatella, että ne, jotka ovat aikuisiällä löytäneet uskonnollisen vakaumuksen, ovat todennäköisemmin vahvemmin sitoutuneita siihen yhteisöön. Joissain tapauksissa saattaa seurata myös jyrkempi suhtautuminen tiettyihin opillisiin kysymyksiin. Koetaan, että se on henkilökohtainen valinta ja ne ovat haluttuja asioita, eikä vain ohjeistuksia ja tapoja, joita on ollut aina ympäristössä”, Taira pohtii.

Hän ei kuitenkaan ajattele, että aikuisiällä kääntyneet olisivat jotenkin aidommin uskovaisia.

“Vierastan kaikkea aitous-arvotusta. Esimerkiksi kristilliseen ympäristöön sosiaalistunut on tutkijan näkökulmasta aivan yhtä ja oikealla tavalla uskovainen kuin ne, jotka ovat löytäneet uskonnon itse aikuisiällä.”

Taira kuvailee, kuinka aikuisiälläkin uskontoihin liittymisessä on usein kyse itselle sopivan sosiaalisen yhteisön kaipuusta, vaikkei se olisi julkilausuttu tai edes tiedostettu syy liittyä uskontoon. Esimerkiksi Taira antaa uskonnon ison merkityksen joissain osissa Yhdysvaltoja.

“Kun ihmiset muuttavat esimerkiksi työn perässä, niin uusia ystäviä löytyy paikallisseurakunnan kautta. Tullaan aktiiviseksi yhteisössä uskonnon kautta.”

Kuva: Julia Lehto

Uskontoon liittymiselle voidaan antaa erilaisia selityksiä, joista iso osa on yksilölle tiedostamattomia. Joillekin tarve syntyy omien lapsien syntymän myötä. Tämä selitys toimii paremmin valtauskontojen kohdalla, sillä niihin liittymällä ihmiset haluavat tulla osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta. Toiselle se voi olla kuolemanpelkoa, kolmannelle menneiden virheiden paikkaamista uudella, “pyhällä” elämällä, neljännelle kapinaa aiempaa kohtaan, viidennelle valmiita vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

“Aikuisiällä uskontoihin liittyneiden kohdalla kuolematietoisuus nostetaan yhtenä tulkintana esille, miksi ihmiset liittyvät. Se, että aikuisiällä ihmiset ovat usein siinä tilanteessa, että omat vanhemmat sairastuvat tai kuolevat, voi laukaista omaa pohdintaa. Voi ajatella myös, että kun muuttaa pois kotoa, kouluttautuu ja etsii työpaikan, tulee tilanne jossa pohtii, mitä elämältä oikeasti haluaisi.”

City haastatteli uskontoa käsittelevää kokonaisuutta varten viiden erikoisemman uskonnon ja henkisen suuntauksen edustajaa, jotka kaikki ovat löytäneet oman juttunsa aikuisiällä: bahai’n, hare khrisnan, urantia-liikkeeseen kuuluvan, noidan ja timanttipolku-buddhalaisen. Jos näiden harvinaisten ja satunnaisesti valikoituneiden tarinoiden joukosta hakee jotain yhteistä, vaikuttaisi näiden tyyppien motivaationa uuden henkisyyden muodon löytymiseen olevan pettymys aiempaan kristilliseen vakaumukseen.

Buddhalaisen ja bahai’n tapauksessa toivottiin uskonnolta tasa-arvoisempaa ja vähemmän patriarkaalista yhteisöä, minkä kristinusko pystyi tarjoamaan. Urantia-liikkeen edustaja ikään kuin kasaa urantian oppien kautta tarkennusta kristillisen maailmankatsomuksensa päälle. Noita puolestaan kertoo eläneensä tapakristityssä perheessä, jossa kukaan ei miettinyt rituaalien hengellistä sisältöä tarkemmin. Hare krishna -munkkiopiskelija syntyi protestanttiseen kristilliseen perheeseen, kiinnostui ortodoksisesta suuntauksesta, kääntyi ateistiksi ja valitsi lopulta liikkeen, joka korostaa myötätuntoa ja väkivallattomuutta.

Kaikki heistä vaikuttavat etsineensä omaa juttuaan alusta asti.

Kuluttajan valinta

Vaikka länsimaissa maallistutaan (siinä missä muualla liitytään valtauskontoihin), sopii uudenlaisten, pienempien uskonnollisten yhteisöjen löytäminen hyvin samaan tarinaan.

“Yksi suuri linja johtaa pois kristillisten kirkkojen valta-asemasta. Meille on tarjolla enemmän vaihtoehtoja ja ne voivat sisältää erilaisia henkisiä ratkaisuja tai puhtaasti uskonnottomia ratkaisuja. Elämme katsomuksellisen monimuotoisuuden aikaa. Se ei ole pelkästään uskonnollista monimuotoisuutta, eikä pelkästään maallistumista. Pienemmät ryhmät ja henkiset toimintamuodot ovat entistä enemmän esillä vaihtoehtojen kirjossa. Perinteinenkin kirkko on vaihtoehto, mutta siitä on tulossa vain vaihtoehto muiden joukossa ja kirkon normatiivinen asema on heikentynyt”, Taira kuvailee.

“Käsitteet on hankalia. Ne lokeroivat ja tekevät jyrkkiä erotteluja. Jos ajattelee, miten ihmiset elävät, niin ne ovat jatkumoita, joissa on eri sävyjä. Ei voida aina helposti sanoa, että tuossa uskonto päättyy ja uskonnottomuus alkaa.”

Joillekin mindfulness tai jooga voi toimia hengellisenä kokemuksena maallisen arjen pyörteissä, toiselle taas ateismi voi olla keino käydä teologisia keskusteluja. Sitten on taloususkoa ja sokeaa uskoa tieteeseen. Ennalta annetusta uskosta on siirrytty shoppailemaan itselle sopivaa identiteettiä erilaisista hengellisyyden muodoista. Uskonnon valitsemisesta on tullut kuluttajan valinta.

 

 
powered by Typeform

 

1 kommentti

Minä Olen

10.6.2017 23:36

Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: "Ketä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "Minä se olen". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan. Kun hän siis sanoi heille: "Minä se olen", peräytyivät he ja kaatuivat maahan. Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä"; että se sana kävisi toteen, jonka hän oli sanonut: "En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi