Nebraskalainen koulu kannustaa sukupuolineutraaliin puhutteluun

Amerikkalaisen yläasteen opettajia pyydettiin lopettamaan oppilaiden tytöiksi ja pojiksi kutsuminen.

Kuva: McCarony - Fotolia

Lincolnissa, Nebraskan osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevan yläasteen opettajille jaettiin lokakuussa ohjeistus, jossa opettajia kehotetaan olemaan kutsumatta oppilaita heidän sukupuoltaan korostavilla termeillä. Ohjeistuksessa kannustetaan opettajia keksimään oppilaille erilaisia ryhmänimiä, kuten esimerkiksi violetit pingviinit, sen sijaan että sanoisi "tytöt ja pojat" tai "naiset ja herrat". Jos nuoria, muovattavia mieliä ei halua kutsua pingviineiksi, voi opettaja kutsua oppilaita lukijoiksi, opiskelijoiksi tai miksi mieliikään.

Kahdentoista askeleen ohjeistuksessa neuvotaan, että jos sukupuolitermiä on käytettävä, kannattaa opettajan sanoa "poika, tyttö, kumpikin tai ei kumpikaan". Sukupuolta määrittävien termien sijaan opettajat voisivat jakaa oppilaat ryhmiin esimerkiksi parittomien tai parillisten syntymäpäivien tai mielenkiinnon kohteiden mukaan. Ohjeistuksessa myös neuvotaan välttämään sanaa "normaali" kaikenlaisen käytöksen määrittämisessä. 

Ohjeistuksen opettajilleen jakanut koulu haluaa edesauttaa sen avulla monimuotoisuutta ja suvaitsevaisuutta. 

Osa koulua käyvien lasten vanhemmista suivaantui ohjeistuksesta, sillä heidän mielestään koulu osallistuu sitä käyttämällä liikaa sosiaalisten normien muovaamiseen sen sijaan, että se keskittyisi lasten kasvatukseen ja opetukseen. Sukupuolineutraalius sotii joidenkin vanhempien uskonnollisia arvoja vastaan. 

Amerikassa voitaisiin ottaa mallia Skandinaviasta: sukupuolineutraali hen-pronomini virallistetaan Ruotsissa ensi vuonna, kun se lisätään Ruotsin akatemian sanakirjaan.

Lähde: Opposing Views 

4 kommenttia

PC ?

16.10.2014 13:23

Mitä jos joku outo friikki haluaa että häntä kutsutaan tytöksi(jos on syntynyt tytöksi) tai pojaksi(jos on syntynyt pojaksi) ? Vai pakotetaanko PC-aatteen mukaisesti kaikki yhtenäiseksi harmaaksi massaksi jossa jokainen on kuitenkin "uniikki lumihiutale"?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

16.10.2014 20:44

Taas tuli jotenkin epätodellinen fiilis. Kuka näitä ideoita oikein keksii? "Joo hei, ei puhuta sukupuolista niin ehkä ne lakkaa olemasta!" Jep, just noinhan se menee...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

riehsks

17.10.2014 08:06

Entä jos ihmisistä puhuttaisiin heidän etunimillään? Ei se millään lailla estä tytöksi itsensä kokevaa kokemasta niin. Sukupuolisensitiivisyyden/-neutraaliuden on tarkoitus laajentaa lasten, nuorten ja aikuisten tilaa olla oma itsensä, ei kaventaa sitä. Päiväkodisamme on tästä hyviä kokemuksia. Osa on hyvin vahvasti perinteisiä tyttöjä tai poikia, osa sekoittaa iloisesti roolit keskenään. Ei tästäkään tarvitse tehdä isompaa juttua kuin se on

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juliajuliaj

24.10.2014 15:04

Voi herranjestas! Se nyt on vain valitettava fakta et sukupuolet on olemassa. Jos ei ole kahta eri sulupolta, ei myöskään lisännytä. Sukupuolen ei pitäisi olla tabu, eikä lapsia pidä kasvattaa hämmentyneiksi omasta itsestään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi