New York

Kulutuksen pääkaupunki

Ravintola Pastis oli Sinkkuelämää-sarjan Carrien ja muikean venäläisrakastajan Alexander Petrovskin kylmän päivän pakopaikka.
Ravintola Pastis oli Sinkkuelämää-sarjan Carrien ja muikean venäläisrakastajan Alexander Petrovskin kylmän päivän pakopaikka.
Been here, done that, got the t-shirt. Näin se on: olet ollut New Yorkissa ennemminkin: lukemattomat elokuvat, sarjat, kirjat ja uutisväläykset ovat tehneet kaupungista tutun. Kaikki muistavat Sinkkuelämää ja Frendit sekä Woody Allen -leffat, mutta muun muassa Day After Tomorrow’ssa, Godzillassa ja Kummisedässä näytetään laajasti uutta ja vanhaa New Yorkia.

New York kelpaa myös kirjojen näyttämöksi. Toni Morrisonin Jazz kertoo Harlemista, Don De Lillon Cosmopolis päivästä Manhattanilla, F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu New Yorkin rikkaista, Candace Bushnellin Reittä pitkin kurkistaa taas nykyajan yläluokan New Yorkiin.

Mihin ikinä Manhattanilla menetkään, olet todennäköisesti jo käynyt siellä.

1. Kulutuksen kulissit

New York on kaupunki, jossa laukulla on väliä. Tai itse asiassa kaikella, joka voi osoittaa kulutuskykysi. Eräs menestyneen amerikkalaismiehen suomalaisvaimo hankki Pradan laukun vain siksi, ettei häntä puistossa toistuvasti luultaisi lapsensa nannyksi. Rouvan uskottavuus maksoi 500 euroa.

Hienostonaisten naamiaisasuihin erikoistuneita kauppoja on pitkä rivi vierekkäisillä 5th ja Madison Avenuella: mm. Ralph Lauren, Calvin Klein, Prada. Mitä täällä ei ole, sitä ei ole.

Jos raha ei polta taskuissa, suuntaa askeleesi Canal Streetille ja aloita uusi elämä ostamalla mahdollisimman aidon näköinen kopio brändilaukusta. Manhattanin eteläkärjestä, Wall Streetin päästä, taas saa design-tavaraa alehintaan: alueella sijaitsee ainakin kaksi outlet-tavarataloa. Tunnetuin on Century 21 (Cortlandt Street, www.c21stores.com), jota kehuvat niin Amerikan Elle ja Vogue kuin Saksan In Stylekin. Century 21:sta saa design-tavaraa, mm. vaatteita, kenkiä, lakanoita, 30-75 prosenttia halvemmalla kuin muista liikkeistä. Eräs varakas suomalaismies joutui ostamaan uuden matkalaukun, jotta saisi kaikki Century21-ostoksensa kotiin. Century 21:lla on tavarataloja myös Manhattanin ulkopuolella Brooklynissa ja Long Islandilla.

Päivänsä voi kuluttaa myös maailman suurimmassa tavaratalossa Macy’silla (151 West 34th Street), jonka sisustusosastolla saa ihailla Calvin Kleinin lasia ja Tommy Hilfigerin tyynyä. Täällä vaatemerkit ovat totaalisesti vallanneet kodit.

2. Yöelämän ykkönen: Meatpacking District

Se, mikä koskee laukkuja, koskee myös kaupunginosia. Ne tulevat ja menevät muodista. Soho ja Tribeca ovat vielä cool, mutta viereiset Nolita ja Noho kisaavat tiiviiseen tahtiin. Boheemia kaupunkielämää Sohon suunnalta on turha etsiä. Missä vaatteitaan kaupittelevat Dolce & Gabbana, siellä ei ole jäljellä yhtään todellista boheemia. Kivoja taidegallerioita Sohossa kuitenkin on, mutta itse alue on totaalisen bopo.

Todellista trendipelleilyä varten kannattaa suunnata kohti Meatpacking Districtiä. Jep, juuri sinne missä Sinkkuelämää-sarjan Samantha asuu.

Meatpackingillä sekoittuvat toisiinsa muodikkaat mediatyypit, pitkäsääriset mallitypyt, yli-innokkaat trendilehtien valokuvaajat ja joka sortin wanna-bet. Ravintoloita alueelle syntyy kuin sieniä sateella. Tällä hetkellä Meatpacking odottaa kuumeisesti Buddha Barin avautumista. Kaksikerroksinen, hiukan lasvegasimaiseen tyyliin mauton Spice Market alkaa jo olla vanha juttu.

Syyskuun loppupuolella julkkisten suosima Hotel Gansevoort avasi japanilaisen Ono-ravintolan. Asiakaspaikkoja on lähes 300, ja pöytävarausten tekemistä suositellaan. Sinkkuelämää-sarja teki monesta ravintolasta turistien pyhinvaelluskohteita. Meatpacking Districtin Pastis (9 Ninth Avenue) on yksi viimeisimmistä. Kyseessä on ranskalaistyylinen bistro, jonka omistaja Keith McNally on luonut myös muita ravintolamenestyksiä, kuten Balthazarin Odeonin ja Pravdan.

3. Uutuus: Harlem

Suurin osa Manhattanin kartoista loppuu siihen, mistä Harlem alkaa.

Ex-pormestari Rudy Giuliani siivosi pahanmaineisen kaupunginosan rikollisuudesta. Päiväsaikaan alue on täysin turvallinen, vaikka useissa asunnoissa on rikkinäiset ikkunat ja huonompiosaisia newyorkilaisia makoilee pitkin katuja. Harlemin vuokrat ovat nousussa. Alkuperäisiä harlemilaisia ajetaan asumaan Bronxiin. Alkuaukkaiden mielissä kummittelee pelko siitä, että hitaan rikastumisen myötä Harlem katoaa. Soul foodia kannattaa siis käydä syömässä nyt paikallisten seurassa, sillä tulevaisuudessa hinta voi olla jo niin korkea, että itse harlemilaisia näkyy ravintoloissa vain tarjoilemassa Blahnikeissaan toikkaroiville asiakkaille. Ex-presidentti Bill Clinton on jo pidemmän aikaa pitänyt toimistoaan Harlemissa (55 West 125th Street).

Varma merkki alueella tapahtuvasta muutoksesta on Timbalandin ja DJ Cluen avaama ultra-cool menomesta Cherry Lounge, jonka ovella kannattaa varautua jonottamaan, kun Missy Elliotin kaltaiset tähdet varaavat ensimmäisinä parhaat paikat. Cherry Lounge, (454 West 128th Street) on myös yösuunnistajan kuuma osoite Harlemissa.

4. Museum Mile

ja muita museo-suorituksia

Fitfth Avenuen varrella sijaitsevat New Yorkin tärkeimmät taidemuseot: Metropolitan Museum of Art, joka esiintyi elokuvassa Seikkalija Thomas Crown, Guggenheim, sekä Museum of Modern Art. Näiden museoiden välistä matkaa kutsutaan Museum Mileksi. Museum of Modern Artin kokoelmissa on mm. suomalaisen Harri Koskisen Block-valaisin ja Alvar Aallon vaasi sekä Paimion parantolaan suunniteltu tuoli. Metissä mielenkiintoisia ovat itämaisen taiteen kokoelmat, jossa pääsee ihailemaan muinaisia intialaisia veistoksia lemmiskelevistä pariskunnista. Museon kokoelmia voi ihastella etukäteen netissä osoitteessa: www.metmuseum.org

New Yorkin paras museo sijaitsee Brooklynissä. The Brooklyn Museum of Artissa on kokoelma paikallisten taiteilijoiden töitä sekä Yhdysvaltojen laajimmat kokoelmat muinaisen Egyptin taidetta ja muumioita.

New York

  • 8 miljoona asukasta
  • Valuutta
    1 euro = 1,2 dollaria.
  • Sää
    Tammikuu –3,9 c (alin)
    Heinäkuu 28,2 c (ylin)
  • Juoma
    Manhattan
    Hämmennä sekoituslasissa jäiden seassa tilkka Angosturaa ( hätätilassa voit käyttää vodkaa), 3cl Four Roses-viskiä ja 1 cl makeaa vermuttia. Kaada lasiin ja koristele kirsikalla.
  • Ruoka
    Bagel With
    Cream Cheese
    Aito new yorkilainen ei koskaan tee bageliaan itse, vaan ostaa sen katukioskista.
    Ihmiset
    Kirjailija Paul Auster
    Kirjailija Bret Easton Ellis
    Hip Hop stara P Diddy
    Kiinteistömies Donald Trump (kuvassa)
    Ohjaaja Woody Allen
    Taikuri David Copperfield
  • Kirja
    Bret Easton Ellis: Amerikan psyko
    Tarina Wall Street-pankkiirista, joka pilkkoo ihmisiä Manhattanilla merkkivaatteissa.
  • Kaupat
    Harlemmade, 174 Lenox Avenue. Kaikkein viileimmät paidat todistamaan sitä, että todella olet haukannut palan Isoa Omenaa.
    Strand, 12th Street & Broadway. 18 mailia kirjoja. Varaudu kiipeilemään tikapuilla, mikäli haluat löytää etsimäsi.
    Pottery Barn, 1965 Broadway ja 600 Broadway ja 117 E 59th St. Yhdysvaltalainen casual-sisustuskauppa, joka esiintyi Frendeissä (jota Phoebe vihasi). Kaikkea mahdollista sohvasta kynttilänjalkaan.
    Marc Jacobs, 385 ja 403-405 Bleecker St ja 163 Mercer St. Yhdysvaltojen tämän hetken paras suunnittelija on avannut kolme liikettä New Yorkiin. Jos haluat näyttää Winona Ryderilta tai Sofia Coppolalta mene tänne.
    Banana Republic, 528 ja 550 Broadway ja 5 th ja 6 th Ave. Casual-vaatteita yhdysvaltalaistyyliin.

19 kommenttia

Lucan

11.11.2004 16:37

Onneksi pääsee Nykiin jo tammikuussa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hmmmmmmmmmmm

12.11.2004 01:08

Miksi mennä New Yorkiin, kun Sydney on New York nro2, paitsi että ihmiset ovat vähemmän pinnallisia eikä tarvitse pelätä että mitä se lahopää Bush taas keksii..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sami

12.11.2004 13:29

[LAINAUS]hmmmmmmmmmmm kirjoitti 12.11.2004 klo 01:08:

Miksi mennä New Yorkiin, kun Sydney on New York nro2, paitsi että ihmiset ovat vähemmän pinnallisia eikä tarvitse pelätä että mitä se lahopää Bush taas keksii..[/LAINAUS]

Sydney on tylsä. Suosittelen Melbournea sen sijaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MsSolitaire

12.11.2004 21:59

Jos "varakas suomalaismies" kay ostoksilla Century21:ssa ei han taida kovin varakas ollakaan... Ja jos suomalaisnainen ostaa Pradan laukun 500 dollarilla, voidaan todeta, etta han on tyytynyt siihen halvimpaan "karvalakki"-malliin. Mita jos keskittyisitte siella City-lehdessa puuhastelemaan Helsinki-Cityn tarjonnassa, niin ei taalla muualla kuolla nauruun!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naoise

12.11.2004 23:32

onkohan kirjoittajalla mitään tietoa lower east siden meiningistä? alue pullollaan trendibaareja ja supertrendikkäitä ihmisiä ja hintataso huomattavasti alempi kuin meatpacking districtillä. meatpacking district on erittäin exclusive ja teennäinen, jos ei kontakteja, suotta lähteä sinne ihmettelemään. sen sijaan lower east eide on enemmän coolimpi ja todennäköisyys törmätä aidompiin ihmisiin on paljon suurempi. käykääpä katsastamassa,ludlow st.,clinton st., ja kaiki siltä väliltä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

BushandBush

13.11.2004 00:03

Minäkin olen käynyt ulkomailla... käykää katsastamassa tredit siellä sun täällä. sen jälkeen olette tosi cooleja :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

UWS

13.11.2004 19:33

Ottaen huomioon että Burberry-huivi on nähtävästi vielä kova juttu Helsingissä Mecca-ravintolassa niin Buddha Bar kopio- Meatpackingissä on kai sitten Suomi-perspektiivistä the next hip thing täällä. NYCin trendihysteerikot pitävät Meatpackingiä jo täysin out-hommana. Toisin sanoin:
"Please call us when the grumpy sex-clubs open again".
Ja Harlem: Totta, townhousen saa ehkä vielä alle miljoonalla joten nopeasti shoppaamaan ennenkuin Columbia Uni ostaa loput 125-133 Street alueesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SamiW

14.11.2004 09:22

[LAINAUS]MsSolitaire kirjoitti 12.11.2004 klo 21:59:

Jos "varakas suomalaismies" kay ostoksilla Century21:ssa ei han taida kovin varakas ollakaan... Ja jos suomalaisnainen ostaa Pradan laukun 500 dollarilla, voidaan todeta, etta han on tyytynyt siihen halvimpaan "karvalakki"-malliin. Mita jos keskittyisitte siella City-lehdessa puuhastelemaan Helsinki-Cityn tarjonnassa, niin ei taalla muualla kuolla nauruun!!![/LAINAUS]

-Ja sun kaltaiset besserwisserit joilla on aina muka parempaa tietoa joka asiasta, naurattaa vielä enemmän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoF

14.11.2004 20:45

Aikas moni on nakojaan nyhjanny ulukomailla vain paastakseen kertomaan viimekaden tietoa cityn lukijoille. Onneksi mie en ole tormanny naihin urpoihin kosmopoliitteihin New Yorkissa tai muualla. Mie olen ihan varma etta ei tommoiset kirjoittelijat kovinkaan kuuleina ja itsevarmoina maailmalla pyori. Hapeaisitte holomot. Helsinki on muuten aika letkea paikka.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

erkkijunk

16.11.2004 10:32

[LAINAUS]MsSolitaire kirjoitti 12.11.2004 klo 21:59:

Jos "varakas suomalaismies" kay ostoksilla Century21:ssa ei han taida kovin varakas ollakaan... Ja jos suomalaisnainen ostaa Pradan laukun 500 dollarilla, voidaan todeta, etta han on tyytynyt siihen halvimpaan "karvalakki"-malliin. Mita jos keskittyisitte siella City-lehdessa puuhastelemaan Helsinki-Cityn tarjonnassa, niin ei taalla muualla kuolla nauruun!!![/LAINAUS]

So? Eivät kaikki polta rahojaan vaatteisiin, mm. Donald Trump käytti kauan (vielä rikastuttuaan) "halpoja pukuja".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mikaeli22

16.11.2004 12:36

28 eri maata, vielä useampia kaupunkeja kiertäneenä, voisin todeta seuraavaa: Kukin katselee tyylillään ja kiertää siellä, missä kokee olonsa turvalliseksi. Esimerkiksi New York, kuka täyspäinen siellä yksin liikkuu?? Hulluja riittää joka kaupan eteen ja jopa takaovillekin. Kyseisessä kaupungissa kymmenkunta kertaa olleena, turistille paljon nähtävää, mutta ikinä en sinne muuttais..Vai onko se sit jotain fuckin glamouria kun voi sanoa olleensa nykissä? Moskovakin on turvallisempi kaupunki, mut ei sielläkään ihan kaikkialle voi mennä. Ostosten hintako kaiken ratkaisee? mä en ainakaan maksais jotain 500 euroo kassista..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nycgirl

16.11.2004 18:25

niinno. new yorkissa pitkaan asuneena voi todeta, etta kylla taalla uskaltaa kulkea, ja mikapa voisi olla kotoisempaa kuin kylayhteisomaisyys, joka edelleen toimii tassa suurkaupungissa. brooklyn (ainakin lahella manhattania) on turvallista turvallisempi ja manhattan kokonaisuudessaan leppoisa. tavallisella maalaisjarjella parjaa pitkalle.

ja tosiaan. harlem noussut jo pitkaan, samoin south bronx. ja kuten muut nuoret paikalliset, ajan 14-125 kadun valin mieluusti maan alla subwaylla, silla meatpacking district on nahty ja koettu... les, brooklyn ja harlem tarjoaa parhaat bileet, shoppaukseen les, nolita ja east village.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nycwoman

18.11.2004 00:07

No, minakin olen asunut vuosikausia taalla nykissa ja turvallinen paikka tama on. Moskovasta en tieda, mutta ei taalla Manhattanilla oel mitaan pelattavaa, yksin kuljen pimeallakin joka paiva enka pida itseani ihan kahjona.
Tekstissa oli hieman asiavirheita (esim MoMA ei sijaitse Museum Milella). Muita asiavirheita en tassa viitsi korjailemaan. Selvasti oli kuitenkin artikkeli turistin eika takalaisen kirjoittama.
Ihana kaupunki, tervetuloa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

taminetti

18.11.2004 17:54

Voisiko kaupunkia tuntevat sitten kertoa mistä/ mitä kautta löytyisi mahdollisimman edullinen ja mukava yöpymispaikka lomamme ajaksi? Olemme ajatelleet asunnon viikkovuokrausta välitystoimiston kautta, onko kellään kokemuksia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

19.11.2004 13:55

[LAINAUS]taminetti kirjoitti 18.11.2004 klo 17:54:

Voisiko kaupunkia tuntevat sitten kertoa mistä/ mitä kautta löytyisi mahdollisimman edullinen ja mukava yöpymispaikka lomamme ajaksi? Olemme ajatelleet asunnon viikkovuokrausta välitystoimiston kautta, onko kellään kokemuksia?[/LAINAUS]

Kavin viime kevaana, maksoimme noin 30 e larvi yosta, hotelli 38th ja 8th kulmassa, aamupala ei sisaltynyt hintaan mut risteyksen toisella puolella oli kahvila, jossa sai mahan tayteen aamusella hyvinkin halpaan hintaan. Siisti ja kiva ja turvallinen paikka ja hyva sijainti.

Kuollaksenikaan en muista hotellin nimea, mut loysin sen joko opodo.co.uk tai expedia.co.uk. Saattoi olla Manhattan Hotel, en ole ihan varma. Kerron jos muistuu mieleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Micael_man

25.11.2004 16:49

Minua jotenkin tympii koko ainainen New York. Artikkelin alussa todetaan seuraavaa: "Mitä täällä ei ole, sitä ei ole." Voi voi..

Koko maailma on täynnä sellaista, mitä N.Y.:ssä ei ole. Noita samoja merkkejä ja liikkeitä, joita Nykissä myydään löytyy ympäri maailman. Minä pidän esimerkiksi Berliiniä ja Hongkongia paljon Nykiä mielenkiintoisempina paikkoina. Mm. Honkkarin jälkeen eivät Nykin muutamat pilvenpiirtäjät näytä enää miltään - ja lisäksi ne on nähty joka hemmetin jenkkisarjan ja -leffan alussa muutenkin.

Toisaalta taas Kapkaupungissa on tarjolla sellaisia merkkejä, joita ei N.Y.:stä saa mistään. Tarkemmin ajatellen sellaisia löytyy ihan Helsingistäkin.

Olen itsekin käynyt useita kertoja USA:ssa, myös New York Cityssä. Viimeisestä kerrasta on tosin jo joitakin vuosia aikaa, mutta kuitenkin. En ole mikään numero yksi Amerikan vihaaja, ja kyllähän toki New York on näkemisen arvoinen kaupunki, mutta toivoisin todellakin, että City lähtisi seuraavaksi katsasamaan vaikkapa Kauko-Itää, Australiaa tai Afrikkaa tuon iänikuisen Nykin ja muun Jenkkilän lisäksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pancho_Villa

10.2.2005 01:30

[LAINAUS]Micael_man kirjoitti 25.11.2004 klo 16:49:

Artikkelin alussa todetaan seuraavaa: "Mitä täällä ei ole, sitä ei ole." Voi voi..
[/LAINAUS]

Hei toihan oli vaan "provo", ihan hyva juttu, mutta taytyy muistaa, etta Helsingin kokoisessa kaupungissa voi viela todata olevan tiettyja "alueita", mutta taalla isossa maailmassa nousussa/laskussa olevia aluieita on lukemattomia per kaupunki..

Hauska lukea matkakohdekuvausta, joka hieman yliampuu.. NYC ssa kayneena, mutta sita olleenkaan tuntemattomana haluaisin todeta, etta kaupungissa riittaa muutakin tekemista, kuin ainainen shoppailu (onko kalliimpaa "harrastusta"?).

t. PV

Ps. Vinkki Citylle: tulkaa tekemaan matkajuttu taalta Mekiskosta, niin kerrotte milta Amerikan Ihmevallat nayttaa 50 vuoden kuluttua..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jahmed

17.2.2005 14:37

Hola!

Kyllä se näin on että aito boheemius on kauan sitten hävinnyt manhattanilta rahan tieltä.Brooklynin Williamsburg on lähin mesta mistä löytyy aitoja ihmisiä ja akuuttia menoa.kuulemma?!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

baby99

31.3.2005 01:02

jos etsitte halpaa vaihtoehtoa hotellille niin katsokaa craigslistnyc.com ja menkaa "sublet/temporary" osastolle. siella tarjotaan halvempia vaihtoehtoja, voitte myos postittaa oman ilmotuksen ja hyvin tepsii. Itse nykissa asuvana suomalaisena harrastan kyseista short-term-rentals mika on osoittautunut erittain toimivaksi vaihtoehdoksi. ELI VOITTE KIRJOITTAA MULLE SUORAAN JOS HAETTE VALIAIKAISTA YOSIJAA. Olen 27 v nainen ja omistan mukavan kampan east villagen sydammessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi