Olen parempi, koska...

Suomalaisen poliitikon on mahdotonta kertoa, miksi häntä kannattaisi äänestää mieluummin kuin hänen kilpailijaansa. Tämän lehden artikkelia varten yritimme 30 minuutin ajan saada Carl Haglundia kertomaan, miksi hänestä tulisi parempi RKP:n puheenjohtaja kuin Anna-Maja Henrikssonista. Vastaukset olivat vältteleviä, jopa ylimielisiä: ”No, kyllä äänestäjät tietävät meidän erot”.

Puheenjohtajavaali on ymmärrettävästi arka paikka, kun kilpailijana ovat omat kaverit. Samat vastaukset kuultiin kuitenkin myös presidentinvaaleissa. Ehdokkaat suostuivat vain toteamaan, että kyllä nuo kilpakumppanit sitten ovat hienoja ihmisiä.

Munattoman hymistelyn ja amerikkalaistyylisen loanheittokampanjoinnin välissä on tila, jossa ehdokkaat haastavat toistensa mielipiteet julkisesti. On tyhmää ajatella, että kyllä ihmiset tietävät, miksi minä olen pätevämpi. Voi olla, että suomalaista politiikkaa kymmeniä vuosia seuranneet äänestäjät osaavat valita kokemuksen tai ennakkoluulojen perusteella. Mutta entäpä ne, jotka äänestävät ensimmäistä kertaa? Tuoreilla äänestäjillä ja politiikkaa vähän seuraavilla on oikeus kuulla ehdokkaan suusta selväsanainen lause, joka alkaa sanoilla ”Minä olen parempi kuin vastaehdokkaani, koska…”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi