Öykkäröinnin alkeet

Kolumni

"Huonon ruuan voin antaa anteeksi, mutta huonoa palvelua en", päätti ystäväni tarinansa siitä, kuinka oli saanut luokattoman huonoa palvelua helsinkiläisessä huippuravintolassa. Vanha totuus siitä, että ihminen kertoo hyvästä palvelusta viidelle tutulleen, kun taas huonosta saa kuulla ainakin 50, näytti pitävän taas paikkaansa. Jaloillaan äänestäminen on yksi tehokkaimmista vaikutamisen muodoista, mitä tavallisella kuluttajalla on käytössään. Se, että vaimeasti mutisten poistuu takavasemmalle ei riitä. On tärkeää, että yritys ymmärtää, minkä takia se menetti yhden asiakkaan ja 50 potentiaalista.

Koska suurin osa meistä on kasvatettu käyttäytymään sivistyneesti, tuntuu möykkääminen moukkamaiselta. Moni jättää huomauttamatta räikeistä epäkohdista, koska pelkää vaikuttavansa öykkäriltä. Kohdalleni on viime aikoina sattunut tilastollisesti harvinainen ammattitaidottomien asiakaspalvelijoiden suma. Koska öykkäröinti ei suju minulta selvin päin luonnostaan, olen yrittänyt hoitaa tilanteet keskustelemalla. Turha toivo. Olen joutunut poistumaan raivoa kihisten ja mielessäni kostoa vannoen.

Viikko sitten pääsin seuraamaan, kuinka paljon Venäjällä aikaa viettänyt ystäväni törmäsi vastaavaan tilanteeseen kusipäisen vakuutusyhtiön korvauskäsittelijän muodossa. Yritettyään selittää asiansa muutamaan kertaan kohteliaasti siirtyi ystäväni katteettomiin uhkauksiin sekä verbaalipugilismiin. "Sä ympäröit huomisen aamun Hesarista työpaikkailmoituksia, jos ei ala tapahtua", "Miten sä selität sun vaimolles kun tuut himaan verokortti kädessä?" sekä ehdoton lempparini "Yks soitto mun asianajajalle ja sä kattelet lärviäs puol yheksän uutisista" saivat päin naamaa vittuilleen mulkvistin vetämään kättä lippaan ja hetki sitten "mahdottomat" asiat tapahtumaan. Tyylitöntä? Kenties. Naurettavaa? Todennäköisesti. Tehokasta? You bet your ass.

Kirjoittaja on 70-lukulainen etelähelsinkiläinen kirjailija

5 kommenttia

Ilya_The_2nd

21.8.2006 01:42

Olin aiemmin ravintola-alalla, ja poistuin takavasemmalle uusien sukupolvien rynniessä alalle. Ilmeisesti koulujen pääsykoe on nykyään ns. konkreettinen palikkatesti. Jos palikoita ei saa paikoilleen, pääsee keittiöön. Jos ei käsitä testiä lainkaan, pääsee tarjoilijaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ntiii

21.8.2006 17:28

Väittäisin, että kusipäisiä asiakkaita on suhteessa ainakin tuplasti ennemän kuin kusipäisiä asiakaspalvelijoita. Joillain asiakkailla ei ole edes alkeellisia käytöstapoja. Kyllä kaikensorttista vittuilua kulee päivittäin, mutta niistahän ei saisi loukkaantua ja näyttää hapanta naamaa edes kymmentä sekuntia ettei vaan seuraava asiakas järkyty.
Muuten, missä helvetin koulussa opetetaan tätänykyä vastaamaan ystävällisesti esitettyyn tervetulotoivotukseen (esim. päivää, terve, hei): "Kaks muovikassia."? (Tietenkin norsun vittu naaman tilalla.)

Loppuun kuitenkin myönnytys: on myös vittumaisia as.palvelijoita. Kritiikki pitäisi kuitenkin muistaa antaa asiallisesti. Jos vastaat vittuilulla vittuiluun, muuttuu alkuperäinen vittuilija vain vittumaisemmaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Minkala

5.9.2006 14:23

Kas, muutkin ovat huomanneet tuon ravintola-alan nykyisten työntekijöiden ammattitaidottomuuden. No, halvalla saa mitä vaan. Halpa työvoima tulisi kuitenkin näkyä myös halpoina hintoina.

Vittuileva asiakas on tietenkin erittäin ikävä, mutta ei niin ikävä kuin vittuileva asiakaspalvelija. Se duunarihan saa palkkaa hommastaan, ja palvelua odottava on se maksava osapuoli. Vittuilusta kun ei viitsi maksaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Chime

13.11.2008 19:06

Alalla ei todellakaan ole liikaa päteviä työntekijöitä. Alkaa tuntemaan itsensä Vuoden Asiakaspalvelijaksi, kun tekee perusasiat ja hymyilee päälle- kilpailua ei juurikaan ole, sillä alaa opiskelemaan (sekä tarjoilija ETTÄ kokkipuolelle) pääsee suunnilleen kutosen keskiarvolla ja olemattomalla lahjakkuudella kys. työhön. Röökitaukoa röökitauon perään...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

16.8.2014 16:30

Näin niin kuin jälkikäteen, se tarjoilu ja kokkaus on aika kaukana minkään sortin koulumenestyksestä. Jos osaa seurata ohjeita niin osaa kokata tai ainakin oppii. Jos osaa kirjoittaa ja kuunnella niin osaa tarjoilla. Se, kuinka sopiva on hommaan on kyllä yksi asia, mutta koulumenestyksellä ei ole juuri vaikutusta kouluun pääsemiseen jo ihan siksi, ettei sillä ole muuta tekemistä asian kanssa kuin se, että peruskoulu lienee syytä olla käytynä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi