Perinteet kunniaan

Miten voi olla mahdollista, että tänäkin vuonna väiteltiin Suvivirrestä?

Kirjoittaja kuuluu kirkkoon hiljaisuuden aikaan (22–07).
Kirjoittaja kuuluu kirkkoon hiljaisuuden aikaan (22–07).

Miten voi olla mahdollista, että tänäkin vuonna väiteltiin Suvivirrestä? 

Kuopion piispa Jari Jolkkonen todisti, ettei sen laulamisessa ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan perinteiden ylläpitämisestä. Perinteillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, koska jos olisi, rukoilisimme kaikki Väinämöistä.

Suvivirsiselkkaus osoitti, että maamme suvaitsevaisto on kaiken hyvän puolella pahaa vastaan siihen asti, kun pitäisi puolustaa kotimaisia perinteitä.

Tämä käytös on jatkunut sukupolvesta toiseen, joten kaiken järjen mukaan heidän pitäisi pian alkaa vastustaa sitä. Kevätjuhlien pilaajilta ei kuitenkaan voine odottaa loogista toimintaa. Ilman traditioita emme olisi mitään. Jos suomenkielinen kirjallisuus, pesäpallo ja mollihumpat vietäisiin meiltä pois, emme olisi enää suomalaisia. Kohta joku näsäviisas kysyy, mitä olimme ennen Aleksis Kiveä, Tahko Pihkalaa ja Erkki Junkkarista.

Lapsikin tajuaa, että olisi absurdia mitata mennyttä maailmaa tulevaisuuden kriteereillä. Mitä siitäkin seuraisi – että naisten asema oli mukamas 1800-luvulla kehno, koska seuraavalla vuosisadalla he saivat äänioikeuden? 

Sen sijaan on aivan mahdollista arvioida nykyisyyttä historian mittapuulla.

Kuinka on mahdollista, että sotavuosina Suomi oli yhtenäinen kansa, mutta rauhan aikana olemme jatkuvasti toistemme kurkussa? Miksi sekä työläiset että me omistava luokka olemme tyytymättömiä osaamme, vaikka rahaa on enemmän kuin koskaan aiemmin? Miksi perinteisiä arvoja raastetaan alas yksi toisensa jälkeen?

Kuten huomaamme, kaikkia ristiriitoja yhdistää tradition uhmaaminen. Nimetkää yksikin asia, joka olisi ollut aiemmin huonommin kuin nykyään. Aivan: ette pysty siihen, koska se on mahdotonta. Kyse ei ole nostalgiasta, sillä se on erheellisiin muistikuviin perustuva käsitys entisaikain paremmuudesta, kun taas minun perusteluissani ei ole virheitä.

Mitä voimme tehdä? Ainoa toimiva ratkaisu vaatii, että unohdamme itsekkäät perustelut ja olemme valmiita tinkimään omista kannoistamme yhteisen edun vuoksi.

Siispä kun seuraavan kerran kohtaat kadulla ateisti-muslimin, tartu hän kädestä ja laulakaa yhdessä Suvivirsi. Niin kaikki voittavat.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi