Perinteinen radio edelleen suosituin musiikinkuuntelutapa autoissa

Yhdysvaltalais-tutkimuksen mukaan perinteistä radiota kuunnellaan autoissa vieläkin eniten.

Kuunteletko sinä CD-levyjä ja ihan tavallista radiota?
Kuunteletko sinä CD-levyjä ja ihan tavallista radiota? Kuva: © Dmitry Vereshchagin / Fotolia

Vaikka nykypäivänä monissa autossa on mahdollisuus liittää vaikkapa puhelin musiikintoistojärjestelmään esimerkiksi aux-piuhan tai bluetoothin avulla, ei perinteinen radio ole menettänyt suosiotaan. Vanhoissakin autoissa oman musiikin kuuntelu onnistuu esimekiksi fm-lähettimen kautta. Näistä vaihtoehdoista huolimatta moni valitsee silti perinteisen teknologian ja kuuntelee tavallisia radiokanavia ajaessaan. Uusi yhdysvaltalaistutkimus osoittaa että jopa 84 prosenttia kuuntelee radiota samalla kun ajaa. Tutkimuksessa selvisi, että 62% vastaajista avaa auton oman radion ainakin kerran päivässä.

Yllättävän suuressa suosiossa teknologian kehityksestä huolimatta oli myös CD-levyt. Yli 60 prosenttia autoilijoista kertoi kuuntelevansa ajaessaan CD-levyjä, joita autoissa oli keskimäärin 10,5 kappaletta. Jenkkiläisautoilijat pitävät selkeästi perinteisten musiikinkuuntelutapojen puolia, sillä suurin osa kertoo, ettei innostu suoratoistopalvelujen käytöstä.

Lähde: Autoblog

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi