Reino Nordin

Kun valtakunnan virallisen mulkvistin roolia keväällä jaettiin, tämä mies oli paikalla. Syystä vai syyttä?

Näyttelijä-muusikko Reino Nordinilla on ollut rankka vuosi. Ensin hän rakensi homeisen talon, sitten joutui muuttamaan anopin nurkkiin. Koko Suomi katsoi televisiosta, mitä seurasi, kun hän oli pettänyt vaimoaan. Yhtenä päivänä Reino heräsi siihen, että koko Suomi vihaa häntä.

Moottori hörähtää. Vaalea farmari kaartaa parkkipaikalle Helsingin Valimossa. Ajotyylistä ei voi erehtyä. Lukkojarrutus, ikkuna rullautuu auki, käsi heilahtaa.

"Reiska terve!"

Paksut pohkeet nousevat autosta.

Tässä on Reino, josta on tänä vuonna tullut Suomen virallinen mulkvisti.

Väite 1: Reino Nordin on julkisuudessa kahden naisen ansiosta. Siskonsa, Killerin ex-laulajan, nykyisin soolouralla olevan Siiri Nordinin ja Iholla-sarjassa esiintyneen vaimonsa Maria Nordinin.

Reino katsoo pistävästi aurinkolasiensa yli.

"Hetkinen. Maria oli Iholla-sarjassa, koska siihen haluttiin kiinnostavia ihmisiä. Tavoitteena ei ollut julkisuus", hän korjaa. AD käskee katsomaan kameraan ja komentaa:

"Yritetään välttää kaikkea kädenlämpöistä ja keskinkertaista."

"No, mä harvemmin oon kumpaakaan", Reino vastaa ja kurkkaa lasiensa takaa. Räps. Hän kipittää katsomaan ruudulta kuvan.

"Ei tsiisus mikä takatukka! Oliks nää Matti-leffan kuvaukset?"

Reino kävelee eestaas kuin adhd-potilas.

Hän on taidegraafikko Outi Heiskasen lapsenlapsi. Kuvanveistäjä Antti Nordinin ja lavastaja Metti Nordinin poika. 29 vuotta, viitisenkymmentä roolia tv-sarjoissa, leffoissa ja teatterissa. Oma radio-ohjelma. Kaksi studioalbumia. Keikkoja ympäri Suomea.

Iso yleisö ei ehkä tunne häntä kahden naisen ansiosta, vaan kahden naisen kautta.

"Kuvittelee tuntevansa", Reino korjaa.

Ainakin hänestä on helppo muodostaa mielipide. Reino Nordinista tuli koko kansan sylkykuppi, kun Iholla-sarjassa näkyi kaunistelematta millaista on, kun menee huonosti. Maria Nordin kuvasi perheen elämää puolen vuoden ajan käsikameralla. Reino tiuski ja kärjisti. Nähtiin itkupotkuraivareita. Pitkäksi venyneitä iltoja keikoilla. Homeinen talo. Pakko asua anopin nurkissa. Aviokriisi viimeisillään raskaana olevan vaimon kanssa.

Väite 2: Reino Nordin puhuu rumasti vaimolleen ja lapsilleen. Reinolla on mielenterveysongelmia ja hän tarvitsee lääkityksen.

Iholla-sarjassa Reino Nordin ja vaimo istuvat autossa. Reino hajoaa.

"Vittu mä en kestä tätä enää, mä tarviin lääkityksen!"

No, mitäs laitetaan?

"Ei, ei, ei", hän vakuuttaa nyt.

"En mä rupee mitään prozacia vetämään. Kun mulla on ahdistus, siihen on syy ja se ratkeaa vain sitä ajattelemalla ja asian korjaamalla."

Mutta jos se on toistuvaa, pohditaan keskustelupalstoilla (joissa Reinon yksityiselämä kiinnostaa hyvin paljon). Yhdet ovat sitä mieltä, että Reino on mielenterveysongelmainen, ehkä narsisti. Toiset sanovat, että ei se ole sairas, se on vaan kusipää. Vaimon jaksamisesta huolestutaan. Ja entä ne lapset!

"Mulle on tärkeetä kasvattajana, että lapset näkee, että isäkin on vaan ihminen. Että isästä saa tukea ja turvaa, mutta kun menee huonosti niin se näkyy. Ne on tunteita ja ne kuuluu elämään."

Se ei ole kovin suomalainen tapa.

"Ja mietitään, että miksi tapahtuu tollasta kuin Hyvinkäällä just. Täällä opetetaan lapsille, ettei tunteita saa näyttää, että paskat fiilikset pitää kärsiä hiljaa oman pään sisällä. Se on sairasta."

Reinon mielestä Hyvinkäätä ei siis olisi tapahtunut, jos ampujan isä olisi ollut perheelleen samanlainen kuin Reino omalleen.

Reinon mukaan hänen impulsiivisuudessaan kyse on luonteenpiirteestä, genetiikasta.

"Nyt kun mun poika on tullut uhmaikään, saan kyllä kaiken silloisen huudon takaisin. Eksponentiaalisesti."

Lisäksi sarjassa syntyi Reinolle tytär. Eikä sovi unohtaa seitsemänvuotiasta poikaa, joka asuu miehen ex-vaimon luona "nimeltämainitsemattomassa pikkukaupungissa".

Reinon impulsiivisuus on vielä varmistettava muualta. Kysytään Siiri-siskolta.

"En mä oo yhtään huolestunut. Tiedän, ettei Reino ole paha ihminen tai halua satuttaa ketään. Se vaan huutaa, jos sillä menee asiat päin vittua. Niillä on ollut varmaan rankka vuosi."

Huh?

Väite 3: Koko Suomi vihaa Reino Nordinia.

"Jos Vauva-lehden keskustelupalsta on koko Suomi."

Hypätään Reinon autoon ja ajetaan Stadiin katsomaan. Runeberginkadulla Reino meinaa ajaa rekan alle.

Ainakaan ravintola Torissa, Helsingin Punavuoressa, kukaan ei vihaa Reinoa. Tilataan lounasta, artisti tunkeutuu rennosti henkilökunnan puolelle ja vääntää tuplakahvalla omatoimisesti itselleen espresson.

"Moi Reino!"

"Kato Reiska!"

"Reeeeino! Onnea vanhus! Missasin bileet, sori!" (Reinolla oli 29-vuotissynttärit edellisellä viikolla.)

Google-täsmähaulla tulee yli 68 000 tulosta Reino Nordinista. Eniten haettujen hakusanojen joukossa ovat sanat sika, narsisti, avioero, kriisi, pettäminen, kusipää ja syrjähyppy. Ei kovin imartelevaa.

"Iholla-sarjassa nähtiin kaupallisen median voima. Siihen on leikattu mielenkiintoisimmat ja kärjekkäimmät tilanteet täysin tarkoituksella", Reino sanoo ja lappaa pastaa suuhun.

Sarjan tuottajalla Mirtta Salosella on asiasta eri näkemys.

"Päinvastoin. Teimme kaikkemme antaaksemme monipuolisen kuvan myös Reinosta. Pidimme huolen, että sarjaan pääsivät kaikki kohtaukset, joissa hän käyttäytyi asiallisesti tai hyvin. Ymmärrän toki, että Reinolla ja Marialla on ollut rankka vaihe elämässä juuri silloin. Se ei meistä kuitenkaan ollut mitenkään mahtavaa ja kaupallista, vaan kurja juttu. Toivon heille pelkkää hyvää."

Rankka vuosi? Hetkinen? Iholla-sarjan uudenvuodenjaksossa Reino antoi uudenvuodenlupauksen: "Jos mä jotain lupaan, niin sen, että ens vuosi ei oo tällainen."

Mitä se tarkoitti?

"Tää oli tällainen ruuhkavuosien huippu. Rakentaminen ja lapset ja kaikki. Just se talo on kaikkien kriisien äiti, ja se et se piti rakentaa just silloin kun oli kaikkea liikaa. Ja sit toinen iso virhe joka tehtiin oli se, että ois pitänyt asua jossain muualla kuin muiden ihmisten nurkissa. Se on henkisesti tosi raastavaa, että ei ole omaa tilaa."

Mitä Reino aikoo tehdä sen eteen, etteivät seuraavana vuonna hermot petä niin pahasti?

"Virheistä oppii. Mistä sitä nuori ois voinut tietää, nyt tiedän. Helppo ruveta tölvimään ulkoa päin, kun nähdään meidän perhe-elämä kriisitilanteessa. Enkä mä nyt kiroile himassa, kun ei ole kriisiä. Ei ole tarvetta."

Väite 4: Reino Nordin on sovinistisika.

"Sovinistiksi mulla on aika paljon naisia."

Se oli vitsi, Reino tarkentaa. Hän on silti tietoinen sovinistikusipään leimasta.

"En ajattele asioita niin mustavalkoisesti. Mähän olen feministi. Ei sillä, että se olisi sovinistin vastakohta. Mutta musta kaikki, mikä purkaa patriarkaattia, on lähtökohtaisesti hyvästä."

Mutta Iholla-sarjassa perhe-elämästä tuli tällainen kuva: Maria on lasten kanssa ja Reino huitelee jossain muualla, ties vaikka jonkun muun pöksyissä.

"Nyt meillä on perheessä sellainen vaihe elämässä, että mä painan duunia ja Maria on lasten kanssa, mutta kun tilanne kääntyy toisin päin, otan sen enemmän kuin mielelläni vastaan. Ja odotan sitä."

Väite 5: Reino Nordin lopetti koulun kesken, koska on laiska. Myöhemmin hän haki Teatterikorkeakouluun, mutta ei päässyt.

"Mä en tajua mikä tää juttu on että mä oon jättänyt koulun kesken", Reino sanoo.

"Mä en oo koskaan aloittanut lukiota. Enkä aloita. Suoritin oppivelvollisuuden ja that’s it."

Teatterikorkeakouluun hän ei koskaan hakenut, sen sijaan Nätylle (Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelma) kahdesti. Hetken mielijohteesta.

"Ne sano mulle siellä pääsykokeissa, että ei me voida opettaa sulle mitään täällä, mee tekemään niitä hommia, joita sä oot tähänkin asti tehnyt."

Reinon ensimmäinen rooli oli Ursula-elokuvassa vuonna 1986. Kolmevuotiaana. Ammatinvalintaa ei ole siis tarvinnut miettiä koskaan. Koululuokassa Reino käytti energiansa muuhun.

"Olin äänekäs, en hirveästi seurannut opetusta, lintsasin koulusta, poltin röökiä ja haaveilin paremmasta tulevaisuudesta."

Ruotsinluokassa hän rakensi linnoja pulpeteista.

"Joskus ala-asteella kävin palkkapäivänä ostamassa kaupasta papatteja ja menin räjäyttelemään niitä hiekkalaatikolle."

Kysytään vielä siskon mielipide.

"Reino oli lapsena jotenkin tarkkailevampi. Se ei pitänyt itsestään niin suurta kalabaliikkia kuin nykyään", sanoo Siiri. Sisarukset viettivät aikaa paljon kahdestaan, kun äiti oli töissä.

Koulu kulki liian hitaasti. Tästä ovat yhtä mieltä niin sisko kuin sen velikin.

"Koulussa aina hoettiin, että Reino, sä et oo tyhmä, mutta. Mietin aina että mikä se mutta siinä on. Te ootte koulu, teidän piti tehdä musta viisas, jos mä en oo tyhmä niin voiksmä sit lähtee? Päättötodistuksen keskiarvo oli jollain ihmeellä 7,9, ja pääsin pois", Reino sanoo.

Väite 6: Reino Nordin saa paskaa palautetta koko ajan.

"Totta, paskaa tulee, mutta niin tulee hyvääkin."

Viimeisin paska tuli Facebookissa tuntemattomalta.

"Se ämmä valitti jotain, että hän oli lukenut iltapäivälehdestä otsikon, ja että hän ymmärtää kyllä, etten ole täydellinen, eihän meistä kukaan ole, mutta huonoista tavoista voi silti pyrkiä eroon. Mikään ei saa mua enempää huutamaan vittuperkelesaatanaa kuin tuollainen typerä holhous!"

Nyt Reino huutaa. Se raikuu läpi Fredantorin. Onko hän eri mieltä palautteenantajan kanssa? Volyymi laskee.

"En tietenkään. Mutta toi, että tuntemattomat ihmiset laittaa jonkun kolmirivisen otsikon perusteella viestejä, on vitun ärsyttävää."

Niin, sitten se hyvä palaute. Reino näyttää.

Helpottavaa nähdä, että teilläkin on tuollaista.

Mun mies on ihan samanlainen!

Meillä on ihan samalla tasolla keskustelut kotona.

"Jos elämässä ei välillä ahdistu ja ala huutaa niin sitten on epäterve. Ja käy just niin, että jossain vaiheessa ottaa aseen ja ampuu kaikki."

Hän vetää henkeä. Hän puhuu nopeasti ja pitkiä lauseita, joten se on välillä tarpeen.

"Jos meidän perheen rehellisyys ja tapa näyttää tunteita ratkaisee yhdenkin perhesurman niin me ollaan jo voitettu. Tietysti voi olla, että ne Vauvapalstalla vauhkoavat hullut menee vaan entistä syvemmälle sinne peräaukkoon ja ampuu jossain vaiheessa vielä enemmän porukkaa. Toivottavasti niin ei käy."

Mutta Marialla ja Reinolla on strategia: talk to the idiot.

Maria on blogisti Kaksplus.fi-sivulla.

Väite 7: Reino Nordin on kaikesta huolimatta ansiokas biisintekijä.

Reino & The Rhinosin toinen studioalbumi Kohti huomista ilmestyi 6. kesäkuuta. Se jatkaa samalla linjalla kuin vanhat: letkeää, helposti tarttuvaa reggaepoppia, kuin tehty chillaukseen.

Mutta on olemassa yksi aihe, johon Reino ei biiseissään tartu. Viina.

"Mä en todella oo sitä mieltä, että baarit pitäis pistää kiinni tai mitään, mutta jumalauta. Tässä maassa ei tarvita enää yhtään humalahakuista juomista ylistävää biisiä. Se millainen hitti niistä nousee, osoittaa ihmisten tyhmyyden."

Ei tarvitse ajatella kuin Petri Nygårdia. Selvä päivä. Tai heti viime kesää: Jare ja VilleGalle. Pienissä häissä. Lista on loputon.

Syksyllä Reinolla on sivurooli Puhdistus-elokuvassa. Joulukuussa ensi-iltaan tulevassa Vuonna 85 -elokuvassa hänellä on pääosa. Musiikin ja näyttelemisen lisäksi hän on tehnyt myös toimittajan työtä. Maria!-showssa ja nyt omassa ohjelmassa Bassolla.

"Se Maria!-show’n tekeminen oli nastaa, sehän oli täyttä gonzoa", Reino muistelee naureskellen.

"Mutta saaks mä sanoa vielä tän asian? Toivon, että jossain vaiheessa ihmiset saa parempaa puhuttavaa kuin mun perhe-elämä. Toivottavasti tässä on joku sukupolviero. Keski-ikäisethän noita iltapäivälehtiä kuluttaa. Ne saa mitä haluaa. Toimittajana musta on hienoa olla jossain vähän vaihtoehtoisessa mediassa, jota tekee mun ikäiset kakarat eikä homehtunut keskiluokka."

Mutta yksi asia on varmaa. Reino tulee aina tekemään taidetta.

"Kuvataiteita mä säästän vanhemmalle iälle. Sillä alalla ei vielä ole tilaa mulle, mutta tulee olemaan."

Jos raha kuitenkin jossain vaiheessa loppuu, Reino vannoo, ettei jää ruikuttamaan vaan menee baariin töihin.

Tässä baarissa, jossa hän nyt istuu, lautanen edessä on tyhjentynyt pastasta ja viereisessä pöydässä kuunnellaan korvat höröllä.

Reinon puhelimeen tulee viesti.

"Jes, mä sain avaimen! Mä sain vihdoin oman avaimen!"

Ei kun rattiin ja omaan kotiin.

"Mahtava fiilis!"

Vrumm!

13 kommenttia

thess

6.6.2012 23:47

Adhd ei ole sairaus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jaajuujoo

7.6.2012 18:22

Mutta reinous selvästi on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kokoSuomi

8.6.2012 01:45

Suurin osa suomalaisista ei tiedä kuka Reino Nordin on. Koko Suomi ei todellakaan ole katsonut jotain paska sarjaa, joten koko Suomi ei tiedä Reiskan pettämispuuhista saati vihaa tuntematonta tyyppiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

potilas79

8.6.2012 11:38

Adhd on lääkittävä sairaus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AnntiAa

9.6.2012 07:27

Antaiskohan Reino mulle munaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Styyri

9.6.2012 15:13

Täytyy kyllä todeta, että ihmeen hyvin Reino Nordin on menestynyt pelkältä peruskoulupohjalta. Lisäksi täytyy ihailla hänen itseluottamustaan, jonka täytyy olla vahva, sillä en usko sen kylläkään perustuvan pelkkään ylimielisyyteen. Harmi sinänsä, ettei Reino Nordinille ole suotu mahdollisuutta akateemiseen teatteritaiteen koulutukseen, sillä teatteritaiteen maisterin opintojen myötä hänestä voisi tulla todellinen näyttelijäsuuruus. Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että jos henkilöltä puuttuu yleisen korkeakoulukelpoisuuden antava kolmevuotinen toisen asteen koulutus, niin täytyy kyllä olla melkoinen fakiiri, että saa yliopiston harkintansa perusteella myöntämään itselleen tutkinnonsuoritusoikeuden alalla kuin alalla, puhumattakaan taidealoista.

Vaikka Reino Nordin on eittämättä taiteellisesti erittäin lahjakas näyttelijä, niin se raja, jolle asti lahjakkuus ja itseoppineisuus kantaa, tulee jo melko matalalla vastaan - verrattaessa vaikka Reino Nordinia ja TeM Kari Ketosta.

Vai voisitteko kuvitella Reino Nordinin tämän hetkisellä tasollaan esittävän vaikka Macbeth-monologia...

"Jos puhut valhetta, niin lähipuussa Saat elävänä riippua sa, kunnes Kutistaa nälkä sun. Jos puhut totta, Voit mielist' aivan saman tehdä mulle. Lujuuteni jo pettää: aavistan jo Tuon paholaisen kaksikielisyyttä. Totuuden varjolla hän valheit' ajaa: " ...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

H-T

11.6.2012 21:09

Koulussa Reinoa pidettiin ylimielisenä kusipäänä. Eipä ole sinänsä mielikuva juuri muuttunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

reino-fani

14.6.2012 05:51

Jess, hyvä Reino! Ooot siis jo koulussa erottunut tapetista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teroKK

14.6.2012 09:26

Reino voisi naida minua. Lapsellisen oloinen mies, mutta hyvä sängyssä, kenties?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no_eiVoi_olla_totta

14.6.2012 12:34

täysi idioottihan se on ja vielä patsastelee julkisuudessa kaiken ton paskan jälkeen. kuuluisuus, never heard. siis jätkähän on ihan retarded.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teteK

16.9.2012 16:44

No enemmänhän tuolla Reinolla munaa tuntuu olevan,kun suurimmalla osalla. Täysin mitäänsanomattomia tuppisuu runkkareita ihan riittämiin. Kyllä juntit aina jaksaa parjata jostakin,vieläpä käsitykseni mukaan,suhteellisen inhimillisistä asioista/piirteistä. Ja kyllähän Reino kuitenkin lahjakas,ilman kovinkaan kattavia(turhia)koulutuksia. Kaiken kauniin lisäksi vielä sattuu olemaan saatanan komea ja karismaattinen mies. Kusipää tai ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Alanmiäs

14.7.2013 19:45

Voi että mitä lässyttelyä, kouluja käymätön, täysin lahjaton kaveri. Karismaa on yhtä paljon kuin vanhassa rätissä. Täytyy taas kerran todeta että suhteilla pääsee pitkälle... vaikea käsittää millä perusteilla hänet valittiin esim. vuonna 85 leffaan, mutta leffan nähtyäni en todella ihmettelisi jos alan vaihdos edessä.. oli se vaan niin huono suoritus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Helsky70

29.3.2018 21:19

En tiedä muista. Mutta mua 47v naista puhuttaa sanoitukset ja kappale JVG (oma feivorit) kanssa on ykkönen tässä tilanteessa. Aion jakaa sen kavereille niin duunissa kuin muutenkin heti kun saan toisen duunipaikan. "Mä lähden jne.". Muutkin biisit kuin suoraan mun elämästä. Puhutaa niin, että jopa sattuu:) T. Helsky pirkanmaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi