Robert Helenius

Teurastajan poika, poliisin avomies ja pian Suomen suurin nyrkkeilijä?

Uransa alussa oleva ammattinyrkkeilijä voisi asua kehnomminkin. 25-vuotiaan Robert Heleniuksen vuokrakolmio Berliinissä sijaitsee Westend Alleella, nyt jo lehtensä pudottaneiden lehmusten reunustamalla pitkällä kapealla tiellä, jonka kahta puolta kohoavat kolmi- ja nelikerroksiset rapatut pienkerrostalot. Keskiluokkaisen Westendin kaupunginosan puistossa kyltti kehottaa vieraita sulkemaan portin, jotta villisiat pysyvät poissa kaupungin kaduilta. Hyvin järkevää, hyvin saksalaista.

Heleniuksen kotiovelta on vain kivenheitto villisikapuistoon ja runsaat seitsemän kilometriä Tegelin jättimäiselle lentokentälle, joka jakaa liikennettä lähes kaikkialle muualle maailmaan. Mutta nyt suunta on toinen: kotiovesta sisään ja peremmälle.

Ja siinä hän nyt seisoo, oven raossa, Suomen lupaavin raskaansarjan nyrkkeilijä sitten muinaisen Gunnar Bärlundin.

Robert Helenius tarjoaa kouransa, joka on kuin kuormaajan kauha, ja viittaa väljemmille vesille. Eihän 199 sentin varsi mikään luonnonoikku ole, mutta keittiöstä kajastava marraskuun matala valo katoaa, kun Helenius kulkee eteiskäytävässä. Väistämme vesivahingon takia eteiseen nostetun kylpyammeen, kurvaamme oikeaan olohuoneen puolelle ja istuudumme ruokapöytään.

Heleniuksen avovaimo, Sandra Helsing, tuo tarjolle kahvia ja sokerimunkkeja.

Lattialla babysitterissä istuksii ja pulauttelee kahdeksanviikkoinen Kingston Helsing. Heleniuksen toinen lapsi, tytär, Chillie Helsing on jo lähes kaksivuotias ja päiväkodissa. Aivan oikein, lapset kantavat äidin sukunimeä. Seinillä roikkuu raamitettuja valokuvahässäköitä Heleniuksen perheidyllistä. Jos ensivaikutelma ei petä, Nordic Nightmaren – se on Heleniuksen alias kehässä – kotona asuu onnellinen perhe.

"Ilman häntä en olisi täällä", Helenius sanoo ja viittaa seitsemän vuotta vanhempaan vaimoonsa. Helsing jätti poliisin virkansa, jotta hänen miehensä saisi kurkottaa unelmaansa. Mutta Helenius ei tarkoita yksin sitä.

"Tarvitsen jonkun potkimaan minua eteenpäin. Kun suunta on selvä, pysyn kurssilla."

Jos Sandra on perheen koossapitävä voima, ammattia kipparoi 68-vuotias Ulli Wegner, yksi Euroopan arvostetuimmista nyrkkeilyvalmentajista. Wegnerin ansioihin kuuluu muiden muassa saksalaisen Arthur Abrahamin valmentaminen maailmanmestariksi. Wegnerin sanotaan painottavan tahdon ja itsekurin merkitystä.

"Hän on vaativa, mutta ymmärtäväinen. Hän ei jätä tilaa turhiin pohdiskeluihin. Tiedän aina mitä minun tulee tehdä. Se sopii minulle."

Nyt Heleniuksen sänkisillä kasvoilla ei näy enää merkkejä 12 vuorokauden takaa, jolloin hän otteli Nürnbergissa ukrainalaista Taras Bidenkoa vastaan uransa suurimman ottelun. Bidenko ei ole kuka tahansa suuri mies, vaan maailman 39. parhaaksi arvostettu raskassarjalainen, joka 29 ottelustaan oli hävinnyt vain kolme. Vertailun vuoksi: yhä aktiivinen ja pelätty, kahdesti erään Mike Tysonin selvittänyt Evander Holyfield on samaisella listalla sijalla 28. Holyfield hävisi syksyllä pistein Venäjän jättiläiselle Nikolai Valujeville WBA-liiton titteliottelussa. Monet asiantuntijat olivat sitä mieltä, että Holyfield oli parempi osapuoli.

Ja esimerkiksi EM-ottelunsa lokakuussa hävinnyt Amin Asikainen mahtuu juuri maailman 70 parhaan kastiin sarjassaan.

Se, että Helenius takoi Bidenkon keskeytyskuntoon jo kolmannessa erässä nosti odotuksia ja rankingia - lievästi ilmaistuna. Helenius on nyt arvostetun Boxrec-sivuston mukaan maailman 33. paras raskassarjalainen ja yhä voittamaton. Rekordi: 10 ottelua, joista kuusi tyrmäysvoittoa, neljä pistevoittoa.

Helenius on noteerattu niin korkealle, että hänellä olisi edellytykset EM-titteliotteluun, kunhan mestaruusotteluihin vaadittavat 12 ammattilaisottelua on takana. Tavoite on kuitenkin korkeammalla.

"Ajatus on kypsynyt pikkuhiljaa, mutta olen alkanut uskoa siihen. Haluan olla maailmanmestari", Helenius sanoo.

Dream on dreamer, eikö niin, mutta otetaan yhteys nyrkkeilyasiantuntija Risto Meroseen.

"Saksassa uskotaan, että Helenius on uusi Ingemar Johansson, mutta Suomessa häntä vähätellään. Hänen edellytyksensä ammattilaishuipulle ovat vähintään yhtä hyvät kuin Asikaisella oli. Hän otti ratkaisevan askeleen, muutti sinne, missä kansainvälisen uran voi luoda", Meronen sanoo.

Heleniuksen hyvin nopeasti noussut sijoitus tuo myös ongelman. Koska jokaisen vastustajan tulee olla edellistä vahvempi, riski ensimmäiseen kompastumiseen kasvaa nopeammin kuin kokemus riskinhallinnasta.

Seuraava mittauspiste on tammikuun lopussa, vastustajaksi on kaavailtu 36-vuotiasta Lamon Brewsteria, entistä WBO:n raskaansarjan maailmanmestaria, joka yllätti nyrkkeilymaailman tyrmäämällä Vladimir Klitshkon viisi vuotta sitten.

Mikäli Helenius selviää Brewsterista (ranking 36.), seuraava vastustaja poimitaan TOP-25-joukosta. Oli se kuka hyvänsä, voittaminen on yhtä helppoa kuin veden vääntäminen kivestä. Mutta, jos, ja niin edelleen, se veisi Heleniuksen kertaheitolla kohti suuria otteluita, joiden palkkiot kirjoitetaan jo kuusinumeroisina.

Häpeän pelko

18-vuotiaana Helenius osallistui Gunnar Bärlundin mukaan nimettyyn GeeBee-turnaukseen Helsingissä. Vastaan tuli norjalainen Andreas Barkhall. Kesken tasaisen ottelun Helenius löysi itsensä kanveesilta nojaamasta oikeaan hanskaansa.

"En muista iskusta mitään. Tuntui kuin tuhannet muurahaiset olisivat juosseet pääni sisällä. Oli kuin olisin katsonut maailmaa wc-paperirullan läpi, kuva oli pieni ja pyöreä, kaikki ympärillä mustaa."

Tyrmäyksen jälkeen Helenius alkoi pelätä.

"En pelännyt kipua tai tuota tunnetta päässä. Pelkäsin, että aiheuttaisin taas perheelleni ja tukijoilleni häpeää. Kun minut oli tyrmätty halusin pois kehästä, en kestänyt nöyryytystä."

"Olin masentunut useiden kuukausien ajan, mutta pikkuhiljaa sain takaisin itseluottamukseni ja uskalsin jatkaa eteenpäin."

Nyrkkeilyn haittoja on tutkittu paljon. Fysiatri Jorma Kivimäen mukaan viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että amatöörinyrkkeily ei aiheuta nk. kertyviä aivovammoja, siis vanhemmalla iällä esiin nousevia sairauksia. Amatöörikehissä käytetään hansikasta, jossa on kahdeksan sentin paksuiset pehmusteet. Lisäksi pääsuojus vaimentaa osan iskuista, eivätkä pistelaskusäännöt ohjaa pelkkiin pääiskuihin, eriäkin on vain neljä. Ammattilaishansikkaisssa pehmuste on vain kaksi senttiä rystysten kohdalta, pää paljas ja titteliotteluissa isketään 12 erää.

Sääntöjen mukaan nyrkit pitää kääriä siteisiin hansikkaan alla, mutta useat nyrkkeilijät sitovat vain ranteet, jotta rystysten kovuus korostuu.

James Tobackin dokumentissa Mike Tyson kertoo kuinka hänellä oli tapana yrittää murtaa hansikkaiden nahka rystysten kohdalta ennen ottelua. Jorma Kivimäen mukaan noin 20 prosenttia ammattinyrkkeilijöistä kokee kypsällä iällä ammattisairauden, useimmiten dementian tai Parkinsonin taudin, jonka arkkipotilas on Muhammed Ali.

Yllättävää kyllä, tyrmäys näyttää Kivimäen mukaan usein dramaattisemmalta kuin sen seuraus.

"Tyrmäyksen seurauksena aivojen soluaineenvaihduntaan tulee häiriökenttä. Mutta tämä korjautuu noin kolmessa viikossa. Aivovammojen näkökulmasta keskeistä on iskujen määrä päähän koko uran aikana. Ja niiltä välttyy hyvä nyrkkeilijä huonoa paremmin."

Heleniuksella on myös asiaan näkemys:

"En tiedä tekeekö nyrkkeily ihmisestä tyhmemmän, useimmat nyrkkeilijät ovat jo valmiiksi tyhmiä."

Heleniuksen äänestä puuttuu ainakin toistaiseksi nyrkkeilijänuotti, ikiflunssainen, se hieman, anteeksi nyt, daiju klangi, joka aiheutuu nenämurtumasta ja siitä seuranneesta nenän rustoisen väliseinän siirtymästä.

Kun nyrkkeilyn haittoja jeesustellaan, unohtuu lähes aina yksi seikka. Kehän ulkopuolella keskimääräinen ammattinyrkkeilijä suojaa elintavoillaan aivojaan ja terveyttään paremmin kuin kukaan meistä. Fakta: länsimaisen urheilua harrastamattoman miehen elinajanodote on alhaisempi kuin ammattinyrkkeilijän.

Klitshko Bros

Heleniuksen esitys Bidenkoa vastaan oli kaukana häikäisevästä, mutta sitäkin varmempi: kurinalainen suojaus, hyvä tasapaino, painavat jabit vasurilla ja muutama harkittu painava oikea suora. Atleettisempi, mutta kevyempi ja lyhyempi Bidenko pyöri ympärillä kuin kärpänen saamatta sen enempää aikaan. Se, että Helenius pystyy pitämään vasemmalla – etukädellään – vastustajan kaukana, on yksi hänen erityisistä vahvuuksistaan.

"Pystyn siten kontrolloimaan otteluita."

Taktiikan noudattamisen ja tekniikan lisäksi myös Heleniuksen kunto alkaa olla huipputasoa.

Se tuo iskukestävyyttä.

"Kaikki tähtää siihen, että kestän 12 erää. Siksi harjoittelen lyömällä säkkiä 15 erää kilon painot ranteissa."

Ammattilaistalli Sauerland Eventsissa tiedetään, että Heleniuksen arvo on juuri nyt eksponentiaalisessa nousussa. Heleniuksen ja Bidenkon ottelun näki Saksassa 8,4 miljoonaa tv-katsojaa.

"Oletteko suuri lehti?", manageri Hagen Düring tiedustelee ennen kun haastattelulupa myönnetään.

Sauerland Event on Euroopan suurimpia nyrkkeilytalleja, joka investoi aktiivisesti uusiin kykyihin. 70-luvulla perustetun tallin takana on mustassa Afrikassa liiketoimissaan menestynyt Wilfried Sauerland.

Helenius bongattiin Sauerlandille vuonna 2006 amatöörien EM-kilpailuista, joissa hän saavutti hopeaa lyöden ulos ennen finaalia kolme vastustajaansa, kunnes hävisi hampaat suussa maailman sen hetken parhaalle raskaansarjan amatöörille, Islam Tirumzijeville. Düring näki ottelut, kutsui itsensä Helsinkiin ja esitteli Heleniukselle ja tämän isälle suunnitelmansa: Ensin vuosi amatöörien Bundesliigaa Hertha Berlinin paidassa, sitten ammattilaiseksi – ja maailmanmestariksi. Toistaiseksi projekti on raiteillaan. Voitollaan Bidenkosta Helenius käytännössä varmisti sopimuksensa jatkumisen vuodeksi eteenpäin.

Saksalaisanalyysien mukaan Heleniuksen raamit ja ulottuvuus ovat vastaavat kuin raskaansarjan ukrainalaisten hallitsijoiden Klitshkon veljesten. Pituus ja painokin osuvat, mutta lihasmassaa Helenius tarvitsee lisää. Saadaanko sitä, siitä Helenius ei ole aivan varma.

"Luulen, että Klitshkoilla lihasmassan kertyminen on osin geneettistä."

Viides poika

Mutta palataan alkuun, ensimmäiseen erään. Robert Helenius syntyy Tukholmassa teurastajaisän viidentenä (ja viimeisenä) poikana. Äiti työskentelee kotona lasten perhepäivähoitajana. Heleniukset muuttavat Loviisaan, kun Robert on viiden vuoden ikäinen, kunnes pian vuorossa on toinen Itä-Uudenmaan rannikkokaupunki, Porvoo.

"Koulussa en ollut kiusaaja, minä rauhoittelin muita ja selvittelin kärhämiä."

Robert ottelee ensimmäisen kerran 11-vuotiaana, saa neniinsä ja lopettaa lajin kolmeksi vuodeksi.

"14-vuotiaana palasin salille. Minulla ei ollut silloin mitään harrastusta. Kiinnostus kouluun oli mitä oli."

Lyhyt opintie katkeaa ammattikoulun rakennuslinjalla jo puolentoista vuoden jälkeen. Jää vain nyrkkeily ja lyhyet telinerakentajan ja nuoriso-ohjaajan toimet.

"Tarvitsin jonkun, joka potkisi eteenpäin, siksi koulukin jäi."

Se joku, valmentaja ja henkilökohtainen innoittaja, oli ensin isä Helenius, joka oli harrastanut nyrkkeilyä. Heleniuksen faijaa on kiittäminen hienosta amatööriurasta ja siitä, että hän loi pojalleen mahdollisuuden menestyä.

"Enää en isääni kestäisi. Otimme usein yhteen. Valmennuksen tapa ja sen taso on täällä niin erilainen. Treenaamisesta kieltäytyminen on mahdotonta"

Kehässä Helenius vaikuttaa ottelu ottelulta rauhallisemmalta, hän näyttää toteuttavan suunnitelmaa, johon uskoo. Heleniuksen kahdeksannessa ammattilaisottelussa Helsingissä vastassa oli Englannin entinen raskaansarjan mestari Scott Grammer, kokenut ja vaarallinen ammattilainen. Helenius teki kuten oli käsketty: pommitti pitkään ja hartaasti Grammerin vartaloon, piti vasemmallaan hänet kaukana.

Grammer kävi kahdesti vartaloiskusta kanveesissakin, kunnes Heleniuksen oikea suora leukaan päätti ottelun. Helenius ei hötkyillyt.

Ja ehkä se on tässä, tietty hitaus, sitkaus, joka on Heleniuksessa ominaisinta. Hän toimii kuin mies, joka syvimmällä sisimmässään tietää, että kaikki päättyy lopulta hyvin.

Heleniuksen suhteesta Jumalaan on kirjoitettu jokunen juttukin.

Vaikka uskon merkitystä on kenties hieman liioiteltu, yhteys yläkertaan on Heleniukselle enemmän kuin kirje joulupukille.

"Uskon Jumalaan ja rukoilen ennen otteluita itseni ja omaisteni puolesta, mutta en minä Raamattua opiskele."

Miltä tuntuu, kun vastustaja, lähimmäinen, kaatuu kanveesille?

"Se tunne on fantastinen. Ei sitä voi kieltää. Ottelun aikana voi ajatella vain itseään. Kyse on toisen miehen dominoimisesta. Toki jälkeenpäin saattaa tuntea huolta, jopa sääliä hävinnyttä vastustajaa kohtaan."

Tupla tai kuitti

Heleniuksella on kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden näkyä. Toisessa hän on historiallinen suomalaisurheilija, toisessa hetkensä hukannut lupaava nyrkkeilijä. Tupla tai kuitti. No, ehkä on kolmansiakin vaihtoehtoja, jotakin tuolta väliltä, mutta - suoraan sanottuna - ketä ne kiinnostaisivat.

Vaan juuri nyt on tärkeintä hypätä vanhaan Saabiin ja hakea tytär päiväkodista. Siitä on totisesti vielä matkaa Lamborghiniin, joka ei ole tavaton näky joillakin Sauerlandin tallin tähdistä. Jos jostain Helenius on saanut haukkuja manageriltaan, niin karvaisesta turvastaan. Se pitäisi ajaa huitsinnevadaan, jotta miehessä olisi edes häivähdys kiiltokuvaa, helpommin markkinoitavaa raskaansarjan nousevaa tähteä.

"Ei se sovi minulle. Minua ei kiinnosta pintaliito. Ei kiinnostanut nuorena dokaaminenkaan."

Sitten ollaan hetki hiljaa ja Helenius jatkaa:

"Saaristoon kun pääsisi, täällä ei ole merestä tietokaan. Olen small town boy. Berliini on niin, niin... iso."

Kaikki taitaa olla sanottu, Helenius vaihtaa vielä muutaman sanan saksaksi viemärimiehen kanssa. Vesivahinko on hallinnassa.

Sen jälkeen Sandra kaappaa Kingstonin kainaloon ja painumme kaikki ulos loppusyksyn lämpimään iltapäivään.

Helenius nostaa vielä nyrkkinsä lähes refleksinomaisesti suojausasentoon, kun on tarkoitus valokuvata. Kuvista tulee surkeat, eivätkä ne päädy lehteen, mutta mies on hieno, sellainen jolle toivoisi käyvän paremmin. Kundi, jonka hyvä onni saisi potkia mustelmille asti.

Robert Helenius ottelee seuraavan kerran Saksassa 30.1. Todennäköinen vastustaja on ex-maailmanmestari Lamon Brewster.

4 kommenttia

kgas

17.12.2009 09:59

Hyvä nyrkkeilijä, työjuhta. Upeaa lukea ihmisistä, jotka tekevät muutakin kuin pintaliitoa ja dokaavat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

loveBerlin

28.12.2009 19:20

Tulipa taas ikävä Berliiniin...
Berliini on Coolein mesta missä olen ikinä käynyt.
Historian näyttämö vailla vertaa. Erittäin kiehtova kaupunki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bokotti

18.1.2010 23:00

onko joku nyrkkeilijä,en olis tiennyt,jos ei olisi lukenut. no onhan sitä muitakin ihmisiä,joita kukaan ei tunne. missitkin oli taas ja ei minkään näköisiä,kuivia ja nälkiintyneitä,en edes muista enään nimiä,enkä ole viime vuotista nähnytkään. toivottavasti kaikki ei yritä eduskuntaan,kuten sievinen,muuta ei ole tehnyt,kuin uinut allasta päästä päähän ja isoisä oli työväentalon talonmies. ei riitä politiikkaan. kohta ei ole kuin urheilijoita ja näyttelijöitä eduskunnassa,sellaista on touhukin ja lama,vaikka jotkut halusi eu:hun,ei ole ollut apuja lamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PeeOo

21.2.2010 12:38

Laitoin taulukon suomalaisten "daijusta klangista" eli nenän väliseinän vinoudesta sivulle:
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Robert_Helenius_Lamon_Brewster_nyrkkeily.htm

Siitä näkee, että kyse on diagnoosista jossa on Suomen oloissa yksi suurimmista sukupuolifaktorista kaikista sairauksista jotka sekä äijät että muijat voivat saada. p-arvo E-1776 noilla 31-44 -vuotiailla meinaa että sattumalta tämä kallistuma miesten suuntaan tulisi randomilla yhden kerran per luku jossa on 0, jälkeen 1776 nollaa ennen ekaa numeroa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi