Rukoile, rukoile, varusmies!

Vapaa-ajattelijoita närästää kirkon ja armeijan tiiviis suhde.

Vapaa-ajattelijain liitto lähestyi heinäkuun aikana puolustusministeri Carl Haglundia. Vapaa-ajattelijoiden mieltä painaa tuttu huoli: varusmiesten perustuslaillisia oikeuksia loukataan uskonnon harjoittamisen suhteen.

Lomiltaan palannut tuore puolustusministeri vastasi kirjeessään vapaa-ajattelijoille asian olevan edelleen apulaisoikeusmiehen käsittelyssä. Tapaus on juuttunut apulaisoikeusmiehen pöydälle, sillä Vapaa-ajattelijain liitto nosti asian esiin jo vuosi sitten kesällä.

"Henkilökohtaisesti arvostan teidän näkemyksiänne ja kirjettänne ja tulen pitämään ne mielessäni tulevaisuudessa tätä kysymystä keskusteltaessa", Haglund kirjoitti vastauksessaan.

Vapaa-ajattelijoita hiertää armeijan ja evankelisluterilaisen kirkon kietoutuminen toisiinsa. Ongelma koskettaa järjestön mukaan niin uskontoon kuuluvia kuin uskonnottomiakin. Kirkon jäsenet joutuvat "palveluvelvollisuutenaan" rukoilemaan. Puolustusvoimien tulkinnan mukaan ylhäältä saneltu uskonnon harjoittaminen tai käskystä rukoileminen ei voi olla kenenkään omantunnon vastaista.

"Nykytilaa on väitetty käytännössä ongelmattomaksi; alokkaat eivät ole toistaiseksi nousseet joukolla palveluohjesäännön "palveluvelvollisuutta" vastaan. Kun kysymys on kuria, velvollisuuksia ja pakkoa korostetusti opettavasta ja käyttävästä organisaatiosta, suhteellinen hiljaisuus ei tarkoita samaa kuin ongelmattomuus... Konfliktejakin on ollut kanteluihin asti muun muassa rauhanturvajoukoissa; tällöin asia on "ratkennut" eli käytännössä lauennut vasta pakollisia hartauksia vastustaneiden sotilaiden kirkosta eroamisen kautta", Vapaa-ajattelijoiden lausunnossa sanotaan.

Vertailukohtana tähän toimii esimerkiksi koululaitos, jossa uskonnon opetus on kirkon jäsenille pakollista, muttei sentään uskonnon harjoittaminen.

Kirkkoon kuulumattomat ovat armeijassa vapaa-ajattelijoiden mukaan epätasa-arvoisessa asemassa monestakin syystä. Kirkolliset aktiviteetit ovat heidän mukaansa oletusarvoinen vaihtoehto, joista poisjääminen tapahtuu "nöyryyttävän" vapautuksen hakemisen kautta. Järjestön mukana elämänkatsomustiedon materiaalit ovat Puolustusvoimissa puutteelliset. Epätasa-arvoa lisäävät myös sotilasvalaan ja -paraatiin kuuluvat kirkolliset osat. Lisäksi Puolustusvoimia käytetään uusien kristittyjen rekryämisessä.

"Kaksisataa vuotta vanhat perinnesyyt eivät enää saa kumota 2000-luvulla annettuja ihmisten perusoikeuksia uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisuudesta sekä uskonnon ja omantunnon vapaudesta", vapaa-ajattelijat pohtivat.

Tulisiko armeijan olla tasapuolisempi uskontoihin kuuluvien ja kuulumattomien suhteen? Kuuluuko uskonto ja Puolustusvoimat jollain tavalla yhteen.

7 kommenttia

Woop

7.8.2012 14:28

en löytänyt kuvaa flckrista, olisi kiinnostavaa tietää onko vastaavia vanhoja inttikuvia enemmänkin jossain

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

siviili

7.8.2012 15:27

Carl Haglund on siis puolustusministeri, ei ulkoministeri.

Viivyttely asian kanssa kuvastaa maamme tapaa suhtautua uskontoon. Uskonto pn perinne ja pakollinen paha, jonka harjoittamiseen oletetaan jokaisen kunnollisen kansalaisen taipuvan.

Uskonto tulisi lopullisesti erottaa valtiosta. Se tulisi erottaa päiväkodista, koulusta, yliopistosta, eduskunnasta, hallituksesta, armeijasta, ihan kaikesta.

Uskontoa saa vapaasti harjoittaa kunkin uskontokunnan tiloissa, yksityisissä tiloissa, kuten kodeissa ja kirkoissa. Uskonnon harjoittamisen ja julistamisen kieltoa yleisellä paikalla tulisi harkita.

Kenelläkään ei pitäisi olla velvollisuutta ilmoittaa toiselle uskonnollista suuntautumistaan tai uskonnottomuuttaan. Asia ei kuulu muille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

7.8.2012 15:47

Siviilille: kiitoksia huomiosta, menee kiireessä ministerit sekaisin. Asia on nyt korjattu.

Woopille: VilleHoon photostreamista löytyy muutama armeijakuva lisää: http://www.flickr.com/photos/villehoo/with/866523339/#photo_866523339

- Panu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kansalaisvapautus

7.8.2012 18:30

Uskonnon lisäksi kansalaiset tulisi erottaa valtiosta. En ymmärrä miksi pitäisi sotia jonkun maakappaleen puolesta, tai sen toisten omistaman omaisuuden puolesta joka maa-alueisiin sisältyy. Reservin upseerina olen koen erittäin vastenmielisenä ajatuksen että kuolisin tai vammautuisin aseistakieltäytyjien ja muun looserijengin edestä. Ei todellakaan kiinnósta. En myöskään halua maksaa veroja koska en ymmärrä miksi minun tulisi maksaa köyhien, työssäkäymättömien tai muuten vajavaisten ylläpitoa. Kellään ei pitäisi olla velvollisuutta toisten elämisen kustantamiseen. Toivottavasti yhteiskunta ymmärtää pian katkaista tämän huoltosuhteen. Olen itse riittävän varakas asumaan missä päin maailmaa haluan ja vapaa ajattelemaan näistä asioista mitä lystään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aktiiviupseeri

8.8.2012 09:24

Puolustusvoimat ei pakota missään muodossa yhtäkään varusmiestä tai henkilökuntaan kuuluvaa harjoittamaan jotakin tiettyä uskontoa, Uskonnonvapaus pätee Puolustusvoimissa ihan yhtälailla kuin muussakin yhteiskunnassamme. Artikkeli on täynnä virheellistä tietoa, joka tosin on tyypillistä nykypäivän journalismille: Kirjoitetaan mitä kirjoitetaan - faktoista viis..
Milloinkahan vapaa-ajattelijoiden liitto mahtaa tarttua Suomen lippuun? Siinähän on risti, joka viittaa yksiselitteisesti uskontoon?
-ammattiupseeri-

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RessunKessu

8.8.2012 10:36

Ainakaan 91-92 ei ollut mitään ongelmaa tällä kirkkoon kuulumattomalla varusmiehellä. Kun muut lähtivät esim. iltahartaukseen marssimaan, me kirkkoon kuulumattomat jäimme lukemaan elämänkatsomusoppimateriaalia.= korkeajännityksiä ja pornolehtiä. Kertaakaan ei minua kehotettu rukoilemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

uskomatonosasto

8.8.2012 17:58

Intissä ei tästä ollut minkäänlaista ongelmaa tälle valtionkirkkoon kuulumattomalle, vaan mielestäni homma meni todella hyvin. Kerran jonkin kirkollisen oppitunnin tai muun vastaavan korvasi "mielenkiintoinen" tutustuminen panssarimuseoon, joka kieltämättä oli perseestä. Toisella kertaa taisin nukkua tuvassa.

Ei mielestäni mitään syytä meidän pakanoiden alkaa tässä jeesustelemaan (pun intended), tai sitten on kyllä oikeasti tylsä ja helppo elämä.

Tottakai esim. valatilaisuus on hieman koruttomampi, mutta muistaakseni tästäkin infottiin etukäteen ja annettiin mahdollisuus osallistua kirkkolaisten mukana. Vakuutukseen (ei-uskonnollinen vala) mentäessä taisi muotoa ohjannut kapteeni heittää: "Uskomaton osasto! Asento!" :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi