Sofia Mäkinen

Sofian maailma.

Sofian suosikkimusaa ovat pop, house ja r’n’b.
Sofian suosikkimusaa ovat pop, house ja r’n’b.

Lamourettes-tanssija Sofia Mäkinen hämmentää televisiossa.

Kuinka tasapainoinen vaaka olet?

"En ole ollenkaan tasapainoinen. Yhtenä hetkenä voin olla tosi iloinen ja toisena kiukkuinen. Mielialani voi vaihdella monta kertaa päivässä. En silti ole holtiton, pystyn pitämään elämäni tasapainossa. Osaan esimerkiksi hoitaa raha-asiani. En ole kenellekään velkaa."

Esiinnyt Supermarjo ja tytöt -tv-sarjassa. Kuinka totuudenmukaisen kuvan se sinusta antaa?

"Kuva ei ole alkuunkaan totuudenmukainen. Olen herkkä ihminen, vaikka en näytä sitä ulospäin. Pahoitan mieleni helposti ja itken ainakin kerran viikossa. En ole sellainen bimbo kuin televisiossa enkä ihan niin suorasanainen. Ohjelmassa olen itsevarmempi ja itseriittoisempi kuin oikeassa elämässä. Ohjelman idea on se, että pistetään överiksi. Ei sitä muuten kukaan jaksaisi katsoa. Itse en pysty katsomaan sarjaa, en edes mainoksia."

Mistä on parhaat Lamu-tytöt tehty?

"Pitää olla tanssi- ja esiintymistaitoa, ulkonäköä ja ryhmätyökykyä. Kaikki noi a-siat on yhtä tärkeitä. Tanssitaito ei auta, jos ei ole hyvää ulkonäköä."

Opiskelit musiikkiluokalla Tiirismaan lukiossa. Mikä oli laulunumerosi?

"Kymppi. Olen soittanut viulua, pianoa ja klassista kitaraa. Yläasteella soitin päivittäin, mutta silloin mulle puhkesi reuma, joka haittasi soittamista. Sen jälkeen olen keskittynyt lauluun."

Haaveilet laulajan urasta. Missä mennään nyt?

"Viime aikoina olen yrittänyt keskittyä koulunkäyntiin. Mun pitäisi valmistua jouluna ammattikorkeakoulusta restonomiksi. Laulukeikoille mua pyydetään, ja tuottajat lähettelevät biittejä. Olen kuitenkin aika ronkeli. Odotan sitä oikeaa tuottajaa."

Kuinka kauan laittaudut ennen ruokakauppaan menoa?

"Mun lähikauppa on Triossa. Se ei ole mikään Siwa. Arkisin laitan meikkiä ja katson, että vaatteet sopivat yhteen. Sunnuntaisin, kun olen väsynyt Lamu-keikkojen jälkeen, saatan mennä kauppaan räjähtäneenäkin."

Missä käyvät kaupungin komeimmat miehet?

"Apua! En ehdi käydä ulkona, koska olen joka viikonloppu keikoilla. Ainakin kuntosali Fressissä on hyvännäköisiä, itsestään huolta pitäviä miehiä."

Mikä on suosikkiuimarantasi?

"Möysä. Mulla ei ole autoa. Möysään voin kävellä."


Supermarjo ja tytöt -sarjan viimeiset jaksot Liv-kanavalla 30.5. ja 6.6. klo 21.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi